Ihmisten tarinoita metsästä

Anu Kuivalaisen Sielunmetsä on kokonaan metsään sijoittuva elokuva, jossa nähdään sekä luonnontilaista vanhaa metsää että talousmetsiä ja hakkuun jälkiä – kymmenen tarinaa modernista metsästä. Aihe on ajankohtainen, kiinnostava ja tunteita, sillä metsä ei lepää. Toisaalla puuta kaatuu lompakon täytteeksi, toisaalla tuoreempi metsänomistaja hakee biologisempaa näkemystä.

Onko mahdollista yhdistää metsien aineettomat arvot aineellisiin arvoihin? Metsä on hiljainen luonnontila, jonka pitäisi samalla palvella metsäteollisuuden lisääntyvää puun tarvetta. Vallitseeko metsästä vanhentunut ja aikansa elänyt kuva, kaupunkilaisen kaksinaismoralistinen ajatus metsästä – halu suojella omia mökkipolkuja?

Minullakin oli sielunmetsä, Anu Kuivalainen sanoo ja jatkaa:

Sitä on pala kerrallaan uudistettu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Lopulta Pohjois-Karjalassa oleva metsä avohakattiin viisi vuotta sitten, aina sielunkotini, pienen mäntykankaalla järven rannassa sijaitsevan kesämökin pihapiirin reunaa myöten.

Olen siinä voimattomuutta herättävässä tilanteessa, että metsä jota rakastin, ei ollut minun. Se on osa elämäni historiaa, mutta minulla ei ollut siihen minkäänlaista valtaa.

Se oli Kuivalaiselle suuren surun paikka.

Rakastin sitä metsää, tunsin jokaisen kiven ja kannon, se oli lapsuuteni metsä. Sen hakkaaminen oli minulle niin suuri suru, että masennuin.

Aloin masennuksen keskellä miettiä, että teen metsästä elokuvan. Aloin ajatella metsää myös muiden ihmisten silmin ja oppia siitä uusia asioita. Sain olla metsässä ja puhua siitä. Elokuvan tekeminen vei viisi vuotta ja prosessi oli hyvin parantava. Nyt katson sitä kaikkea tyynesti.

Kun elokuvan aihe oli niin laaja, mietin, miten rajaan sen. Mitä ja miten käsittelen. Jossain vaiheessa ajauduin vähän harhapoluille, mutta palasin alkuideaani, metsäelämykseen. Ihmisten tarinoihin metsästä.

Metsästä on moneksi

Elokuva sai nimensä Kuivalaisen lapsuuden metsästä, mökkimetsästä.

Hänen edellinen elokuvansa Aranda (2011) käsitteli myös ihmisen ja luonnon suhdetta. Suomalaisten metsäsuhteesta ei ole aiemmin tehty Sielunmetsän kaltaista elokuvaa.

Päähenkilöidensä kautta Anu Kuivalainen avaa monipuolisen, vahvan ja elävän maiseman metsästä sekä käsityksiä siitä, mitä vanha suomalainen sielunmaisema metsä meille tässä ajassa merkitsee. Samalla näemme, mitä metsät tänä päivänä todella ovat. Metsään mennään hiljentymään, hirvestämään, lempimään. Päähenkilöt avaavat metsän merkitystä itselleen, ja arkistomateriaali luo laajemman kansallisen kehyksen: metsästä on moneksi.

Elokuvan päähenkilöinä on suojelijoita, metsänomistajia, lähimetsänsä avohakkuulle menettänyt mökkiläinen, inspiraatiota hakeva taiteilija, hirvestäjä sekä metsästä mielenrauhaa etsivä entinen Venäjän erikoisjoukkojen sotilas. Kaikille heille suomalainen metsä on rakas.

Lähimetsänsä avohakkuulle menettänyt mökkiläinen on Anu Kuivalainen itse.

Mielipiteitä aiheesta

Kuivalaisen mukaan elokuvan päähenkilöt valikoituivat ennakkohaastattelujen kautta.

Kuljin ympäri maata ja etsin ihmisiä, kerroin elokuvaprojektistani ja kyselin. Minut ohjattiin uusien ihmisten luokse. Etsin henkilöitä, joilla olisi mielipiteitä elokuvan aiheesta ja jokin prosessi meneillään sen kanssa.

Pentti Linkola on läsnä Sielunmetsä-elokuvassa uudella tavalla, ei niinkään paasaavana, vaan metsävainajiaan rakastavana hauraana vanhana miehenä.

