Brothers valkokangas

Jim Sheridanin ohjaama Brothers perustuu tanskalaisen Susanne Bierin vuonna 2004 ohjaamaan ja käsikirjoittamaan elokuvaan Brødre (kansainvälinen nimi niin ikään Brothers). Kyseessä on alkuperäiselle uskollinen uudelleenfilmatisointi. Useinhan suositut eurooppalaiset elokuvat kierrätetään tuoreeltaan Hollywoodin kautta, kuten muistamme vaikkapa täysin turhasta Luc Bessonin Tyttö nimeltä Nikita -elokuvan (1990) amerikkalaisesta versiosta Koodinimi: Nina (1993).

Tällä kertaa tarina, teemat ja näyttelijäntyö ovat niin onnistuneita, että on kiitettävä Hollywoodin tuottajia siitä, että elokuva on saatu suuren yleisön tietoisuuteen myös Suomessa. Varmasti yhtä loistava tanskalainen versio kun ei täällä käynyt pyörähtämässä kuin elokuvafestivaaliesityksissä. Voi vain ihmetellä, miksei?

Nimensä mukaisesti tarinassa esiintyy kaksi veljestä, raamatullisesti hyvä ja paha, nimeltään Sam (Tobey Maguire) ja Tommy (Jake Gyllenhaal). Sam on armeijan palveluksessa oleva kunnollinen perheenisä, lähdössä uudelle komennukselle Afganistaniin, Tommy taas vankilasta vapautuva hulttioveli, suvun musta lammas. Veljesten välit ovat kuitenkin hyvät ja roolit kohdallaan, kunnes saapuu tieto, että Sam on kuollut komennuksellaan.

Tommy löytää itsestään uusia puolia, kuten vastuullisuuden ja toisista huolehtimisen, ja rakastuu samalla veljensä vaimoon Graceen, jota esittää aina vain säteilevämpi Natalie Portman. Surun alkaessa jo hieman helpottaa Sam nouseekin kuolleista kuin Lasarus ikään, ja muuttuneena miehenä. Kaikkien on määriteltävä suhteensa uudelleen ja punnittava rakkauden voima.

Juuri tämän enempää ei juonesta voi paljastaa, sillä Brothers pitää otteessaan loppuun saakka. Kyseessä ei ole perinteinen sotaelokuva, taistelut käydään kotirintamalla, mutta samalla elokuva kertoo tehokkaasti sodan kerrannaisvaikutuksista, sen aiheuttamista traumoista ja näiden traumojen siirtymisestä sukupolvelta toiselle. Veljesten isä Hank (Sam Shepard) on Vietnamin sodan veteraani, joka ei ole osannut puhua sodasta vaimolleen ja joka joutuu tunnustamaan, että hänen poikansa ovat joutuneet sijaiskärsijöiksi.

Kaikki näyttelijät tekevät elokuvassa upean roolisuorituksen, mutta varsinkin Tobey Maguiren maaninen olemus tavoittaa jotain sisältä rikki menneen ihmisen tuskasta. Miehen nääntynyt habitus, jäykkä kehonkieli, varjot silmien alla ja iloton, vääristynyt hymy kertovat asioista, joista on mahdoton puhua periamerikkalaisessa esikaupunkimiljöössä; sanoja ei ole, syyllisyys, häpeä, miehinen kunniakoodisto ja perinteet estävät tuskan jakamisen. Miten puhua sodasta vaimolleen, keittiössä kahvia siemaillen, kädet vielä veressä?

Amerikkalaiseen folkloreen kuuluu suvun hieman omituinen setä tai eno, joka oli Vietnamin sodassa, jäi vähän omituiseksi, ei mennyt koskaan naimisiin, ampui aivonsa pellolle – tai maastoutui pusikkoon aina heinäkuun neljäntenä. Tämä elokuva valottaa, mistä myytit saavat alkunsa. Elokuva näyttää myös konkreettisesti, miten aikuisten väliset jännitteet vaikuttavat lapsiin.

Maguiren esittämä Sam on osa pitkää perinnettä, ja tämän elokuva tuo esiin miehen kävellessä sotilashautausmaan ryhdikkäässä ristimeressä, yksin. Vaikka elokuva onkin piinallisen jännittävä, se kertoo kuitenkin tarinansa vailla turhia paisutteluja ja paatosta luottaen siihen, että tavallisten ihmisten tavalliset tarinat ovat kaikkein tärkeimpiä. Brothers on paras sotaelokuva vuosiin, olematta edes varsinaisesti sotaelokuva. Siinä paradoksi, jonka jokainen selvittäköön itse elokuvan parissa.