Suomi tarvitsi enemmän Sibeliusta kuin Sibelius Suomea

Timo Koivusalo on ohjannut kahdeksan elokuvaa, joista kolme viimeisintä ovat olleet elämänkertoja suomalaisen musiikin suurista nimistä. Tapio Rautavaara, Reino Helismaa ja Irwin Goodman ovat edustaneet kuitenkin hieman eri sarjaa kuin nyt valkokankaalla henkiin herätetty Sibelius, joka elokuvaprojektina oli ohjaajan mukaan haasteellinen.

- "Kyllähän Sibelius selkeästi on päätään pidempi kuin muut näistä elokuvista. Mutta... näen ne kuitenkin sillä tavalla samankaltaisina, vaikka aihe ja aikakausi ovat erityyppisiä, että on taiteilija ja aika, ja minkälainen aikakausi nostaa minkälaiset sankarit. Se on tässä teemana: kuinka kalliit ovat ne laulujen lunnaat, kun sen koko elämän omistaa sille taiteelleen. Se pätee niin Rautavaaraan, Goodmaniin kuin Sibeliukseenkin."

Sibelius ei kuitenkaan ollut vain suomalainen musiikkivaikuttaja, vaan myös kansainvälinen persoona. Koivusalo tunnustaakin huomioineensa tämän ja kiinnittäneensä elokuvassaan myös huomiota Suomi-kuvaan liittyviin seikkoihin ulkomaalaisia katsojia silmällä pitäen. Halu on ollut kertoa myös pienen Suomen tiestä itsenäisyyteen ja tuoda esille Sibeliuksen rooli tässä taistelussa.

- "Minkälaisia sankareita tarvitsimme silloin - ja Sibelius vastasi tavallaan siihen huutoon. Hänestä tehtiin jo nuorena kansallinen ikoni ja itsenäisyystaistelun keulakuva."

Melodraamaa ja epookkia

Suurista säveltäjistä on tehty elokuvia ympäri maailman. Suoranaisia esikuvia elokuvalleen Koivusalo ei tunnusta, vaan toteaa nojanneensa lähinnä tosiasioihin ja sitä kautta rakennettuun ajankuvaan. Taiteilijakuvauksissa rakkaudella on aina oma roolinsa ja tämän puolen Koivusalo halusi tuoda esille myös Sibeliuksessa.

- "Lähtökohtana oli myös rakkauselokuva. Halusin suuria tunteita. Tässä on vähän melodraamaa - jos uskaltaa sanoa - sillä itse pidän suurista tunteista ja tunnemyrskyistä. Monissa muissa säveltäjämuotokuvissa on aika paljon keskitytty musiikkiin ja siihen tematiikkaan. Tässäkin musiikki on pääosissa, mutta ei niin, että tämä olisi kuiva elokuva klassisesta musiikista, koska se kauhistuttaisi minua itseänikin."

Sibelius on tuotannoltaan suurempi kuin aiemmat Koivusalon elokuvat. Suurempi tuotanto on epookin kohdalla käytännössä välttämätöntä, jotta jo selkeästi mennyttä aikaa voidaan kuvata uskottavasti.

- "Se, että tehdään vanhaa aikaa, niin jos sitä tehdään, niin se pitää tehdä isosti. Tarkoitan sitä, että näyttelijän ei tarvitse kehollaan todistaa olevansa vanhassa ajassa ja menneessä Berliinissä. Miljöiden ja puitteiden, niin ulko- kuin sisäkuvauspaikkojen, on oltava jo sen näköisiä, että niihin uskoo. Puhumattakaan puvustuksesta, joka tässä elokuvassa on ollut valtava ponnistus. Meillä oli 2 000 avustajaa ja heidät kaikki puvustettiin. Uskottavuuden takia tehtiin isosti. Ja sekin on sikäli uutta Suomessa, että aina kun on tehty isojen linjojen elokuva, puitteiltaan, ja kansallinen, niin se on aina ollut sotaelokuva. Kulttuurihenkilöstä ei ole tavallaan tehty isoa elokuvaa, vaikka henkilökuvia toki on tehty ennenkin."

