Kostajat kokoon

Takavuosina sarjakuvayhtiö Marvel luovutti suosittujen sarjakuvasankareidensa filmatisointioikeuksia ulkopuolisille firmoille. Täten saman sarjakuvauniversumin lukuisia hahmoja ei aiemmin koskaan nähty vuorovaikuttamassa toinen toistensa seikkailuihin. Lisäksi eri elokuvayhtiöiden kädenjälki vaihteli ala-arvoisista yritelmistä A-kastin elokuviin kuten Bryan Singerin ohjaamiin X-Meneihin. Muutama vuosi sitten Marvel otti vihdoin itse riskin ja ryhtyi tuottamaan elokuvia omista hahmoistaan.

Marvel Cinematic Universe alkoi Hulkin uudelleenkäsittelyllä, sen lisäksi valokeilaan pääsivät Rautamies, Thor ja Kapteeni Amerikka. Kapu seikkaili sarjakuvissa jo 1940-luvulla, muut hahmot ovat olleet lukijoille tuttuja lähes puolen vuosisadan ajan. Suurelle yleisölle nämä sankarit olivat kuitenkin paljon tuntemattomampia kuin esimerkiksi yhtiön lippulaiva Hämähäkkimies, joten monet ihmettelivät Marvelin hyppyä tuntemattomaan. Ihmettely loppui viimeistään Robert Downey Jr:n tulkitseman Rautamiehen kohdalla, kun Iron Man keräsi sekä kunnon tuotot että vuolaasti kehuja Downeyn suorituksesta.

The AvengersYksittäiset elokuvat olivat kuitenkin vain osa laajempaa, etukäteen mietittyä kokonaisuutta. Joka elokuvassa nähtiin samoja sivuhenkilöitä ja viimeistään lopputekstien jälkeen paljastuneita viitteitä suuremmasta kokonaisuudesta ja sankarien yhteisestä seikkailusta. Jälleen monet ihmettelivät, mitä järkeä olisi tuhlata sekä aikaa että rahaa moiseen hankkeeseen, koska sankarit menestyvät omissakin elokuvissaan. The Avengers -elokuvan jälkeen tämäkin ihmettely tulee loppumaan, ja kilpailijoilla tulee luultavasti kiire miettiä sitä, miten päästä samoille apajille. DC-sarjakuvakustantamolla ainakin varmasti pohditaan, voisiko heidän vastaavaa ryhmäänsä, Kostajia edeltänyttä Oikeuden Puolustajia tuoda valkokankaille.

Kuten sarjakuvien universumikin, myös Marvel-elokuvien universumi osoittautuu suuremmaksi kuin yksittäisten osiensa summa. Joss Whedonin ohjaama ja käsikirjoittama The Avengers toimii ensiluokkaisesti omillaan seikkailuviihteenä ja antaa lisäarvoa kaikille sitä edeltävälle viidelle Marvel-yhtiön omalle elokuvalle. Marvelin elokuvauniversumi loksahtaa viimeistään tällä elokuvalla paikalleen, kun yksittäisten sankarien tarinat nivoutuvat toisiinsa ja asettuvat oikeisiin keskinäisiin suhteisiinsa. Lopputulos on stabiili kivijalka myös tuleville Marvel-elokuville.

The AvengersJoss Whedon hallitsee suvereenisti sarjakuvien olemuksen, dynamiikan ja historian ja siirtää ne sujuvasti valkokankaalle. Pelättyä mahtipontista pöhötautia ei ole havaittavissa, eikä myöskään mittavan, lahjakkaan näyttelijäkaartin egojen pullistelua. Hahmojen väliset suhteet ovat hyvässä tasapainossa ja keskinäinen asetelma linjassa aiemmissa elokuvissa nähtyyn ja koettuun hahmonkehitykseen. Näyttävän spektaakkelimaisen seikkailusadun viihdearvo on korkea ja Kostajat tarjoaa eskapismia isolla rahalla.

Whedonin ansiokkaan käsikirjoittajataustan tuntien ei ole yllätys, että dialogi on erittäin nasevaa ja tarinassa on mukana sopivasti huumoria ja ironiaa. Jäykistelevän patsastelun sijasta Kostajien eeppinen seikkailu on tehty tosissaan muttei liian vakavissaan, eikä Joss Whedon emmi keventää tunnelmaa silloin kuin tilanne sitä vaatii. Toimintamättöä on paljon ja näyttävästi, mutta juuri sen lomaan sopii pieni pilke silmäkulmaan, jotta rytinä ei jää liian totiseksi. Varsinkin Hulkille on tarjoilla kirjaimellisesti punch lineja.

