Elokuvaa toisin katsoen

Suomen ainoa lesbo- ja homoelokuvan festivaali Vinokino järjestetään nyt jo 14. kerran. Festivaalikaupunkeina ovat Turku ja Helsinki, ja tapahtuman teemoina tänä vuonna urheilu ja ihmisoikeudet. Elokuvien katsomisen lisäksi Vinokino rohkaisee myös keskusteluun järjestämällä seminaarin kummassakin festivaalikaupungissa.

Guys and BoysVinokinon avajaiselokuvana nähtävä saksalainen draamakomedia Guys and Balls toimii avauksena urheiluaiheeseen. Homojalkapallojoukkueen perustamisesta kertova elokuva on tehty pilke silmäkulmassa ja viihdyttää myös niitä, joita pelkkä jalkapallo ei viihdytä. Nuorisodraama Summer Storm taas sijoittuu soudun maailmaan. Dokumenttielokuvien puolella A Knock Out seuraa lesbon ammattinyrkkeilijän, Michele Aboron, taistelua ottelujärjestäjien mediaseksikkyyskäsitystä vastaan.

Ihmisoikeusteemaa käsitellään esimerkiksi saksalaisessa dokumentissa Half a Life, joka kertoo Turkin seksuaalivähemmistöjen tilanteesta. Turkin mahdollista EU-jäsenyyttä ajatellen elokuva on hyvinkin ajankohtainen.

A Home at the End of the WorldVinokinossa nautitaan erityisteemojen lisäksi myös muutoin laadukkaasta elokuvasta. Ohjelmistossa on muun muassa Tunnit-teoksestaan tunnetun Michael Cunninghamin romaaniin pohjautuva epätavallinen kolmen ihmisen rakkaustarina A Home at the End of the World. Road movie Race You to the Bottom taas seuraa homokirjailija Nathanin ja tämän salarakkaan Maggien viikonloppumatkaa Napa Valleyn viinitiloille poikaystävien jäädessä kotiin. Jälkimmäisen ohjaaja Russell Brown on tavattavissa elokuvan näytöksessä Turussa sunnuntaina 20.11.

Vino-komedioita edustavat koulupukuisista naisagenteista kertova D.E.B.S. sekä ranskalainen Mariscos Beach, jossa perheen rantalomalle tulevat mukaan pojan homokaveri, äidin rakastaja sekä maskuliinisuutta pursuava putkimies. Kauhua taas tarjoaa Switchblade Romance, jossa Marien ja Alexian loma muuttuu helvetiksi psykopaatin murhaajan hiipiessä yöllä makuuhuoneisiin. Pitkien elokuvien ja dokumenttien lisäksi Vinokinossa nähdään perinteiseen tapaan myös lyhytelokuvakoosteita.

Turussa Vinokinon esityspaikka on Kino Thalia. Helsingissä esityspaikkoina toimivat Orion ja Andorra. Lipunmyynti esityspaikoilla. Tarkemmin festivaalista www.vinokino.fi.