Kung Fu Panda valkokangas

Koska itse elokuva on erinomainen, on viisainta heti kättelyssä selvittää miltei ainoa napinan aihe. Se koskee Kung Fu Pandan suomeksi puhuttua versiota, joka jostain kumman syystä esitettiin lehdistönäytöksessä. Miksi tällainen versio oli ensinkään tarpeellinen? Lukija huomatkoon elokuvan ikärajan olevan seitsemän vuotta, mikä merkitsee sitä, että pienimmätkin elokuvaa katsomaan pääsevät muksut ovat jo koululaisia ja ainakin opettelevat lukemista. Tämä kritiikki ei kohdistu suomalaiseen versioon sinänsä: sen jälki on ammattitaitoista ja esitykset ovat eläytyviä.

Huolena on pikemminkin se, että näköjään animaation mielletään automaattisesti olevan suunnattu ensisijaisesti lapsikatsojille. Kuitenkin tämänkin tarinan huumori ja dialogin kekseliäät sanailut palkitsevat rikkaimmin sellaisen katsojan, jolle martial arts -elokuvien ja lukuisten muiden kasvutarinoiden "nörttien kosto" -konventiot ovat tuttuja.

Edellä sanotusta huolimatta eläväisissä animaatiohahmoissa ja värikkäässä mielikuvitusmaailmassa on varmasti ihasteltavaa pienellekin katsojalle, eivätkä tarinan sisällöt ole samalla tavalla "aikuisia" kuin esimerkiksi viime vuoden loistavassa Beowulfissa. Kertomuksen päähenkilö Po on ylensyövä pandakarhu, joka työskentelee tarjoilijana isänsä nuudeliravintolassa haaveillen kuitenkin kung fu -taistelijan identiteetistä.

Kasautuvien kommellusten kautta Po julistetaan profetioiden Lohikäärmesoturiksi, vaikka näin joudutaan ohittamaan tätä asemaa varten harjoitettu viisikko kung fun mestareita: Tiikeritär, Apina, Rukoilijasirkka, Kyy ja Kurki. Nämä hahmot tietenkin ruumiillistavat kung fun niin sanotut eläintyylit. Po-pandan täytyy voittaa puolelleen nämä kollegansa, jotta hän voisi suojella kotilaaksonsa muuta eläinkuntaa vihamieliseltä lumileopardi Tai Lungilta, joka havittelee Lohikäärmesoturille kuuluvaa zen-salaisuutta.

Lukuisten taistelukohtausten kinetiikka on selkeää ja kekseliästä, eikä elokuva viljele halpoja viittauksia Matrix-poseerauksiin – jotka olivat tietysti alun perinkin typeriä. Hyperbolisimmat taisteluliikkeet muistuttavat Kung Fu Hustlen (2004) fantasiakoreografioita. Elävimpänä visuaalisesta maailmasta jää mieleen kuitenkin Tai Lungin maanalainen vankityrmä yrmeine sarvikuonovartijoineen. Se on mustassa jylhyydessään parhaiden Tolkien-kuvitusten veroinen.

Temaattisesti tarina sisältää myös yllättävän syvällisen filosofisen ulottuvuuden, joka käsittelee taistelutaiteisiin sisältyvän väkivallan arvaamattomuutta: jos kerran Tai Lungin pelottavat voimat ovat kung fu -opetuksen tulosta, mitä hyvää voisi seurata samojen taitojen opettamisesta lempeälle ja höhlälle Po-pandalle? Vastaus annetaan gastronomisessa ja koreografisessa muodossa, ja se on kekseliäs ja pasifistinen. Tätä elokuvaa on helppo suositella.