Elizabethtown valkokangas

Drew Baylorin (Orlando Bloom) kahdeksan vuoden omistautuminen urheilukengän suunnittelulle johtaa katastrofaaliseen lopputulokseen ja potkuihin. Mies raahautuu kotiinsa yrittämään itsemurhaa, mutta aikeet keskeyttää hysteerinen puhelinsoitto sisarelta (Judy Greer). Isä on kuollut matkalla kotipaikkakunnallaan Elizabethtownissa, ja Drew’n on vanhimpana otettava vastuu hautajaisjärjestelyistä. Matkalla kuolinpaikalle Kentuckyyn hän tapaa suulaan mutta viehkon lentoemännän, Claire Colburnin (Kirsten Dunst), joka päättää ohjata pojan oikealle tielle. Sekavassa mielentilassa ajelehtivaa miestä on Elizabethtownissa vastaanottamassa kaikenkarvainen sukulaisjoukko, jonka ihmettelyn ohessa Drew yrittää selvittää suhdetta perheeseensä ja tutustua paremmin Claireen.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Cameron Crowe on valinnut elokuvansa pääosan esittäjäksi, matkustajaksi amerikkalaisuuden ytimiin yllättäen britin ja aivan toisenlaisissa rooleissa kunnostautuneen Orlando Bloomin. Aiemminhan tämäntyyppinen osa oli usein Tom Cruisen kontolla, kuten esimerkiksi Crowen elokuvissa Jerry Maguire ja Vanilla Sky – tässäkin elokuvassa Cruise on ollut mukana, tosin vain tuottajana. Bloom ei ole ollenkaan huono elämänsä tienristeyksessä hapuilevana entisenä tossudesignerina. Itse asiassa häntä on oikein ilo katsoa.

Varsinainen valopilkku elokuvassa on naispääosan ihana Kirsten Dunst, jonka hymy ja villit jutut tuovat moniin kohtauksiin jännittävää sävyä. Crowea on tosin vähän moitiskeltu siitä, että hän kirjoittaa elokuviinsa näitä "täydellisen tyttöystävän" rooleja, joissa keskeisintä ulkonäön ja täpäkkyyden ohella on fantastinen musiikkitietämys. Tässäkin elokuvassa musiikilla (ja Clairen musiikkimaulla) on erittäin tärkeä rooli, etenkin loppuosan road-trippailussa.

Elizabethtown on silti vain elokuva, jossa on hyvä lähtöidea, kaunis pääpari ja mielenkiintoinen soundtrack. Suurimmat ongelmat ovat käsikirjoituksen hajanaisuudessa ja liian lukuisissa sivuhahmoissa, joiden seuraileminen vie ytyä itse tarinankerronnalta. Lisäksi todella monet henkilöt jäävät vain maininnan ja vilautuksen tasolle. Perheen maaninen äitikään (periaatteessa hurmaava Susan Sarandon) ei oikein kanna roolina, koska niin monet äidin jutut jäävät täysin perustelemattomiksi. Kuka rakastava vaimo ei itse lähtisi hakemaan miehensä ruumista tämän kuolinpaikalta? Miksi steppauksesta tulee hänen intohimonsa? Miksi hän pitää hautajaisissa pitkän show-henkisen puheen?

Muutama upea kohtaus, positiivinen tunnelma ja naseva dialogi pelastavat paljon, mutta eivät aivan kaikkea. Elizabethtown ei kuitenkaan onneksi sorru selkeisiin ylilyönteihin, joten se on tasaisen varma valinta, jos synkkään syysiltaan etsii hyväntuulista viihdykettä.