Scifi-harrastajan unelmaprojekti
Elokuussa dvd-levitykseen kaikessa hiljaisuudessa päästetty Star Wreck: In the Pirkinning oli ilmestyessään ensimmäinen kotimainen harrastajapohjainen, kokoillan scifi-elokuva. Samuli Torssosen johtamat tekijät olivat yli kuusi vuotta kestäneen tuotantovaiheen aikana onnistuneet hankkimaan scifiparodialleen vankkumattoman fanisuosion, minkä avulla tieto elokuvan olemassaolosta levisi nopeasti verkossa. Star Wreck on marraskuuhun mennessä saavuttanut Suomen elokuvahistorian mittakaavassa ennennäkemättömän, maailmanlaajuisen suosion. Lokakuun alusta lähtien internetistä vapaasti imuroitavissa ollutta elokuvaa on toistaiseksi ladattu yli 2,4 miljoonaa kappaletta.
Leviämistahdin nopeuden vuoksi myös mediakynnys on ylittynyt ja suuretkin tiedostusvälineet ovat julkaisseet haastattelujuttuja Star Wreck -projektin ydinporukasta, lähinnä ohjaaja Timo Vuorensolasta ja projektijohtaja Samuli Torssosesta. Paljon vähemmän huomiota ovat saaneet näyttelijät, avustajat muu henkilökunta, joita on yhteensä ollut mukana yli 300. Film-O-Holicin osalta päätin haastatella Janos Honkosta, joka esitti elokuvassa menestyksellisesti kapteeni Fukovia ja Festerbesteriä.
Kolmikymppinen kieliteknologian kandidaatti Janos Honkonen on saanut Star Wreckin ansiosta itselleen lieviä vapaa-ajanongelmia. Hänen mukaansa on hieman vaikeaa äkkiä tottua siihen, että kalenteri on täynnä ja yli 15 haastattelua jonossa. Työkseen Janos on tällä hetkellä freelancer-journalisti (kirjoitellut muun muassa MikroBittiin) ja IT-alan keikkatyöläinen. Janosin harrastuskenttä on hyvin monipuolinen. Scifin lisäksi listalta löytyvät muun muassa kauhuelokuvat, roolipelit, kalastus, valokuvaus ja tekstipelit. Jotkut saattavat tuntea hänet Älymystö-bändistä, jossa hän soittaa tällä hetkellä theremiä. Aikaisemmin muutamassa kaveripiirin pikkuleffassa olleelle Janosille Star Wreck -projektiin mukaan pääsy oli avustajakaartin kokemukset huomioiden hyvin tyypillinen:
– "Vuorensola on pitkäaikainen hyvä ystäväni. Mies onnistui sekaantumaan Star Wreck vitoseen, mutta tieto kyseisestä projektista ei kantautunut minulle saakka, olin kai jo muuttanut Tampereelta Helsinkiin. ’Ei me hoksattu että sua kiinnostais.’ Harrastajaelokuvien tekeminen on hauskaa ja pyysin päästä mukaan saagan seuraavaan osaan".
Kovat kuvaukset
Janos oli matkassa koko pitkän projektin ajan, mutta käytännössä suurin osa työsarkasta keskittyi vuosiin 2000–2001, jolloin hän oli mukana viidessä tai kuudessa isommassa sessiossa. Kuvauksia hän pitää toteutuksiltaan hyvin hankalina, koska blue screenin kanssa työskennellessä kokeneemmatkin näyttelijät olivat vaikeuksissa.
"Katso vaikka tota leivinuunin luukkua, se on näyttöruutu. Ei kun hetkinen, kato tähän mun käteen tänne ylös, joo, toi on hyvä. Tossa sun vieressäs sitten seisoo tyyppi, kato suunnilleen tolle korkeudelle kun puhut sille... Hyvä! Ja pyörii.", Janos muistelee huvittuneesti.
