Jonas Mekas ja hetkiin piilotettu kauneus

Tampereen elokuvajuhlien tämän vuoden päävieras, Jonas Mekas, on väsymätön ympärillään tapahtuvien asioiden tallentaja. Karismaattinen, jo 84-vuotias kokeellisen elokuvan ohjaaja ja puolestapuhuja elää ikuisesti nykyhetkessä ja on löytänyt jatkuvasti kehittyvän teknologian ihmeet.

Sodan kauhuista suurkaupunkiin

Alkujaan liettualainen Jonas Mekas lähti toisen maailmansodan aikana veljensä kanssa Itävaltaan. Kesken matkan heidät kuitenkin vietiin saksalaisten vankileirille. Leirin aikana Mekas kertoi nähneensä Itävaltalaissyntyisen ohjaajan Fred Zinnemannin pakolaisuutta käsitelleen elokuvan The Search (1948). Tämä katselukokemus oli Mekasille erityisen vahva, sillä elokuvassa kuvattu pakolaisuus ei vastannut lainkaan hänen omia kokemuksiaan. Tämän seurauksena Mekasin veljekset alkoivat kirjoittaa omia käsikirjoituksia aikeenaan tutkia, mitä mahdollisuuksia elokuva voi sisällään kantaa.

Neuvostovallan varmistuttua Mekasin veljekset siirtyivät Yhdysvaltoihin, sillä paluu kotimaahan ei ollut turvallista Jonasin Stalin-vastaisten kirjoitusten takia. Parivaljakko saapui New Yorkiin vuonna 1948. He liittyivät paikallisten elokuvantuntijoiden ja -tekijöiden yhteisöön ja alkoivat imeä itseensä sekä suurkaupungin että elokuvahistorian vaikutteita. 1950-luvun paikkeilla Jonas Mekas perusti avantgarde-elokuviin painottuvan Film Culture -lehden.

Vuosikymmenen lopussa pieni elokuvantekijöiden joukko muotoutui New American Film Groupiksi, joka muotoili niitä riippumattoman ja avantgarde-elokuvan pelisääntöjä ja strategioita, joiden perintöä vuonna 1962 perustettu New York Film-makers´ Cooperative lähti jatkamaan. New Yorkin skene toimi mallina niin San Franciscon Canyon Cinemalle kuin Lontoon Co-operativellekin. Mekas oli joukon keskeisimpiä hahmoja sosiaalisen toimintansa ja filmille tallentuneiden muistiinpanojensa kautta.

1960-luvun alkupuolella Mekasin elokuvallinen tyyli alkoi hahmottua. Hän oli jo jonkin aikaa kuvannut elokuva- ja avantgarde-kentän hahmoja ja tapahtumia, ystäviään, suurkaupungin ilmiöitä ja matkojaan. Pikkuhiljaa hän alkoi koota niitä elokuvalliseen muotoon.

Siivuja elämästä

Jonas Mekasia voi pitää elokuvantekijänä ennen kaikkea havainnoijana. Hänen elokuvansa ovat dokumentoituja hetkiä, tunnelmia ja kuvauksia tapahtumista, jotka ovat olleet jollain tavalla merkityksellisiä kuvaajalleen. Kuvaajan suhde kuvattavaan ei ole silti helposti jäljitettävissä, vaan kamera on usein toiminut huomaamattomana tallentajana vangiten kohteestaan jotain välitöntä ja aitoa. Mekasin havainnointi ei yleensä keskity vain yhteen kohteeseen, vaan valmiit elokuvat ovat tarkkaan valittuja koosteita satojen tuntien kuvamateriaalista.

Tampereen elokuvajuhlille valittu ohjelmisto keskittyi hieman yllättävästi elokuviin, joissa esiintyy ohjaajan kuuluisia ystäviä. Esimerkiksi Andy Warhol, John Lennon ja Jackie Kennedy olivat Mekasille tavallisia ihmisiä, läheisiä, joiden kanssa hän vietti aikaa ja vaihtoi ajatuksia. Hänen elokuvissaan kuuluisuudet eivät näyttäydy kuten mediassa yleensä. Julkinen rooli on ainakin jossain määrin karsitumpi ja ihmisten todellisempi luonne pääsee ehkä paremmin esille.

