Laskettu aika valkokangas

Kauhea kankkunen -menestyselokuvan (2009) ohjaaja Todd Phillips jatkaa samoilla linjoilla uutuudessaan Laskettu aika. Nyt sulhasta ryyppyillan jälkeen etsivän polttariporukan tilalla on vaimonsa synnytykseen kiirehtivä arkkitehti Peter Highman (Robert Downey Jr.), jonka matkanteon hölmö amatöörinäyttelijä Ethan Tremblay (Zach Galifianakis) sotkee pahanpäiväisesti. Vaikka teos nähtiin Helsingin Night Visions -festivaalilla eksklusiivisesti ennen Yhdysvaltojen ensi-iltaansa, se ei kai kuitenkaan ole laskettavissa kauhuelokuvaksi – vitsien tasosta huolimatta.

Kahden karrikoidun ja toisilleen täysin vastakkaisen roolihahmon yhteentörmäys on tietysti yksi klassisimpia komedian lähtöasetelmia: Ethanin tunaroinnin vuoksi parivaljakko heitetään ulos lentokoneesta, on pakotettu jakamaan saman autokyydin, joutuu kolariin, rajavartijoiden pidättämäksi ja niin edelleen. Yhä mielikuvituksellisemmat ja kaoottisemmat tapahtumat seuraavat toinen toistaan lumipalloefektin tavoin. Huumorin aiheet pysyvät samalla melko tukevasti vyön alapuolella.

Laskettu aika tarjoaa muutamat mehevät naurut tavallaan pilkata muun muassa virkavaltaa ja tärkeileviä hipsterejä sekä retostellessaan tabuaiheilla kuten sotaveteraaneilla, huumeidenkäytöllä ja lapsiin kohdistuvalla väkivallalla. Elokuvaan mahtuu joitakin aivan hulvattomia jaksoja, kuten Pink Floydin tahtiin öisellä moottoritiellä soiva jointinpolttelukohtaus. Myös pääosan esittäjät panevat parastaan: pokerinaamaisen, raivokohtausta pidättelevän tulevan isän ja ”näyttelijäntaitojaan” esittelevän hyväntahtoisen idiootin edesottamukset ovat hykerryttävää seurattavaa.

Toisaalta osa heitoista ampuu selkeästi ohi tai on kierrätystavaraa muista elokuvista. Montako vainajan tuhkaan liittyvää gagia olemmekaan jo nähneet? Galifianakisin sinänsä hauskat törttöilymaneerit nähtiin nekin jo Kauheassa kankkusessa. Turhauttavinta Phillipsin elokuvan kaltaisissa teoksissa on kuitenkin lopulta se, että sovinnaisuuden rajaa ei koskaan ylitetä, vaikka anarkistisempaan suuntaan vihjataan esimerkiksi jo leffan edeltäjästä tutulla ihonväriä koskevalla vitsillä.

Viimeistään Lasketun ajan turvallinen ja ennalta arvattava loppuratkaisu pitää huolen siitä, että tämä kohtuullisen viihdyttävä mutta elokuvallisilta ansioiltaan vähemmän muistorikas kreisikomedia tuskin jää historiaan genren merkkiteoksena.