Matalaa ja korkeaa musiikista

Koivusalon aiemmat muusikkoelämänkerrat ovat kertoneet populaarikulttuurin mielletyistä musiikintekijöistä, Rautavaarasta, Helismaasta ja Goodmanista. Heihin suhteutettuna Sibelius taas edustaa korkeakulttuuria. Koivusalo ei omien sanojensa mukaan ole edes miettinyt koko matalan ja korkean kulttuurin vastakkainasettelua.

- "Pidän Sibeliusta ensisijaisesti ihmisenä, kuin näitä muitakin, ja sen lisäksi hän oli musiikillinen nero. Eli en sillä tavalla asiaa erottele, vaikka totta kai hänen taiteensa edessä pitää olla aika nöyrä. Se on niin suurta, että sitä pitää yrittää käsitellä pieteetillä. Minusta olisi ollut mahdotonta ajatella, että olisin tehnyt fiktiivisen tarinan ja antanut sille nimeksi Sibelius. Se olisi ollut aikamoista ryöstöviljelyä."

Koivusalo linjaa myös, että kaikilla hänen elämäkertojensa päähenkilöillä on ollut myös yhdistäviä tekijöitä. On kasvettu lähes vailla isää ja luovuuden tyhjinä hetkinä on usein tartuttu pulloon.

Musiikki on luonnollisesti elokuvan pääasioita ja musiikkivalinnat olivat Koivusalolle selviä jo käsikirjoitusvaiheessa. Musiikki vaikutti jopa käsikirjoituksen nyansseihin. Elokuvan myötä säveltäjämestarin tuotanto on noussut esille ja entisestään ajankohtaistunut.

- "Olen erittäin iloinen, jos joku löytää Sibeliuksen tämän perusteella. On ollut hauska kuulla, että nyt järjestetään konsertteja, joissa soitetaan paljon Sibeliusta. Ja on jopa sellaista synergiaa, että kun käy katsomassa elokuvan pääsee halvemmalla konserttiin tai päinvastoin. Se on aika hienoa. Enkä myöskään panisi pahakseni, jos nuoretkin rohkaistuisivat katsomaan tätä elokuvaa. Ihminen tahtoo toimia niin, että jos asiat on kivassa paketissa, ne jää helpommin mieleen - varsinkin historiasta."

Kansallinen keulakuva

Sibeliuksen musiikki on selkeästi suomalaista ja kansallista, vaikka säveltäjä itse myöhemmällä iällään mielellään kielsikin musiikkinsa ohjelmallisuuden. Kyse oli hänen mielestään enemmän absoluuttisesta musiikista, jonka teemat on annettu ylhäältä. Tätä Koivusalokaan ei epäile, mutta siltikään Sibeliuksen musiikkia ei voida erottaa kansallisuudesta. Mies oli Suomen itsenäisyystaipaleen eräs keulakuva.

- "Mutta, enemmän kuin Sibelius tarvitsi omaan nousuunsa Suomea, niin Suomi tarvitsi Sibeliusta. Ja jos ajatellaan Sibeliuksen merkitystä nykyiselle Suomelle, niin hän aikalaisineen määritteli ne kulttuurimme peruskivet, jotka edelleen pätevät. Nyt on tavallaan sellaisen päivityksen vuoro - päivitetään mitä siellä on tehty, että ei kaikkea tarvitsisi tässä ajassa keksiä uudelleen."

Koivusalon ohjaajan uralla Sibelius jäänee ainakin toistaiseksi hänen viimeiseksi henkilökuvakseen. Koivusalo ei halua jäädä paikalleen, vaan siirtyä eteenpäin, vaikka onkin vakuuttunut, että suosituiksi osoittautuneita henkilökuvia varmasti vielä tehdään muiden toimesta. Mikä sitten on Koivusalon seuraava projekti?

- "Mielellään joku fiktio, jossa ei tarvitse keneltäkään kysyä, että miten se oikeasti oli."