I Heart Huckabees valkokangas

Ohjaaja David O. Russell tunnetaan muun muassa Kolme kuningasta (1999) elokuvastaan, joka yllätti virkistävällä rosoisuudellaan. Russellin uusin tuotanto I Heart Huckabees on myös piristävän erilainen kokemus, mutta sen muutamista mahtavista oivalluksista huolimatta elokuvassa on kaikkea vähän liikaa. Liiallinen paahtaminen puuduttaa jo kauan ennen loppua, eikä se olemassaolon mysteerikään aukea ihan näin yhdeltä istumalta.

Nimekkään ja ansioituneen näyttelijäkaartin tähdittämä elokuva kertoo nuoresta aktivistista Albertista (Schwartzman), joka ei usko sattumiin. Törmättyään liian monta kertaa erääseen afrikkalaismieheen hän palkkaa eksistentiaaliset etsivät (Tomlin ja Hoffman) selvittämään sattuman mahdollisuutta ja oman olemassaolonsa perusteita. Samaan aikaan työasiat kaatuvat Albertin niskaan, kun Huckabees-tavaratalo haluaa laajentaa toimintaansa Albertin suojelemalle luonnonalueelle, yhtiön hurmaava myyntimies (Law) kertoo jatkuvia tarinoitaan Shania Twainista ja himoitsee Albertin työtä, Huckabees-kasvo (Watts) keikistelee pienissä vaatteissaan, vaimo jättää jatkuvasti öljystä paasaavan palomies Tommyn (Wahlberg) ja outo kirjailijanainen (Huppert) ilmestyy kuvioihin. Sekavaako? Kenties, mutta jollain oudolla tavalla elokuvassa on myös järkeä.

Syyskuun 11. terrori-iskut vaikuttavat vahvasti I Heart Huckabeesin taustalla, sillä elokuva kommentoi sitä hetkellistä traumaa joka iskuja seurasi, jonka aikana ihmiset pohtivat elämänsä todellisuutta ja olemassaolon merkitystä, kunnes jatkoivat elämäänsä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Charlie Kaufmanin tuotoksia muistuttava I Heart Huckabees tekee tämän kaiken komediallisessa hengessä, hienoisella nostalgisella kaiholla varustettuna. Nuoren miehen elämän tarkoituksen etsintä on sympaattista ja äärimmäisen naurettavaa, mutta hetkittäin myös vakavammat teemat nousevat esiin.

I Heart Huckabees menee monilta osin aivan yli hilseen, mutta se onkin ohjaaja Russellin tarkoitus. Elokuva nauraa täysillä monille amerikkalaisuuden piirteille, joita me täällä meren toisella puolella olemme jo kauan ihmetelleet. Sudanilaisen pakolaisen adoptioperhe kuvastaa täydellisesti sitä tyhjänpäiväisyyttä, jota I Heart Huckabees haluaa valottaa. Kohtaus onkin ehdottomasti elokuvan riemastuttavinta antia. Myös kaikenkattavaa elämisen teoriaa hamuavat saavat oman osansa pilkasta, jota Russellin elokuva varsin laadukkaasti viljelee.

Hyvistä ideoista huolimatta elokuva jättää kuitenkin jälkeensä hienoisen pettymyksen maun. Vaikka erilaisilla kuvakikkailuilla on pohjansa tarinassa, on niilläkin lopulta vain puuduttava vaikutus. Hengästyttävänä kulkeva dialogi ja lähes jatkuva huutaminen lisäävät I Heart Huckabeesin sekavaa yleisvaikutelmaa entisestään ja monet hienot ideat jäävät kaiken ylimääräisen varjoon.