Tappavan tylsää hakkuhuttua

My Bloody Valentine on uudelleenfilmatisointi vuoden 1981 samannimisestä elokuvasta, josta aikoinaan jäi puolet lattialle sensorien saksien jäljiltä. Mikään hiilipaperikopio ei uusi versio kuitenkaan ole, tapahtumat on nyt sijoitettu kymmenen vuotta myöhemmäksi, ja elokuva nykytermein ilmaistuna ”tuunattu” 3d-tekniikalla, joka sekin tuntuu tehneen uuden tulemisensa. Parhaimmillaan uudelleenfilmatisoinnit suuntaavat huomion alkuperäiseen elokuvaan ja tuovat esiin jotain uutta. Pahimmillaan ne ovat silkkaa rahastusta. Ei mitään uutta auringon alla.

Juoniselosteeksi lainaan erästäkin mainostekstiä; ”Pikkukaupungin massamurhaaja palaa 10 vuoden jälkeen jatkamaan tekojaan tappavan tehokkaassa 3d-elokuvassa. Tunne kauhu ihollasi!” Ja voi pojat (ja tytöt) kuinka haluaisinkaan tuntea vilunväreitä selkäpiissä! Säikähdyksiä! Piinaavaa jännitystä, kun verinen käsi hamuaa popcorniani!

My Bloody ValentineVaan kun ei tunnu kauhu iholla saati muualla, vaikka perusasioiden pitäisi olla kunnossa. Elokuva hukkaa mahdollisuutensa minkäänlaisiin väristyksiin, ja on malliesimerkki siitä miten slasher-elokuvaa ei pidä tehdä. Asiaan perehtymättömille kerrottakoon, että slasher-elokuvissa, jotka kauhuelokuviksikin luetaan, on poikkeuksetta aina psykopaattinen murhaaja, joka jahtaa yleensä teinejä milloin mikäkin astalo kourassaan. Ja nyt pieni oppimestarin saarna tekijöille.

Ensinnäkin, slasher-elokuva kannattaa pitää teinien maailmassa John Carpenterin jo klassisen Halloween-elokuvan tapaan. Nuori kohdeyleisö tarvitsee samaistumiskohteen, jollaisena yleensä toimii elokuvan selkeä päähenkilö, niin sanottu ”scream queen”, jonka padottu seksuaalisuus toimii vastavoimana pahaa edustavalle psykopaattimurhaajalle. Juoni on hyvin selkeä ja puitteet arkipäiväiset, tappaja paha, ja eloon jäävä naispääosa neitsyt. Nyt päähenkilöt elävät jo aikuisten maailmassa.

My Bloody ValentineMy Bloody Valentine kompastuu turhiin päähenkilöiden ja tapahtumien taustojen selittelyihin, ja aikatasojen vaihtelut elokuvan alussa sekoittavat enemmän kuin selkiinnyttävät juonikuviota. Lisäksi elokuvan päähenkilöt ovat ikäisikseen täysin epäuskottavan näköisiä kiiltokuvaihmisiä, joiden seksuaaliset kuviot ovat kuin Sinkkuelämästä. Paljaan pinnan näyttäminen ei palvele juonta millään tavalla.

Eräs slasher-elokuvan tärkeimmistä elementeistä on sen pahis eli ”boogie man”, jonka on syytä olla mystinen ja aidosti pelottava. Nyt tappajan henkilöllisyyttä arvaillaan kuin tv-sarja Columbossa ikään, ja kaasunaamarissa huohottava hakkumies kirvoittaa kauhistuksen sijaan lähinnä säälivää hymähtelyä. Ja mistä niitä hakkuja oikein riittää? Eikö kaivoksissa operoida nykyisin porien ja räjähteiden kanssa? Modernimmalla arsenaalilla olisi saanut sitä paitsi hurmeen lentämään komeammassa kaaressa kuin hakulla. Onkohan ”Kiviporamies 3D” jo tehty?

My Bloody ValentineElokuva ei kumma kyllä pysty käyttämään hyväkseen edes suljetun paikan, tässä tapauksessa kaivoksen, klaustrofobista tunnelmaa luodessaan jännitystä. Tällainen amatöörimäisyys menee jo ohjaajan piikkiin. Näyttelijöistäkään ei tunnuta saavan mitään irti, näyttelijättären paniikkisopertelut lopun antikliimaksissa ovat epäuskottavuudessaan jo naurettavia. Kliseenkin voi tehdä taidolla.

Vaikka My Bloody Valentine onkin lajityyppinsä heikoimmasta päästä, voi sitä silti suositella parikymppisille, jotka haluavat mennä elokuviin isolla porukalla viihtymään. Kyllä tämä elokuva muutamat naurut ja kiljahdukset kirvoittaa nuoresta yleisöstä. Ja jotten kuulostaisi liian negatiiviselta, niin löytyyhän elokuvasta positiivistakin, nimittäin konventioista poiketen musta mies jää eloon!

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,4 / 5 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com