Olen ollut kuuntelemassa Linkolaa, mutta en tuntenut häntä. Meillä synkkasi heti ja olimme sielunsisaruksia tietyssä mielessä. Oli antoisaa olla Linkolan kanssa. Hänen mielipiteensä ovat hieman pehmentyneet. Hän oli ensi-illassa ja ilahtui kovasti, kun Juha Hurme sanoo elokuvassa, että luontoa pitää auttaa, kun luonto on vähän ressukka.

Sielunmetsää Kuivalainen kuvaa stadilaisen mökkiläisen tekemäksi metsäelokuvaksi, jossa metsä puhuu puolestaan. Oma suruprosessi on kääntynyt ajankohtaiseksi puheeksi metsästä vaihtelevin näkökulmin.

Tämä elokuva on osa suruprosessiani menetettyyn metsään liittyen. Mutta sitä tehdessäni sain myös oppia paljon uutta metsästä, jonka näen nyt paljon monipuolisemmin, metsänhoitoa ja taloudellista merkitystäkin enemmän ymmärtäen. Näen metsän laajemmin.

Kuivalainen kertoo haluavansa elokuvillaan luoda elämyksiä ja vaikuttaa sen kautta ihmisten ajatteluun.

Sain kävellä paljon metsässä ja kantaa kuvauskalustoa. Sain nähdä, että metsämme ovat pääosin talousmetsää, luonnontilaista metsää ei paljon ole.

Mieleeni on jäänyt myös elokuvassa nähtävä hirvestys. Upposin koko ajan johonkin suohon, putosin veteen. Se oli fyysisesti rankkaa. Hirvenliha, tai mikään muukaan, ei tule helposti pöytään.

Uhraammeko metsämme taloudelle?

Metsä on hyvin ajankohtainen aihe. Metsällä on Suomelle iso merkitys. Usein korostetaan taloudellista merkitystä, mutta Kuivalaisen mukaan metsällä on myös muita arvoja.

Suomalaiset tarvitsevat metsää, myös henkisesti. Se puhdistaa, parantaa ja ylläpitää terveyttä. Metsä pitäisi nähdä muunakin kuin metsäteollisuuden kasvavana ylläpitäjänä, kokonaisvaltaisemmin.

Nythän hallitus suunnittelee metsien talouskäytön lisäämistä. Mutta tutkijat ovat sitä mieltä, että se tuhoaa metsän monimuotoisuutta ja lisää ilmastonmuutoksen riskiä. Asioista ollaan montaa mieltä riippuen keneltä kysyy. Suomessa on todella vähän suojeltua metsää, suurin osa on talousmetsää, joka jossain vaiheessa kaadetaan.

Uhraammeko kaikki metsämme taloudelle? Kysyn sitä usein ja haluan tällä elokuvallanikin kysyä.

Metsää voi auttaa esimerkiksi lahjoittamalla Luonnonperintösäätiöön. Luonnonperintösäätiö ostaa lahjoitusvaroin luonnonalueita ja rauhoittaa ne pysyvästi.

Tärkeitä aiheita näkyväksi

Tärkeimmiksi syikseen tehdä elokuvia Kuivalainen on sanonut katsojien tavoittamisen, mahdollisuuden tehdä tärkeitä aiheita näkyväksi sekä palautteen saamisen katsojilta.

Docpoint 2017-festivaalilla ensi-iltansa saanut Sielunmetsä ihastutti yleisönsä ja sai paljon myönteisiä kommentteja: ”Metsä suorastaan tuoksui kankaalta”, ”Kuin olisi saunassa käynyt – puhdistava kokemus."

Konkaritoimittaja Rauli Virtanen kirjoitti: ”Metsän henkilöistä elokuvassa yksi on ylitse muiden: legendaarinen Pentti Linkola, joka toteaa, että jos hänet pakotettaisiin kaatamaan yli satavuotias puu, hän tekisi mieluummin itsemurhan. Linkolan hillitty läsnäolo ei tarkoita, että elokuva olisi paasaavaa radikalismia, ei, vaan se on tehty rakkaudesta metsään.”

Kuivalaiselle ”dokkari” on elämäntapa, eikä hän haluaisi olla muu kuin elokuvantekijä. Sielunmetsää ennen hän on tehnyt dokumenttielokuvat Orpojen joulu (1994), Musta kissa lumihangella (1999), Saaren vangit (2003) ja Aranda (2011). Kuivalaisen elokuvat ovat saaneet palkintoja niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

Seuraava projekti on jo työn alla.

Teen seuraavaksi elokuvan ikäihmisten rakkauselämästä, hän paljastaa.

Lue myös