Mekas itse ei vaikuttanut olevan täysin tyytyväinen valittuun ohjelmistoon. Birth of a Nation -elokuvaansa ohjaaja evästi sanoin: "En ole tyytyväinen moniinkaan päätöksiin, joita elokuvan suhteen tein. Mutta katsokaa se nyt kuitenkin." Elokuva kertoo äärimmäisen nopein, luonnosmaisin potretein sadankuudenkymmenen vaihtoehtoisen elokuvataiteilijan elämästä. Ihmisistä elokuva näyttää korkeintaan ääriviivat, jos sitäkään, joten pikemmin sen voisi nähdä matkana tunteisiin ja menneiden vuosikymmenten henkeen.

Ohjaaja itse nostaa tuotannostaan esiin ensimmäisistä Yhdysvaltain vuosistaan kertovan elokuvan Lost, Lost, Lost (1976) sekä Reminiscences of a Journey to Lithuania (1971–72), jonka pohjana on Mekasin ensimmäinen sodan jälkeen tekemä matka takaisin kotimaahan Liettuaan. Viimeaikaisemmista töistään Mekas tahtoo nostaa esiin miltei viiden tunnin mittaista elokuvaa As I Was Moving Ahead Occasionally I Saw Brief Glimpses of Beauty (2000), joka kertoo ohjaajan avioliitosta Hollis Meltonin kanssa sekä pariskunnan kahdesta lapsesta.

Tuokiotaiteen siirtymä teknoaikaan

Mekasin elokuvia katsoessa mieleen hiipii välillä kumma tyytyväisyyden tunne. Elokuva, jossa ei ole jännitettä, juonta tai suuria käänteitä, on lähes poikkeuksetta auttamattoman tylsä. Mekasin tarkkailu ympäristöään ja maailmaa kohtaan onnistuu kuitenkin parhaimmillaan saamaan kiinni yksinkertaisesta mutta elintärkeästä ominaisuudesta. Avain hänen elokuviensa ymmärtämiseen löytynee Mekasin arvostuksesta arkihetkien taianomaisuuteen. Ohjaajan elokuvissa harvemmin tapahtuu mitään dramaattista, joka tuottaisi katsojille suuria elämyksiä. Katsomiskokemuksen nautinto rakentuu päin vastoin pienten asioiden ja oivallusten kautta, kuten oikeassakin elämässä yleensä.

Maailma, jonka rumuuden jokainen osaa itse havaita, ei ole Mekasin mielestä kuvaamisen arvoinen. Hän tahtoo itse keskittyä ohikiitävien hetkien ja pienten ihmeiden tallentamiseen nyt ja jatkossakin. Miehen tuoreimmassa projektissa syntyy lyhytelokuva vuoden jokaiselle päivälle. Mekasille on kertynyt vuosien varrella tuhansia tunteja käyttämätöntä kuvamateriaalia, jota hän yhdistelee tuoreisiin tallenteisiin näitä uusia, internetissä esitettäviä elokuvia koostaessaan. Julkaisupäivänään ilmaiseksi ladattavia elokuvia voi käydä ihmettelemässä ohjaajan omilla kotisivuilla. Ohjaaja on teknologian kehittymisestä innoissaan, sillä hän voi internetin kautta tavoittaa ihmisiä mistä puolelta maailmaa tahansa. Oman näkemyksen laaja levittäminen kun oli jotain sellaista, josta vanhat sukupolvet pystyivät hänen mukaansa vain haaveilemaan.

Vaikka Jonas Mekasin elokuvat eivät kerro selkeää tarinaa, ne vetävät katsojaa kummasti puoleensa. Ensi alkuun hajanaisena esiintyvät, muistiinpanomaiset viipaleet menneestä muodostuvat jännittävällä tavalla elokuvan lopussa kokonaisuudeksi. Kutsuako Mekasin elokuvia kauniiksi otannoiksi loputtomasta elämänvirrasta vai puhuako dokumentin kaltaisesta, mutta rakenteeltaan selkeästi rikotusta lähipiirin seurannasta ja kuvallisesta vangitsemisesta? Valinta on katsojan, mutta jotain kiehtovaa, ja koskettavaakin Mekas elokuvillaan eittämättä tavoittaa.