Lumière! valkokangas

Juna saapuu La Ciotatin asemalle ja elokuvaesitystä katsomaan kerääntyneet ihmiset valtaa paniikki. Näin kertoo legenda. Lumièren veljesten elokuvanäytökset olivat uraauurtavia ja vaikka niiden legendat elävät, eivät nykykatsojat ole merkkiteoksia välttämättä nähneet, ainakaan valkokankaalta. Tähän epäkohtaan Cannesin elokuvajuhlien ja Institut Lumièren johtaja Thierry Frémaux on halunnut muutoksen. Hän marssittaa Lumièressa! valkokankaalle veljesten kokoelmasta 114 elokuvaa, jotka eivät ole saaneet kaupallista levitystä sitten 1800- ja 1900-luvun vaihteen.

Lumière! ei ole Thierry Frémauxn elokuva perinteisessä merkityksessä. Lumièren veljesten teokset on asetettu kokonaisuudeksi, joka kommentoi ja taustoittaa niitä. Se on eräänlainen kuratoitu katsomiskokonaisuus tai retrospektiivi heidän töihinsä. Se linkittää teemoilla elokuvia osiksi laajempia aihealueita, kuten lapsuus tai työtä tekevä Ranska.

Antologia elokuva ei ole, sillä Lumièren veljeksille työskennelleiden kuvaajien elokuvat liittyvät kertojaäänen kautta yhtenäiseksi kollaasiksi, mutta samalla itse elokuvat säilyttävät alkuperäiset ajalliset ja kuvalliset rajauksensa. Lähin vertailukohde voisi olla Peter Greenawayn Rembrandt's J'Accuse...! (2008), joka kävi läpi maalarin Yövartio -teoksen historiaa ja siihen piilotettujen murhasyytösten vyyhtiä. Luento tarjosi yhden näkökulman teoksen tulkitsemiseen ja niin tekee myös Frémaux, joka esittelee elokuvia kiinnittäen katsojan huomion pieniin yksityiskohtiin.

Lumière! ei kenties ole elokuva kaikille, mutta lyhyiden elokuvien virta vie mennessään. Alle minuutin kestävien elokuvien aiheet heittelevät komediallisista sketseistä dokumentaarisiin ajankuviin. Jos kaikki elokuvat eivät ihastuta, ei siirtyminen seuraavaan kestä pitkään. Frèmaux ei unohda veljeksille työskennelleitä kuvaajia, jotka matkustivat ympäri maailmaa ikuistaakseen katukuvia niin Yhdysvalloissa kuin Vietnamissa.

Komeasti restauroidut elokuvat ovat täynnä visuaalista kokeilua. Syväterävissä kuvissa korostuvat erilaisten linjojen harmonia, mikä kertoo veljesten ja heidän kuvaajiensa taiteellisista lahjoista. Esittelemällä kuvien tarkkoja rajauksia, diagonaalissa usein kulkevaa liikevirtaa ja innovatiivisia tapoja liikuttaa painavia kameroita Frémaux piirtää kuvan taiteilijoista, ei pelkästään keksijöistä ja liikemiehistä.

Kameran sijoittaminen tekee elokuvista muutakin kuin pelkkiä dokumentteja ajastaan. Fiktio ja fakta sekoittuvat kotielokuvissa, joissa tapahtumiin on sijoitettu koomista keveyttä tuovia näyttelijöitä. Toisaalta kamera on vanginnut ihastuttavia välähdyksiä menneisyydestä kuvatessaan väkirikkaita katuja ympäri maailmaa ja töitä tekeviä ranskalaisia. Elokuvien historiallisen arvon vierellä kuitenkin kulkevat taiteelliset saavutukset, joiden kytköksiä tulevaan elokuvahistoriaan ja maalaustaiteeseen Frémaux erittelee taitavasti.

Lumièren veljesten elokuvista välittyy hetkellisyys. Oli sitten kyse Jaffan kaupungin porteilla kameralle tanssivista pojista, vietnamilaisesta pikkutyttöstä juoksemassa kuvaajan perässä tai Pariisin maailmannäyttelyssä liukukäytäviä kokeilevista kaupunkilaisista, on filmille tarttunut jotain todellista. Elokuvat on kuvattu vuosina 1895–1905 ja odotus tulevasta vuosisadasta on täynnä toivoa. Kertoja luo siltoja menneisyyden ja nykyajan välillä tuoden elokuville uutta painoarvoa, jota niillä ei aikanaan ollut. Lumière! tarjoaa paikoitellen häkellyttävän kauniita kuvia menneisyydestä. Pelkkää opetusmateriaalia se ei ole.