Richard Nixonin salamurha valkokangas

Todellisten tapahtumien inspiroimana tehty Richard Nixonin salamurha kommentoi 1970-luvun näkökulmasta nykyajankin liikemaailman ja politiikan kaksinaamaisuutta. Niels Muellerin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö on tyylikkäästi tehty kannanotto ja tavallaan myös kunnianosoitus yhdelle pienelle miehelle, altavastaajalle, jonka epätoivo ajaa lopulta lohduttomaan tilanteeseen. Elokuva osoittaa, tosin vähän liiankin alleviivaavasti, miten amerikkalainen unelma ei toteudu kaikille. Analogia nykypäivän suuren myyntimiehen George W. Bushin ja Richard Nixonin välillä on myös turhan osoitteleva. Muutamista yliampumisista huolimatta Richard Nixonin salamurha on silti onnistunut yhteiskunnallinen elokuva. Ainakaan sitä ei voi sanoman epäselvyydestä syyttää.

Sam Bicke (Sean Penn) on asumuserossa vaimostaan Mariesta (Naomi Watts) ja lapsistaan. Hän on saanut työpaikan huonekalumyyjänä ja toivoo tämän olevan paremman elämän alku ja mahdollisuus saada etääntynyt perheensä takaisin. Pienen toivonkipinän jälkeen alkaa kuitenkin jälleen alamäki, kun Samin haaveet omasta yrityksestä ystävänsä Bonnyn (Don Cheadle) kanssa eivät ota onnistuakseen ja työkin alkaa ahdistaa. Sam kun ei millään haluaisi valehdella asiakkailleen, mutta joutuu huomaamaan, ettei myyntimiehen työ ole rehellistä miestä varten. Samin pienen elämän taustalla paasaa televisio, jossa Richard Nixon viikosta toiseen vakuuttaa rehellisyyttään ja hyvyyttään juuri ennen paljastumassa olevaa Watergate-skandaalia. Samin mielessä alkaa kehittyä käsitys, että hänen vastoinkäymistensä taustalla on maan johtajien epärehellisyys, ja että maailma olisi parempi paikka, jos joku vähän näpäyttäisi näitä.

Kulttuurihistoriallisesti ajateltuna Richard Nixonin salamurha on mielenkiintoinen elokuva. Oikeassa elämässä Sam Byck -niminen mies todella hautoi Nixonin murhaa ja tallensi suunnitelmaansa nauhoille, jotka hän lähetti toimittaja Jack Andersonille juuri ennen aikomustensa toteutusta helmikuussa 1974. Hänen kerrotaan lähettäneen erikoisia nauhoituksiaan myös muun muassa Leonard Bernsteinille, jota elokuvassa käytetään lähetysten kohteena, ja Jonas Salkille. Tiedossahan tietysti on, ettei salamurha koskaan onnistunut, eikä Sam Byck saavuttanut kaipaamaansa huomiota. Pian seurannut Watergate-skandaali painoi miehen ja tämän maailman muuttamiseen tähdänneen suunnitelman unholaan. Suuresti dramatisoiden Muellerin elokuva nostaa tämän vähäpätöisen miehen turhautumisen kuitenkin esiin ja vetää vahvoja yhtäläisyyksiä 1970-luvun ja 2000-luvun Yhdysvaltojen välille.

Richard Nixonin salamurha on sikäli turhauttavaa katsottavaa, että Sam Bicken jatkuva epäonni voi johtaa lopulta vain tragediaan. Elokuva jättää jälkeensä vain masennuksen. Surullisinta on, että vaikka Sam on selvästi mielenvikainen, hänen puheissaan tuntuu olevan pelkästään järkeä. Pienen miehen sorrosta ja epätoivosta paasaava Pennin kertojaääni saa epäonnistumisen taustalla olevan salaliiton kuulostamaan uskottavalta ja teon motiivit hyväksyttäviltä, vaikka miehen hulluus onkin selvää. Sean Penn on noussut Madonnan miehestä Yhdysvaltojen ykkösrivin näyttelijäksi ja miksei ohjaajaksikin, ja jälleen miehen roolisuoritus on vakuuttava. Sam Bicke näkyy miltei jokaisessa kuvassa ja Penn saa tuntumaan, että mies todella on läsnä.