Paimentolaisesta malliksi ja ihmisoikeusaktivistiksi

Waris Dirie nousi Somalian paimentolaistytöstä tunnetuksi huippumalliksi 1980-luvulla ihmeellisten ja järkyttävienkin tapahtumien kautta. Dirie kirjoitti Aavikon kukka -nimisen omaelämäkerran, jonka pohjalta Sherry Horman on ohjannut samannimisen elokuvan. Dirie tunnetaan myös ihmisoikeusaktivistina, joka on painokkaasti puhunut tyttöjen ympärileikkausta vastaan.

Desert FlowerElokuvassa kerrotaan rinnakkain Dirien Somalian lapsuusvuosista ja Lontoon elämästä, jonne hän muutti siivoojaksi sukulaistätinsä suurlähettiläskotiin. Somalian sisällissodan syttyessä lähettiläsperhe lähtee Lontoosta, ja Dirie jää asunnottomana ja vailla kontakteja kadulle ajelehtimaan. Hän tapaa sattumalta ekstrovertin Marilynin (Sally Hawkins), ja alkaa uteliaana seurata tätä. Ensin Marilyn yrittää päästä eroon Diriestä, mutta pehmenee ja tarjoaa tälle lopulta yösijaa ja hankkii välillisesti työpaikankin. Kuuluisa valokuvaaja bongaa Dirien hampurilaisbaarista ja vähitellen mallin ura urkenee.

Dirien elämä Somaliassa on kuvattu hieman taidokkaammin ja kiintoisammin kuin elämä Lontoossa, joka heittelee tekohauskasta tyylittömän pateettiseen. Dirie pakeni 13-vuotiaana perheensä luota aavikolta, koska ei halunnut naida muutaman vuohen hänestä isälleen maksanutta 60-kymppistä setää. Hetket isoäidin kanssa Mogadishussa ovat elokuvan ainoa uskottava kaistale, muu sisältö karkailee eri suuntiin kuin pillastunut kameli.

Desert FlowerKulttuurieroja Dirien ja Marilynin, muslimin ja länsimaisen kaupunkilaisen, välillä tuodaan koko ajan korostetusti esiin, ja siitä on luontevuus kaukana. Karmein on kohtaus, jossa Marilyn järkyttyy Dirien äärimmäisellä tavalla ympärileikatusta vulvasta. Samalla Dirie ei voi ymmärtää, että kaikille naisille ei ole tehty samaa operaatiota. Hänen kulttuurissaan ympärileikkaamaton nainen on likainen ja aiheuttaa suurta häpeää perheelleen. Kohtauksen tarkoitus on hyvä, ja kuka voisikaan väittää, että sukuelinten silpomisessa olisi jotain hyväksyttävää. Toteutus on kuitenkin nolon teennäinen ja aiheuttaa enemmän myötähäpeää kuin järkytystä. Vähitellen Dirie alkaa nähdä epäkohtia ympärileikkauksen perinteen tavassa hallita ja kontrolloida naisen elämää ja identiteettiä.

Vastenmielinen ympärileikkauksen traditio aiheuttaa naisille vakavia vammoja ja kipuja, ja joskus virtsalle ja kuukautisverelle jätetään epäinhimillisen pieni reikä, kun kaikki muu on ensin klitoriksen ja häpyhuulten irtileikkaamisen jälkeen ommeltu umpeen. Tämä kaikki tehdään desinfioimattomilla välineillä ja ilman puudutusta usein vain 3-vuotiaille. Verenvuoto on vaarallisen runsasta ja infektiot yleisiä, ja synnyttäminen on sekä raskaana olevalle että lapselle usein hengenvaarallista. Yhteen ommellut häpyhuulten jämät ovat merkki tytön neitsyydestä tulevalle aviomiehelle, joka hääyönä leikkaa ihon auki teräaseella ja ensimmäinen yhdyntä tapahtuu tämän haavan kautta.

Desert FlowerTeennäisyys vaivaa elokuvaa kautta linjan. Sally Hawkinsin ylinäytteleminen on tukalaa katsottavaa, ja elokuvassa on muutenkin lähes yksinomaan epämiellyttäviä hahmoja. Mallimaailma näyttäytyy pinnallisena ja tylynä, mitä se varmasti onkin. Hontelo ja alkuun avulias Neil ehdottaa avioliittoa, jotta Dirie saisi pysyä maassa, mutta muuttuu aviossa salamannopeasti ilkeäksi ja omistushaluiseksi kaljaa kittaavaksi äijäksi. Uskottavuus on tipotiessään, kun tätä draaman käännettä ei pohjusteta millään tavalla.

Dirieä näyttelevä Liya Kebede on hämmentynyt, lapsellinen tai vihainen läpi elokuvan, ja hänen naiiviuttaan ja luonnonlapsimaisuuttaan korostetaan rasittavasti vielä vuosien mallinuran jälkeenkin. Tyylilaji on aivan hakusessa. Somalia-jaksot ilmestyvät yhtäkkiä keskelle kerrontaa ja rytmi on vetelä. Kaiken yllä pauhaa suureellinen musiikki.

On kyllä varsinainen harmi, että näin tärkeästä aiheesta ja kiinnostavasta tarinasta on saatu tällaista silppua aikaiseksi. Aavikon kukan ansioksi on silti sanottava, että se kertoo ympärileikkauksesta kaunistelemattomasti ja suoraan, eikä se ainakaan ympärileikkauksen puolestapuhujia kerää.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,8 / 5 henkilöä