Amy valkokangas

Dokumentti brasilialaisesta F1-kuskista Ayrton Sennasta nosti Asif Kapadian nimen dokumentintekijöiden kärkikastiin kerta heitolla. Sennan (2010) jälkeen Kapadia palaa pitkän dokumentin pariin Amy Winehousen elämää ja uraa tarkastelevalla Amylla. Karismaattisten keskushahmojensa lisäksi elokuvia yhdistää ohjaajan arkistomateriaaleista tarinansa kokoava tekotapa.

Amy Winehousen surullisen lyhyt ura saa kohtalokkaan narratiivin elokuvassa. Kuten Sennassa uhkaava ilmapiiri ympäröi päähenkilönsä ensikuvista lähtien. Valituissa haastatteluissa nousevat esiin varoitusmerkit tulevasta, mutta Amyssa on myös onnistuttu vangitsemaan luomisprosessista nauttivan muusikon uran alkuhetkiä. Amyn luoma muotokuva päähenkilöstään on inhimillinen ja tunteisiin vetoava. Se käsittelee ymmärtäväisesti addiktiota aiheena, mutta ei hätkähdä esittäessään laulajattaren päihteidenkäyttöä ja sen vaikutusta hänen terveyteensä.

Amy ilmestyy samana vuonna kuin perinteisempi Netflixin kautta julkaistu What Happened, Miss Simone? (2015) sekä Suomenkin valkokankailla vilahtanut Cobain: Montage of Heck (2015). Päihteiden käyttöä ja mielenterveysongelmia käsittelevät muusikkokuvaukset nostavat musiikin luomisprosessin väyläksi paeta ahdistavaa arkea.

Kyseisten artistien kohdalla musiikin luominen toimi kanavana käsitellä heitä ympäröivää maailmaa. Amy Winehousea ympäröivät keskustelut ovat keskittyneet yleensä laulajan upeaan ääneen, mutta Kapadia kääntää määrätietoisesti huomion hänen tapaansa kirjoittaa lauluja. Syvä sukellus teksteihin tehdään kuvien päällä leijuvien sanojen muodossa sekä tekstivihkojen kautta. Näin omaelämäkerralliset elementit laulujen sanoituksissa vahvistuvat ja toimivat osana Amyn tarinankerrontaa.

Kapadia jatkaa Sennasta tuttua tapaa rakentaa tarinansa runsaan arkistomateriaalin ehdoilla välttäen puhuvia päitä. Perheenjäsenten, ystävien ja työkontaktien haastattelut linkittyvät saumattomasti mediakuvastoon, keikkataltiointeihin sekä kotivideoihin. Jos Sennan kuvasto rajoittuu pitkälti television tarjoamaan materiaaliin, on Amylla käytössään kännykkäkameroiden ja kotivideoiden tarjoamat mahdollisuudet. Taitavasti valkokangaskelpoiseksi muutettu kuvamateriaali kurkistaa kulissien taakse tavalla, johon Winehousen ympärillä pyörinyt mediasirkus ei koskaan pystynyt.

Amy pohtiikin mediamyrskyn vaikutusta Winehousen kaltaiseen artistiin, joka ei ole valmistunut menestyksen mukanaan tuomaan mediahuomioon. Ylistykset muuttuvat nopeasti vitseiksi, joita janoavat katsojat oppivat tuntemaan artistin ainoastaan karikatyyriksi kutistuneena hahmona.

Syyllisyyttä ei elokuvassa lähdetä osoittelemaan, vaikka Winehousen ympärillä pyörineiden ihmisten tekemiä ratkaisuja ei esitellä aina kovin mairittelevassa valossa. Kuten koomikkojen vitseille nauraneet katsojat, Winehousen todellisista ongelmilta silmänsä sulkeneet lähipiirin jäsenet voivat jälkikäteen jossitella valintojaan, mutta Winehousen tarinaa se ei enää muuta.

Amy on taiteellisesti kunnianhimoisempi kuin What Happened, Miss Simone? ja helpommin lähestyttävä dokumentti kuin Cobain: Montage of Heck. Vaikka lopputulos on raskas kuvaus addiktionsa kanssa taistelevan laulajattaren elämästä, ei se myöskään unohda Winehousen aitoa innostusta musiikin tekemiseen tai hänen omalaatuista huumorintajuaan. Kapadia ei ole hionut särmiä pois Amy Winehousesta ja dokumentti muistuttaa niistä syistä, miksi Winehouse aikoinaan nousi julkisuuden valokeilaan.