Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Kirjasarjoihin perustuvat fantasiaelokuvat eivät ole viime vuosina olleet mitenkään harvinaista herkkua, kun sekä uusista että vanhoista kirjoista tuupataan filmatisointeja Harry Potterin ja Frodon kilpailijoiksi. Spiderwickin kronikat on uusin yrittäjä. Se perustuu viiteen lyhyehköön lasten fantasiakirjaan ja on suunnattu kenties hivenen nuoremmalle yleisölle kuin esimerkiksi Potterit. Vanhempienkaan katsojien ei kuitenkaan tarvitse kärvistellä katsomossa liikaa, sillä elokuva on kohtuullisen onnistunut koko perheen seikkailu.

© Kennedy/Marshall CompanyMonessakin nuortenelokuvassa viime aikoina nähty Freddie Highmore näyttelee elokuvassa kahta roolia, rasavilliä Jaredia ja hänen rauhallisempaa kaksoisveljeään Simonia. Jared on käärmeissään perheen muutosta syrjäseudulle, vanhaan taloon jonka äiti Helen on perinyt tädiltään. Perheen isä jäi New Yorkiin syystä, jota Jared ei vielä ymmärrä. Pian Jared törmää tietokirjaan, joka sisältää vaarallista tietoa seudulla elävistä omituisista otuksista. Osa otuksista on ystävällisiä, osa ei. Lähistöllä asuva paha Mulgarath haluaa saada kirjan käsiinsä, joten tämän aikeet täytyy estää.

© Kennedy/Marshall CompanyPaha on paha vain siksi, että on paha. Muuten elokuvassa on enemmän sävyjä. Lapsille avautuva fantasiamaailma on eläväisesti kuvattu, eikä perheen sisäisiä suhteita kuvata täysin mustavalkoisesti. Eivätkä lapset – kaksoisveljet ja heidän vanhempi siskonsa – perinteisen kaavan vastaisesti koe seikkailua kokonaan ilman vanhempiaan. Mulgarathin edustama ulkoinen uhka onkin oiva kehys, jonka kautta Jaredin suhtautumista omaan perheeseensä selvitellään. Tämän teeman käsittely on sujuvasti upotettu satumaailman ihmettelyn ja kevyen toiminnan lomaan.

Koska viisi kirjaa on mahdutettu puoleentoista tuntiin, on elokuvassa koko ajan vauhti päällä. Kokonaisuus on silti eheä, eikä vauhdikkuudesta huolimatta seikkailussa ole sitä pikakelauksen tuntua, mikä vaivaa monia adaptaatioita. Elokuvan linja pitää myös loppuun asti. Satumaista tunnelmaa ei unohdeta, kuten ei myöskään sitä, että tosimaailmassa asiat eivät parane kuin taikaiskusta.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä