Installaation mestari, häiriötekijöitä ja rodullistettuja suomalaisia

Suomalaisen elokuvan festivaalin 2021 ensimmäinen teemasarja jatkaa edellisten vuosien tapaan kokeellisen kotimaisen elokuvan parissa. Nyt esitellään Eija-Liisa Ahtilan tuotantoa. Ahtila on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia videotaiteilijoita. Installaation mestarilta festivaali tarjoaa kaksi koostetta lyhytelokuvia, jotka on tehty yksikanavaisiksi valkokangasesityksiä varten. Ahtila saapuu vieraaksi näytöksiinsä.

Ohjaajavieraiksi tulevat myös aviopari Aleksi Salmenperä ja Mia Halme, jotka ovat tahoillaan luoneet kiinnostavia 2000-luvun Suomen ruumiinavauksia.

Aleksi Salmenperä: Miehen työ (2007).Suomen arvostetuimpiin nykyohjaajiin kuuluvalta Salmenperältä esitetään muun muassa hänen itse valitsemansa suosikit tuotannostaan: Miehen työ (2007), Häiriötekijä (2015) ja Tyhjiö (2018) sekä dokumentti Alaska Highway (2013), jonka päähenkilö Hese kuoli tapaturmaisesti viime vuonna. Ensin mainituille kolmelle näytelmäelokuvalle on yhteistä miespääosiin kiinnitetty Tommi Korpela, joka myös saapuu festivaalivieraaksi.

Koskettavista yhteiskunnallisista dokumenteistaan tunnetulta Mia Halmeelta nähdään esimerkiksi uutukainen Missä tiet kohtaavat (2021). Ajankohtainen elokuva tutkii kahden kulttuurin yhteentörmäystä ja auttamisen vaikeutta kuvatessaan suomalaisten johtamaa ripulirokoteklinikkaa ja testiryhmää Beninissä Länsi-Afrikassa.

Hamy Ramezan: Ensilumi (2019).Kolmantena pääteemana festivaalilla ovat rodullistetut suomalaiset ohjaajat. Teemassa esitetään muun muassa dokumenttielokuvistaan aiemmin palkitun Hamy Ramezanin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva, suurten klassikoiden sukua oleva Ensilumi (2019). Pitkien elokuvien lisäksi teemasarjaan kuuluu kiinnostavia dokumentti- ja lyhytelokuvia.

Rodullistettujen suomalaisten tekemiä elokuvia nähdään myös iltaklubin ohjeisohjelmassa, jossa esitetään Academy of Moving People and Images -projektin tuottamia lyhäreitä. AMPI on elokuvakoulu ihmisille, jotka ovat saapuneet Suomeen erilaisista syistä, esimerkiksi turvapaikanhakijoina tai opiskelijoina.

Teemaan liittyy myös festivaalin tarjoama paneelikeskustelu aiheesta ”Ruskeus ja rodullistetut suomalaiset – ei-valkoisuus suomalaisessa elokuvassa”. Paneeli avaa perjantaipäivän ohjelman, ja siihen on vapaa pääsy.

Teuvo Puro: Ollin oppivuodet (1920).Klassikoitakaan ei ole unohdettu. Festivaalin vakisäveltäjä Kari Mäkiranta ryhmineen säestää mykkäelokuvanäytöksen, jossa tänä vuonna esitetään Teuvo Puron Ollin oppivuodet (1920), ensimmäinen kokonaisena säilynyt pitkä suomalainen näytelmäelokuva. Lisäksi nähdään turkulainen ”klassikko”, Kivimäen veljesten farssi Huijarien huvittavat huiputtajat (1945).

Lauantain myöhäisnäytöksessä on tarjolla menoa ja meininkiä kansainväliselläkin skaalalla katsottuna. Yllätyksiä ja aivot nyrjäyttäviä harvinaisuuksia tarjoilevan, noin kolmetuntisen ”Mieletön, mieletön Suomi” -yönäytöksen elokuvia ei paljasteta etukäteen.

Lisätietoja festivaalista: www.suomalaisenelokuvanfestivaali.fi