Valhe sydämessä valkokangas

"Kun kaikki ovat syyllisiä, ei ole syyllisyyttä. Kun kaikki valehtelevat, ei ole valheellisuutta." Ilman rehellisyyttä ihminen kuihtuu. Ilman valehtelua yhteisön rakenteet särkyvät. Mitä aaltoilee sisäänpäin kääntyneen, yhteisön kehikkoa tukevan ihmisen ilmeen takana? Totuuksia, joista edes lähimmäiset eivät tiedä. Ranskalaisen Claude Chabrolin (s. 1930) tuorein työ Valhe sydämessä pui hienoja inhimillisiä aiheita valitettavan epäonnistuneesti. Kuva ei kerro, kirjallista kokonaisuutta ei ole kohtuutonta luonnehtia kuivaksi, kliseiseksi ja teennäiseksi.

Eletään maaseudulla Ranskan Bretagnessa, lähellä kuohuvaa merta. Pieni kyläyhteisö, jonka kaikki asukkaat tuntevat toisensa. Paikallisissa pubeissa ja muissa juorukanavissa alkaa kuiskiminen, kun lähimetsästä löytyy pieni tyttö raiskattuna ja kuolleeksi kuristettuna.

Päähenkilöitä on neljä. Naispoliisi, joka tutkii hirvittävää rikosta. Surmatun tytön viileäkatseinen kuvataideopettaja sekä hänen vaimonsa. Kirjailija-julkkis, joka yrittää vietellä taidemaalarin vaimon. Keskeisimpään asemaan nousee avioparin suhde ja taiteilijan henkinen epätasapaino. Mies on sulkeutunut ja ahdistunut. Vaimossaan hän näkee turvan, mutta totuuden kertominen rikkoisi vakaan elinympäristön. Nainen ajautuu kirjailija-ystävänsä syliin ja peittelee totuutta mieheltään. Valheellisuus kukoistaa vielä komeammin kyläyhteisön asukeissa, jotka juorujen ja huonon maineen pelossa pitävät yllään samanlaisia naamioita. Sekä ihmisissä piilevä, että rikostapaukseen liittyvä arvoituksellisuus vain odottaa räjähtämistään. Sitä mukaan kun poliisi löytää uusia johtolankoja, alkaa kauan peitelty ahdistus kuoriutua taidemaalarin alta ja totuudellisuus levitä koko kylään.

On syksy ja tuuli puhaltaa. Kylmät maisemat toimivat latteana metaforana tukahdutetuille tunteille. Chabrol, joka kantaa käsissään eksistentialismin perintöä, sanoo, että päähenkilöiden sisällä huutaa ahdistuksen ääni. Katsoja puolestaan kiljuu: "Lopeta jo, Ranska. En enää jaksa!" Valhe sydämessä käy läpi kaikki eurotaide-elokuvan korniudet. Chabrol on ohjaavinaan hidasta ajoa ihmissielun syövereihin. Hänen tapansa käyttää näyttelijöitä vain ilmeettöminä patsaina ja kyvyttömyys saada kuviin minkään näköistä emotionaalista voimaa kertoo enemmänkin rasittavasta intellektuellista väärän aiheen parissa. Elokuvan nimi sopii paitsi henkilöhahmojen, myös koko yleisilmeen yhteyteen.