Pimeän uhka valkokangas

Pimeän uhka on elokuva, jonka yllä leijuivat kaikki epäonnistumisen enteet. Käsikirjoittajilla on syntilistallaan mm. jatko-osat (häpäisy!) Hitchcockin Linnuille, Cronenbergin Kärpäselle ja törkyhuono Jedin paluun innoittama ewokki-seikkailu. Näyttelijöiden joukossa ei ole yhtäkään varsinaista tähteä mediauskottavuutta luomassa, ja huhun mukaan Pimeän uhka aiottiin alunperin Suomessa sysätä suoraan videolle. Siksi onkin niin yllättävää ja ilahduttavaa voida sanoa, että tämä kesän trendin mukaisesti avaruuteen sijoittuva kauhu-scifi on hyvinkin pätevä lajityyppinsä edustaja. Vaatimattomasta budjetista huolimatta (tai ehkä sen takia) elokuva panostaa tiiviiseen tunnelmaan, ja taistelussa avaruuden mömmöjä vastaan on paljon kaivattua kekseliäisyyttä.

Alussa haaksirikkoudutaan autiolle erämaaplaneetalle ja selviytyneet robinsoncrusoet ovat sekalainen joukko: kovaksikeitetty naiskapteeni (Radha Mithcell), joka yritti pakkolaskun aikana pudottaa matkustamon saadakseen ohjattua itsensä paremmin maan pinnalle, pyhiinvaellusmatkalla oleva imaami (Keith David) seurueineen, pragmaattinen kauppamies, vähäisempiä sivuhenkilöitä alienien nimettömäksi teuraskarjaksi ja lopulta kyyninen poliisi (Cole Hauser), joka tuo keitokseen lisäksi vankinsa: Riddick-nimisen monitaitoisen murhaajan, jota näyttelee vakuuttava Vin Diesel. Riddick on kehonrakennukseen satsannut kiropraktikon kauhistus, joka kykenee lonksauttelemaan niveliään paikoiltaan selvitäkseen liian ahtaista oloista - ja paljon vähäeleisemmin kuin solisluutaan irvistellen paukutellut Mel Gibson.

Planeetalla paistaa kokonaista kolme aurinkoa, mutta kuten elokuvan nimestäkin voi arvata, valoisa tilanne ei kauan kestä. Auringonpimennyskohtauksessa, jossa pimentävä planeetta täyttää koko taivaan, on sitä oikeaa vaikuttavuutta, mitä jostain Operaatio Marsista jäi puuttumaan. Sanottakoon, että se on kankaalla ISO näky. Pimennyskohtaus on kuitenkin visuaalisessa mielessä myös käänne huonompaan: alussa planeetan kolme aurinkoa näyttävät korventavan värit pois kankaalta, ja surrealistinen, miltei monokromaattinen värimaailma erottuu edukseen muista avaruusleffoista, joiden kaukaisetkin tähdet tuovat studion sisätilat mieleen. Visuaalinen tehokkuus laskeekin ankarasti pimennysjakson jälkeen; loppupuolta vallitseva sysipimeys on kyllä pelottava, mutta ei erotu mitenkään miljoonasta muusta kauhuelokuvasta.

Käsikirjoittajien Ken ja Jim Wheatin ansiolista tuli jo mainituksi, ja tässäkin elokuvassa käsistä olisi voinut vielä viilata: pimeyden hengelliset nyanssit on melko osoittelevasti ilmaistu, varsinkin mitä tulee Riddickin kykyyn ainoana pystyä kaitsemaan teuraslampaita pimeyden laakson läpi; Riddickin vitsa ja sauva koko jengiä lohduttavat. Alien 3:sta on myös varastettu epäileväisen teologisen keskustelun sisällyttäminen kertomukseen - vain jotta voitaisiin myöhemmin kalastaa Kristus-symboliikalla. Vankilapaon ja sovituksen teemoineen elokuvan alaotsikkona tuntuu usein olevan Riddick’s Redemption. Scifin ja kauhun harrastajat tulevat myös aistimaan tiettyä mosaiikkimaisuutta, niin hyvässä kuin pahassa: Alien 3:n lisäksi selkeitä esikuvia elokuvan tavalle käsitellä ihmisten ryhmädynamiikkaa ja hirviöiden kuristusotetta ovat The Thing, Nightwing (voiko tällainen loppusointu olla pelkkää sattumaa?) ja Saturnus 3.

On siis pakko kai hyväksyä, ettei tämä elokuva jää omaperäisyyden vuoksi historian kirjoihin. Se tasapainoilee kuitenkin niin hiuksenhienosti jossain kunnollisen ja hyvän välimaastossa, että tälle säikäyttäjälle kannattaa antaa mahdollisuus. Kesän tarjonnassa Pimeän uhka edustaa tiiviin tunnelmansa ja visuaalisen tyylikkyytensä vuoksi ehdottomasti mediaanin parempaa puoliskoa.