Elias ja aarrejahti valkokangas

Inhimillistetyt kulkuneuvot tuntuvat vetoavan pikkuväkeen – tai niin tuottajat ainakin uskovat. Norjalaisessa perheen pienimmille suunnatussa animaatiossa Elias ja aarrejahti ihmishahmojen virkaa hoitavat puhuvat laivat ja muut merenkäyntiin liittyvät vekottimet. Elokuvan päähenkilö, pelastuslaiva Elias, on seikkaillut aikaisemmin lastenkirjassa, Pikku Kakkosen tv-sarjassa ja animaatiossa Elias ja kuninkaan laiva (2007).

Talven kalastuskausi on alkamassa pienessä Lunnin kylän satamassa, jonka tulevaisuus on vaakalaudalla. Kalastaja-alukset lähtevät tarmokkaina keräämään saalista pelastaakseen satamansa, mutta uuden kalastussataman troolarit keräävät apajat heidän nenänsä edestä. Kaiken takana on pahansuopa Napakuningatar, joka tavoittelee sekä alueen kalavesien herruutta että meren pohjassa lepäävää kulta-aarretta. Pelastuslaiva Elias saa myös vihiä aarteesta ja päättää löytää sen turvatakseen Lunnin sataman tulevaisuuden.

Elias ja aarrejahti on miellyttävän leppoisa ja hidastempoinen tahdiltaan, mikä alkaa olla lastenelokuvalle harvinaista. Mukana ei ole yhtään kofeiiniöverit vetäneeltä vaikuttavaa hahmoa, eikä nopeita leikkauksia. Kerronta ei kuitenkaan matele, vaan tempo tuntuu juuri sopivan verkkaiselta.

Animaation päähenkilö Elias on kaikessa suoraselkäisyydessään harmillisen hajuton ja mauton hahmo. Hän laukoo läpi elokuvan itsestäänselviä kommentteja yksitoikkoisella äänellä, mikä jättää katsojan kylmäksi. Lunnin sataman kalastaja-alukset ovat puolestaan joukko hyväuskoisia tyhjäpäitä, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan. Etäisiksi jäävien hahmojen ansiosta sataman kurja kohtalo ei jaksa katsojaa liikuttaa, vaikka se toimii koko tarinan motiivina.

Onneksi harmaaseen hahmokavalkadiin tuo väriä minisukellusvene Vekku, joka työskentelee vastentahtoisesti pahalle Napakuningattarelle. Vekun tasapainoilu epäilyttävän työnantajansa ja uuden ystävänsä Eliaksen välillä luo yksioikoiseen tarinaan kiinnostavan ristiriidan. Hahmossa on myös humoristisuutta ja sympaattisuutta, jota Eliakselta puuttuu.

Lastenelokuville tyypilliseen tapaan animaatiossa on mukana muutama musiikkikohtaus. Mitään Disneyn animaatioista tuttuja spektaakkeleita ei Eliaksessa ja aarrejahdissa kuitenkaan nähdä, vaan laulukohtaukset ovat melko simppeleitä. Musiikkikohtausten yksinkertainen tyyli kuitenkin sopii elokuvan henkeen. Etenkin Eliaksen ja Vekun yhteislaulu on hauskan kotikutoinen hieman haparoivine lauluäänineen.

Aikuiskatsojia elokuva pitää virkeinä turvautumalla kaksimielisiin silmäniskuihin, jotka hujahtavat perheen pienimmiltä yli hilseen. Vaisuksi jäävä tarina kaipaisi kuitenkin jotain, jonka edessä lapsiyleisökin naulautuisi paikoilleen.