Hulkista puheen ollen Mark Ruffalo tekee sekä tohtori Bruce Bannerin että tämän vihreänahkaisen alter egon roolissa merkillepantavan hyvää jälkeä. Ruffalohan puki Hulkin purppuraiset kalsarit sen jälkeen kun Edward Norton jätti roolin. Ruffalon Banner on tähän asti paras Banner, hieman hömelön ja epävarman oloinen tohtori Jekyll, jonka herra Hyde ei ole kaukana pinnan alla. Ruffalo myös esittää Hulkia motion capture -tekniikan avulla, joten näyttelijä on mukana kaksoisroolissaan edeltäjiään kokonaisvaltaisemmin. Hulkin örähtelyn hoitaa toki edelleen ainoa oikea Hulk, 1980-luvun tv-sarjan Lou Ferrigno.

The AvengersSuuren tarinakaaren sisällä on paljon pienempiä episodeja ja henkilöhahmojen kontrasteista syntyviä skismoja, jotka saadaan nivottua yhteen ennen kuin iso loppurutistus käynnistyy. Avengers on melkoisen pitkä, mutta kerrankin pituus on perusteltu ja tarpeellinen laajan henkilögallerian ja tarinan käänteiden takia. Liian suppea kerronta kun olisi tehnyt elokuvasta pelkkää loppumatonta toimintakohtauksien sarjaa. Nyt puolijumalat ja avaruuden muukalaisrodut toisesta ulottuvuudesta ovat kosmisen supersankarioopperan toisessa ääripäässä ja henkilöhahmojen pienet keskinäiset hetket toisessa päässä.

Yhtenäisen kehyksen parhaita liimaajia on lähes jokaisessa Avengersia edeltäneessä elokuvassa esiintynyt sympaattinen agentti Phil Coulson (Clark Gregg), joka on paiskinut sivuosissa hommia ja osoittanut, että isojen starojen taustavoimiksi tarvitaan vähäeleisiä toimihenkilöitä hoitamaan käytännön hommia. Agentti Coulson on mahdottoman mukava mies, minkä tosiseikan myös Whedon hyödyntää omien käsikirjoitusperinteidensä mukaisesti.

Ikoniset supersankarit muistuttavat omalla tavallaan siitä, minkä takia viihteellä on muukin arvo kuin aivot-narikkaan -eskapismi. Supersankarit ovat arkkityyppejä, länsimaisen ihmisen modernia mytologiaa, jotka ovat toisesta maailmansodasta alkaen heijastaneet omaa aikaansa samalla kun jokainen sukupolvi on päivittänyt hahmot omilla ehdoillaan. Ajatus kalsaripukuisista heppuleista pintaa syvempinä kulttuurivaikuttajina voi tuntua absurdilta ajatukselta, mutta ihminen on kaikkina aikakausina luonut kulloisenkin kertomaperinteen avulla omat heeroksensa ja jumalansa.

The AvengersJos oikein korkealentoiseksi heittäydytään, niin The Avengers-elokuvassa taivailla kiitävät yli-inhimilliset supersankarit ovat postmodernin ajan puolijumaluuksia, jotka antavat oman pienen panoksensa yhteiskunnalle tärkeiden abstraktien käsitteiden ylläpitämiseen. Näitä abstraktioitahan ovat muun muassa hyvän ja pahan ero sekä uhrautuminen muita hyödyttävän aatteen nimissä. Vastaavia käsitteitä ei luonnossa ole, joten ne on ihmisen pitänyt keksiä. Nykypäivän ero vanhoihin myytteihin on tietysti siinä, että jokainen tietää supersankarien olevan vain fiktiota. Kukaan profeetta ei käske vainoamaan toisinajattelijoita, jotka eivät usko Hulkin nostavan sitä enemmän, mitä vihaisempi hän on.

Filosofiset kysymykset voi toki halutessaan sivuuttaa täysin kriitikon sekavana hourailuna ja vain nauttia ensiluokkaisesta toiminta- ja seikkailuviihteestä, jossa lahjakkaiden laatunäyttelijöiden esittämät, toisistaan persoonallisesti eroavat ja hyvin käsikirjoitetut supersankarit hutkivat ensin toisiaan ja sitten avaruuden muukalaisia 220 miljoonan dollarin budjetin edestä. Huumori, sanailu, sopivan mahtipontinen dramatiikka ja yksi josswhedonmainen tragedia tekevät The Avengersista niin vahvaksi hiotun blockbuster-elokuvan, että loppukevään ja alkukesän mammuttielokuvilla tulee olemaan tekemistä.

Sankariryhmän taru jatkuu tämän jälkeen sankarien omissa jatko-osissa, ja eiköhän koko Kostajat-tiimikin vielä yhteen palaa, mikäli lippuluukkujen jumalat niin suovat. Marvelin elokuvien tapaan osa auki jääneistä kysymyksistä saa hieman lisävaloa lopputekstien jälkeen. Maapallon invaasioyrityksessä käytettiin vielä silkkihansikkaita, mutta seuraavalla kerralla saattaa olla tarjolla jo rautahanskaa.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,1 / 8 henkilöä


Powered by Preview Networks