Lomaterapiaa (Arvostelu)
Huumorin tarpeessa
Näyttelijä Vince Vaughn ei ole ainakaan vielä onnistunut murtautumaan Hollywoodin tunnetuimpaan A-sarjaan. Joten vielä pitää yrittää – vaikka sitten ideoimalla paratiisisaarelle sijoittuva parisuhdekomedia.
A-sarjaan Vince ei itseään Lomaterapiallakaan kampea, mutta leffan perimmäisin tekomotiivi lieneekin ollut halu päästä kavereiden kanssa köllimään etelän aurinkoon. Siinä sivussa on tehty elokuva, jolla on kerätty vähän lomarahaa tekijöiden taskuun. "Vähän" on tietysti suhteellinen käsite, sillä Yhdysvalloissa lippuja on teatterin luukulta ostettu jo sadalla miljoonalla taalalla.
Vince itse on tietysti tuottamansa elokuvan pääosassa. Tuttavapariskunta houkuttelee Vincen esittämän Daven vaimoineen sekä pari muuta pariskuntaa paratiisinomaiselle saarelle yhteiseen lomanviettoon. Houkuttelijapariskunta yrittää saarella järjestettävässä terapiassa pelastaa parisuhteensa. Muut tulevat vain lomailemaan. Yllätys onkin aikamoinen, kun jokaisen pariskunnan on sonnustauduttava harmonisiin kaapuihin ja osallistuttava terapiasessioihin.
Lomaterapia on yritetty rakentaa enemmän verbaalisen kuin fyysisen komedian varaan. Hollywoodissa vain ei sanallista komediaa yleensä taideta, koska nasevaa ja riittävän rohkeaa dialogia ei osata tai uskalleta kirjoittaa.
Elokuvan vallattomin, ja samalla hauskin, kohtaus onkin fyysisen komedian puolelta, kun Daven nuorempi poika tekee tarpeensa kaupan esittelypönttöön. Tämäkin on tosin nähty jo paljon hulvakkaammin ensimmäisessä Jackass-elokuvassa. Mutta yhtä kaikki kohtaus on pitävä todiste, että eritehuumori toimii aina. Sitä vain ei Lomaterapiassa ole tarpeeksi. Pääpaino on tyhjäntäyteisellä jahnaamisella, jonka puisevuutta lisäävät vielä ponnettomat näyttelijäsuoritukset
Juha Rosenqvist![]()
© Film-O-Holic.com
Samalta kirjoittajalta
Palaute ja keskustelu on erittäin toivottua. Muista kuitenkin perustella mielipiteesi ja olla kohtelias. Asiattomat ja nollasisältöiset viestit poistetaan.
Nimi tai nimimerkki on pakollinen. Kaikki html- ja bbcode-muotoilut poistetaan. Linkit muodostetaan automaattisesti http://-alkuisista osoitteista.

- Couples Retreat (2009)
- Lomaterapiaa
- Ohjaus: Peter Billingsley
- Pääosissa: Vince Vaughn, Malin Akerman, Jason Bateman, Kristin Davis, Jon Favreau, Kali Hawk, Faizon Love, Jean Reno
- Ensi-ilta: 27.11.2009
- Ikäraja: K11
- Kesto: 116 min
- Kopiot: 15
- Tuotanto: Wild West Picture Show Productions, Stuber Productions, Relativy Media, Universal Pictures
- Tuotantomaat: Yhdysvallat
