Pakollinen jatko-osa

Täysin tarpeeton. Tuossa kahden sanan pseudo-virkkeessä tiivistyy Metsästäjä ja talvinen taistelu (2016). Cedric Nicolas-Troyanin ohjaus käyttää suurin piirtein saman verran aikaa olemassaolonsa epätoivoiseen perusteluun kuin itse tarinan liikuttamiseen. Niin yksittäiset kohtaukset kuin kokonaisuus hakevat merkitystään sitä koskaan löytämättä.

The Huntsman: Winter’s WarSe, että jälleen kysellään peililtä narsistisia kysymyksiä, kertoo ennen kaikkea Hollywoodin toimintalogiikasta. Lumikki ja metsästäjä (2012) oli kaunista, mutta velttoa ja sirpaleista roskaa. Se kuitenkin tahkosi riittävästi pätäkkää. Jatkoa piti saada, ja koska Kristen Stewartin karismavapaa tulkinta Lumikista ei vakuuttanut ketään, nostettiin roolista toiseen velmuilevan, kestonosteessa olevan Chris Hemsworthin Metsästäjä nokkahahmoksi.

Kaikesta eeppisyydestä vapautettu yhdistelmä esi- ja jatko-osaa on noin periaatteessa Ericin (Hemsworth) ja Saran (Jessica Chastain) välinen rakkaustarina, jonka kylkeen on niitattu juuri sen verran valtakuntien välistä skismaa, että puuduttavat taistelukohtaukset voidaan jotenkuten perustella. MacGuffinkin löytyy, ja sen varjolla tehtävä patikointi vetää vertoja Game of Thronesin uuvuttavimmille metsävaelluksille.

The Huntsman: Winter’s WarVapaaehtoinen luopuminen massamätöstä on sinällään kunnioitettava valinta (tai budjettiratkaisu) näinä tyhjän spektaakkelin aikoina. Sääli vain, että tällä köörillä ei ole tympeiden stereotypioiden ja ajoittaisen pukuloiston ohella mitään annettavaa. Ilkeä noita, hupsut kääpiöt, sankarillinen sankari, langennut neito ja mitä näitä nyt on. Kaikki on jokseenkin tasan sitä, mihin on totuttukin.

Pirteästi kolme neljästä keskeisimmästä henkilöhahmosta on naisia, eikä heitä edes lykätä sivunäyttämölle kliimaksin lähestyessä. Kuningatarsiskokset ovat suurieleisessä ilkeydessään elokuvan viihdyttävintä antia. Sen sijaan rivimosurilta näyttävä ja kuulostava Sara ei inspiroi. Typeryyteen asti jääräpäinen hahmo on lähinnä sukupuoleltaan käännetty kova jermu, jonka putkinäköisyys nostetaan hyveeksi.

The Huntsman: Winter’s WarHahmojen yksioikoisuus on koko touhun peili. Metsästäjä ja talvinen taistelu on yksioikoista ”viihdettä”, jonka sisällölliset ansiot eivät ylety edes huvin vuoksi keiloja ilmaan viskovan sirkustaiteilijan tasolle.

Hymähdin, kun sankariseurue epämääräisen suunnistuksen jälkeen enemmän tai vähemmän sattumalta törmäsi etsimäänsä esineeseen ja joukkoon maahisia. Näin teennäistä ja pakotettua kirjoittamista näkee lähinnä ala-astelaisten väkivaltaa kohti kompuroivissa sotaintoiluaineissa. Samanlainen kohtausgenerointi vaivaa koko tuotosta. Asioita tapahtuu ja ihmiset kohtaavat, koska näin seikkailut kai yleensä etenevät.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:1 /3 henkilöä