Erittäin onnistunutta Festerbesterin roolia (karikatyyrinen hahmo Babylon 5:sen Besteristä) Janos piti suorastaan läpihuutojuttuna:
"Koko homma kun vedettiin purkkiin yhdessä päivässä. No, minussa vain oli varmaan roolin vaatimaa luontaista kusipäätä".
Torssosen itsensä luoma, surkuhupaisaan toilailuun keskittyneen kapteeni Fukovin kuvaukset sen sijaan olivat rooliin kuuluvalla tavalla tuskaiset:
– "Matkustin Tampereelle ja pojissa sitten unohduimme aamuviiteen saakka baarikierrokselle. Ennen kuvauksia tuli nukuttua pari tuntia Timon kämpän lattialla, ennen kuin kirkas aurinko herätti ja lämmitti huoneen pätsiksi. Sitten aamukymmeneltä maskiin ja johonkin korjaamolle tai pajalle kuvaamaan ydinvoimalakohtausta. Omat kuvaukseni olivat iltakymmeneltä, välissä ei voinut ottaa torkkuja tai tehdä juuri mitään muutakaan etteivät maskit menisi sekaisin. Kamalasti ei auttanut virnuillakaan ettei tekoparta lähtenyt irtoamaan.
Elokuvan fanit olivat äänestäneet nettipalstalla aikaisempien Star Wreck -jaksojen perusteella Fukovin sarjan suosituimmaksi hahmoksi. Janosille jäi hieman hämäräksi, miksi hän lopulta sai Fukovin roolin. Fukovin vaatima fyysinen komedia oli hänelle hieman vieras laji ja hän pitää itseään enemmän "sellaisena sanojen vääntelijänä kuin varsinaisena pellenä".
Ammattimaista organisointia
Projektin johtohahmojen Timo Vuorensolan ja Samuli Torssosen työskentelytapaa Honkonen luonnehtii hyvin ammattimaiseksi, asialliseksi ja tehokkaaksi. Työprojekti itsessään on varmasti ollut antoisa ja opettavainen kokemus, koska ydinporukka jaksoi vääntää sen kasaan opintotuella ja työttömyyskorvauksella.
– "Tämä oli sikäli jännää, että vaikka olen tuntenut Vuorensolan pitkään, eikä hän ole aina ollut maailman organisoitunein henkilö, kuvauksissa työnjako oli melkoisen selvä. Toisin kuin luulisi, vaikka kyseessä oli tällainen harrastelijavoimin tehty komedia, kuvaustilanteet eivät olleet mitään kikkeli kourassa hassuttelua. Alkuaikoina ote oli ilmeisesti hieman erilainen, mutta siinä vaiheessa kun minä tulin mukaan, oli ilmeisesti jo huomattu että organisoimatta tämän kokoista projektia on mahdotonta tehdä."
Aivan viime hetken ikäviltä yllätyksiltä ei vältytty ja elokuva jälkituotantovaiheet vaikuttavat ulkopuolisin silmin lähes kaaosmaiselta painajaiselta. Ehkä pahin vaihe näyttää ajoittuneen aivan dvd-levityksen kynnykselle:
– "Timo ja Samuli tulivat meille katsomaan elokuvan läpi talon kotiteatterissa ja eikös siitä löytynytkin vielä nippu virheitä, joista suurinta osaa minä ja vastakappaleeni emme edes huomanneet. Ei auttanut muu kuin kaataa poikiin kahvia, minkä jälkeen jätkät lähtivät ajamaan kahdelta yöllä kohti Tamperetta virheitä korjaamaan. Levyn piti olla aamulla painossa".
