Uutispommi valkokangas

Ruotsalaisen rikoskirjallisuuden kansainväliseen menestyksen myötä on naapurista 1990-luvun alkupuolelta lähtien saatu valtava nippu keskimäärin laadukkaita teattereihin ja televisiolle tehtyjä dekkarifilmatisointeja. Siksi ei olekaan yllätys, että Hamiltonien, Beckien, Wallanderien ja kumppanien seuraksi on nyt valkokankaalle päätynyt supersuositun Liza Marklundin luoma sankaritoimittaja Annika Bengtzon. Marklundin bestselleriin perustuva, Colin Nutleyn ohjaama Uutispommi on sujuvaa viihdettä, mutta aivan Elitserienin huipulle on näillä eväillä vielä matkaa.

Länsinaapurin nykyistä rikoselokuvatuotantoa luonnehtivat kirjan yleensä melko uskollinen, huolellinen filmatisointi sekä usein hyvin pessimistinen kuva ruotsalaisen yhteiskunnan ja maailman tilasta. Itse asiassa Uutispommin tummaa tunnelmointia kauhun valtaan joutuvasta Tukholmasta katsellessa melkein pakkasi naurattamaan, siksi monta kertaa on vastaavaa jo esimerkiksi Martin Beck -elokuvissa koettu. Tukholmalaisraukat, aina pelko persiissä.

Johtui svedujen jatkuva ahdistus sarjamurhaajien, terroristien ja itämafian uhan edessä sitten kroonisesti selvittämättömistä Palme-traumoista tai mistä hyvänsä, on ruotsalaisten kunniaksi todettava, että rikosjuoneen ja kansankodin kokemaan (mahdollisesti ulkoiseen) uhkaan on tapana nivoa tarkkaan mietittyä ainesta erilaisten yhteiskunnallisten kipupisteiden ympäriltä, yleensä esimerkiksi Raidia sujuvammin. Uutispommissa tällainen kuuma aihe on naisten, johtavassa asemassa olevienkin, hankala asema työelämässä.

Salaliitto vai yksinäinen hullu?

Uutispommin päähenkilö on kuvitteellisen iltapäivälehti Kvällspressenin rikososaston päällikkö Annika Bengtzon. Hänellä ja naisjohtajaansa vaikeasti asennoituvalla toimituksellaan pitää kiirettä. Tukholman olympiahankkeesta vastaava nainen on räjäytetty palasiksi uudella olympiastadionilla. Muut lehdet uskovat leffan alkupuoleen hyytävää ajankohtaisuutta tuovaan terrorismiteoriaan, mutta Bengtzon ei ole varma.

Murhajuonen rinnalla kuvataan toimituksen kiristyviä henkilösuhteita. Vaikka Bengtzonin alaisista monet ovat sovinismissaan ja juoruilussaan pomoaankin ahdistavampia tapauksia, nousee ongelmaksi tähtireportterin hahmon ikävyys. Pyrkyrimäisen, työlleen elävän ja hengittävän, perhettään laiminlyövän, röyhkeän ja ylimielisen Bengtzonin puolesta ei paljon huvita jännittää. Ja tämä ei sitten johdu siitä, että hän on nainen, vaan siitä, että Bengtzonin kaltaisia ihmisiä ei pitäisi kenenkään joutua sietämään. En kaipaa puhdasotsaisia sankareita, mutta koko Kvällspressenin toimitus näyttää ruotsijännäreille tavanomaisempiin poliisiasemiinkin verrattuna niin ankealta paikalta, että murhavyyhdin melkein toivoo jäävän selviämättä. Tämä ei selvästikään ole ollut Marklundin ja Nutleyn tarkoitus.

Aluksi suhteellisen kiinnostaviin suuntiin ovia raotteleva Uutispommi hyytyy lopulta kaavamaiseksi trilleriksi. Naisasiaa ja seksuaalisia vähemmistöjä ollaan Bengtzonin suulla kyllä puolustamassa, mutta leffan juoni asettaa molemmat tylysti hyvin perinteisiin asemiin. Myös juonen uskottavuus on muutamaan otteeseen vähän liian kovalla koitoksella. Mutta kyllähän Uutispommia Tukholman-maisemien ja perushyvän, paisuttelemattoman näyttelijäntyön ansiosta mieluummin katsoo kuin vastaavaa keskivertoa amerikkalaishuttua.