Goya Bordeaux'ssa valkokangas

Carlos Saura on nykyään yksi tunnetuimmista espanjalaisista elokuvaohjaajista, jonka tuotantoa on nähty viime vuosina Turussakin erityisesti Elokuva-arkiston näytöksissä ja Dianan sarjaohjelmistoissa. Sauraa asemaa ja merkitystä tarkasteltaessa häntä tulee väkisinkin verratuksi toiseen suuren espanjalaiseen tekijään, nimittäin Pedro Almodóvariin. Pääasiassa kuitenkin sen vuoksi, että ohjaajien tavat kuvata espanjalaista kulttuuria poikkeavat niin paljon toisistaan. Almodóvar on tarkastellut tuotannossaan espanjalaisuutta lähinnä ilkikurisesti ja häpeämättömästi. Enemmän taiteellista pohjalta työskentelevä Saura on tuotannossaan pääasiassa keskittynyt tarkastelemaan espanjalaisuuden synkkää puolta.

Goya Bordeux’ssa on taide-elokuva, jossa Saura tarkastelee Espanjan kuuluisimman maalarin, "modernin taiteen isänä" pidetyn Francisco de Goyan (1746-1828) henkilöhahmoa tavalla, joka ei jätä katsojaa kylmäksi. Tarinan alussa 82-vuotias unien ja painajaisten vaivaama maanpaossa Bordeux’ssa elävä vanhuudenhöperö ja kuuro Goya (Paco Rabal) alkaa summata yhteen elämäntarinaansa. Kuuntelijaoppilaana on hänen oma älykäs ja sympaattinen tyttärensä Rosario (Dafne Fernández).

Ajallisesti tarina pomppii kuumehoureisesta painajaisesta toiseen ja samalla vuodenajat ja menneisyyden hämärät muistikuvat sekoittuvat toisiinsa. Goyan rakastajattarena ollut Alban herttuatar (Maribel Verdú) kuvataan hänen sielunmaisemaa ja elämäntapaa muokanneeksi muusaksi, joka hallitsee taiteilijan elämää aina hänen kuolinvuoteelleen saakka. Goyan öiset valveunet ja taiteelliset ambitiot sekoitetaan kiehtovalla tavalla toisiinsa. Ajoittain elokuva muistuttaa enemmän äskettäin maalattua taulua. Muistikuvat sekoittuvat maalauksiin ja ne jatkavat omaa elämäänsä - jos ei muuta niin ainakin taiteilijan oman kuumehoureisessa ajatuksissa. Tärkeimmät historiallisesti läpikäytävät teemat liittyvät 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun Espanjalaisen dekadenttisen ylimystön juonien täyttämän elämäntavan kuvaukseen. Toinen kantaaottava teema liittyy Espanjassa virinneisiin uudistuspyrkimyksiin, jotka tukahtuvat Napoleonin sotien mukanaan tuomaan sekasortoon ja hävitykseen.

Visuaalisesti elokuva on aivan poskettoman hyvä. Suurin ansio menee kuvauksesta huolehtineelle Vittorio Storarolle, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Bernardo Bertoluccin tuotannon kautta. Parhaimmillaan Goya on kohtauksissa, joissa klassista musiikkia käytetään yhdessä lähes pikkutarkan ja ilmeisen tarkkaan harkitun kuvamaiseman kanssa. Pukuvalinnat, lavasteen ja miljööt ovat omaa luokkaansa ja kaiken kaikkiaan elokuvasta nousee vahva historiallisuuden tuntu. Jotkut kohtaukset ovat ikään kuin Kubrickin mestariteoksesta Barry Lyndon, mutta näin korkealle tasolle ei Sauran versio sentään nouse.

Sauran tapa rakentaa elokuvasta unenomainen ja samaan aikaan groteskin on pidettävä vähintäänkin omaperäisenä, vaikka toisia tarinan kerronnan jatkuva pirstoutuminen saattaakin tuntua hieman häiritsevältä. Joku voisi vedota elokuvan unimaiseen logiikkaan, mutta ainakin kirjoittajalle jäi sellainen olo kuin Saura yrittäisi tällä tavalla osittain peitellä omia heikkouksiaan. Goya on kuitenkin omalla alallaan takuuvarma laatutuote: näyttelijäsuoritukset ovat mallikelpoisia ja tuotannosta kuvastuu vahva ammattilaisuuden leima

Espanjalaisesta kulttuuri- ja taidehistoriaan perehtyneet saavat epäilemättä elokuvasta enemmän irti kuin tavallinen katsoja, joka joutuu toisinaan keskittymään äärimmilleen pysyäkseen juonessa mukana. Itselleni tuli ainakin mieleen, että toisinaan elokuva on kuin suoraan jostain vaikuttavalta mutta tarinaltaan sekavalta taidehistorian luennolta. Enemmän toiminnasta pitävälle yleisölle Goya Bordeux’ssa lienee turhan sekava ja ajoittain aivan käsittämätön tekele, jonka ainoina pelastavina puolina ovat vaikuttavat ja surrealistiset painajaismaisemat. Toisaalta eurooppalaisen taide-elokuvan ystävälle Sauran Goya Bordeux’ssa on epäilemättä vuoden parhaimmistoon kuuluvia tapauksia, jonka viriili ja omaperäinen toteutus erottaa sen toisinaan liian pahvinmakuisista ranskalaisista vastineistaan.