Netti levityskanavana
Internetin ratkaiseva osuus elokuvan maineen ja kehityksen kannalta on Janosin mukaan tuonut muutamia ratkaisevia opetuksia. Netti tarjoaa ennalta arvaamattomia toteutusmahdollisuuksia elokuvaharrastajille ja ennen kaikkea valtavan tehokkaan leviämiskanavan. Tällä hetkellä Star Wreck on ylivoimaisesti katsotuin kotimainen elokuva moneen vuosikymmeneen, vaikka tilastoja tarkasteltaisiin kuinka konservatiivisesti tahansa. Star Wreck tullaankin todennäköisesti muistamaan kotimaisten nettielokuvien päänavaajana. Janos heittää samalla tutulta kuulostava piikin:
– "Toivoisin, että tämä toimisi pienenä näpäytyksenä esimerkiksi tahoille, jotka määräävät mitkä elokuvat saavat valtiolta rahallista tukea. En nyt tarkoita, että tukia pitäisi heittää pelkästään katsojamääriä tuijottaen jokaiselle reality-showlle, mutta on se nyt kumma, jos parikymppisten vääntämä harrastelijaleffa pesee levikillään muutamassa päivässä suurimman osan suomalaisesta filmituotannosta".
Ilmaisen internet-jakelun mahdollistavan Creative Commons -lisenssin ansiot Janos tunnustaa. Nykyinen vertaisverkkoja ja tekijänoikeuslakia koskeva julkisuuskeskustelu näyttää ajautuneen täydellisesti hakoteille. Puolueettomasti tutkittua asiaa esimerkiksi verkosta imuroitavien elokuvien vaikutuksesta myyntilukuihin ei löydy. Star Wreckin dvd-myynti tarjoaa ainakin yhden ennakkotapauksen
– "Lempparinarinani nettilevityksestä on se, että mediayhtiöt ovat dinosauruksia, jotka kiroavat nettiä sen sijaan, että lähtisivät hyödyntämään sitä. Star Wreckiä ei tehty rahastusmielessä, mutta se osoitti epähuomiossa esimerkiksi sen, ettei ilmainen nettilevitys tapa elokuvan dvd-myyntiä – ilmeisesti tasan päinvastoin. Tuotantoyhtiöiden on tietty pakko tuijottaa kuluja, mutta Wreck-ilmiö osoitti, että ihmiset ovat valmiita maksamaan materiaalista, jonka he kokevat olevan tarpeeksi laadukasta."
Kovin yllättäviä yhteydenottoja ei Janos ole projektin ansiosta saanut, vaikka kaverit ja puolitutut ovat pommittaneet sähköpostilla tai muuten tulleet puhumaan elokuvasta. Hiljattain eduskuntatalon tekijänoikeusmielenosoituksessa ihmiset kyllä tulivat nykimään hihasta. Älymystö-bändin keikoilla on myös uteliaita kyselijöitä ja onnittelijoita riittänyt.
Janosin tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole vielä täysin lukkoon lyödyt, vaikka tiettyjä suuntaviivoja Star Wreck on niihin osaltaan antanut. Kysymykseen siitä, lähtisikö vielä mukaan samanlaiseen harrastajaprojektiin, Janos vastaa yksiselitteisesti "kyllä". Laaja harrastuspohja näkyy myös muissa lähiajan suunnitelmissa:
– "Harrastelijateatteritoiminta kiinnostaa myös. Mikäli kuulen että vaikkapa Jalmari Helander on väsäämässä jotain Ukkosen tapaista projektia, siihen kyllä tekisi mieli osallistua.
Seuraava:
Ilkka Vanne, Hanna Lekander ja Karoliina Vanne puhuvat Lupaus-elokuvasta
– "Ihmiset voisivat miettiä sitä, miten me nyt elämme. Miten paljon voimme itse päättää kiinnostaako joku asia vai ei, haluammeko me jotain vai emme. Silloin ei voinut."
Edellinen: Dome Karukoski ja Tyttö sinä olet tähti
– "Olenko minä oikealla tiellä? Onko tämä väärä polku? Tämä on tärkeintä tässä elokuvassa. Sitten siihen liittyy isä–tytär-suhde ja niitä asioita, mitä luullaan että pitäisi tehdä."