Kotimaista kauhua, road-movieta ja dokumentteja

Jokakeväinen, jo instituutioksi muodostunut Suomalaisen elokuvan festivaali (SEF) järjestetään 11.–15. huhtikuuta. Kyseessä on jo 21. kerta, kun suomalaista elokuvaa kokoonnutaan katsomaan Turussa. Festivaaliteatterina toimii jo viime vuodesta tuttu Puutarhakadun auditorio. Festivaalin organisoivat Varsinais-Suomen elokuvakeskus yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ja Yleisradion tv-arkiston kanssa. Teatterin lisäksi elokuvia voi katsoa iltaklubilla Dynamossa. Elokuvatietouttaan voi syventää seminaarien muodossa. Tarkemman ohjelman löytää festivaalin kotisivulta.

Miksi sitten lähteä festivaalille? Eikö niitä elokuvia tule aivan tarpeeksi telkkaristakin, ja saahan ne netistäkin, ilmaiseksi, saattaisi mediaähkyinen ajatella. Voin kuitenkin kokemuksesta kertoa, että festarit ovat aina jotain aivan muuta. Pienimuotoisen elokuvafestivaalin tunnelma on omaa luokkaansa, se pitää kokea itse. Liveorkesterin säestyksellä esitetty mykkäelokuva on ainutlaatuinen kokemus, joka vie suoraan aikakoneella menneisyyteen. Festivaaleilla tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, ja niiltä voi löytää uusia ystäviä. Ja Suomalaisen elokuvan festivaalin suola on aina ollut elokuvantekijöiden muistelot elokuvan tekemisestä ja elämästä yleensä.

Tämän vuoden festivaalissa korostuvat ne tavat, joilla suomalainen elokuva on syntynyt kansainvälisen vuorovaikutuksen osana. Festivaalin päävieraana on ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Pirjo Honkasalo, jonka tuotannosta nähdään niin varhaisempaa kuin uudempaakin dokumenttielokuvaa sekä myös fiktioelokuvaa edustavat Tulipää (1980) ja Tulennielijä (1998). Honkasalon tuotantoa läpäisevät teemat muistista ja historiallisesta jatkuvuudesta sekä dokumentin ja fiktion raja-aitojen kyseenalaistaminen. Ohjaaja on päätöspäivänä 15.4. paikalla kertomassa elokuvistaan.

Festivaali tuo lajityypeistä esiin kotimaisen road-elokuvan ja kauhun, paikallisuutta unohtamatta. Road-elokuvan lajityyppiä edustavat muun muassa teemasarjan torstaina aloittava Matti Kassilan Lasisydän (1959), Mika Kaurismäen Rosso (1985), Auli Mantilan Neitoperho (1997) sekä lajityypin ehdoton klassikko, Risto Jarvan Bensaa suonissa (1970), jossa autoilukulttuuri näyttäytyy vähemmän miellyttävässä valossa. Tie-elokuvaan paneudutaan syvemmin torstaina järjestettävässä seminaarissa.

Kotimaisen kauhun kattaus on myös erittäin mielenkiintoinen. Tasan 60 vuotta sitten ensi-iltansa saanut, Cannesin elokuvajuhlilla palkittu Erik Blombergin Valkoinen peura (1952) on mystinen ja hienosti kuvattu kertomus saamelaisnaisesta, joka täydenkuun aikaan muuttuu – elokuvan nimeen nähden täysin mystisesti – poroksi. Tätä ennen esitetään Kari Mäkirannan ryhmän säestämänä Teuvo Puron ohjaama Noidan kirot (1927), joka johdattelee katsojat niin ikään Lapin mystiikkaan. Vuodelta 1952 on myöskin Roland af Hällströmin ohjaama, Mika Waltarin näytelmään pohjautuva Noita palaa elämään, joka komediallisen luonteensa ohessa omaa goottilaisiakin sävyjä.

Uudempaa kotimaista kauhua edustavat Olli Soinion nyt jo legendaarinen Kuutamosonaatti (1988) sekä Atro Lahtelan Silmä silmästä (1999). Molemmat ohjaajat myös vierailevat festivaalilla kertomassa elokuvistaan. Torstain iltaklubilla luodaan katsaus uuteen kotimaiseen indie-kauhuleffaan. Ja lieko sattumaa, että kauhuelokuvaseminaari järjestetään juuri perjantaina 13.päivä? Saman päivän iltana nähdään vielä turkulaisen Niko Kostetin ohjaama, viime vuonna valmistunut Christian Dreadful, joka yhdistelee kauhuelementtejä ja viihdeteollisuuden satiiria.

Aloituspäivänään keskiviikkona festivaali on paikallisissa tunnelmissa, kun virallisen ensiesityksensä saa turkulaisten Kivimäen veljesten mykkäkomedia Kulkurin holhokki (1940). Esityksen säestää Kari Mäkiranta. Myöhemmin nähdään kaksi K. J. Kosken ohjaamaa elokuvaa, joista ensimmäinen, Hurjan pojan koti (1987), on kiehtova dokumenttielokuva 1960-luvun turkulaisesta underground-liikkeestä ja vanhojen talojen purkamisesta. Jälkimmäinen, Yön kevyt polttoöljy (1991), valottaa 20 vuoden takaisen Turun outoja puolia fiktion keinoin. Lopuksi illalla nähdään vielä Janne Leimolan tuore dokumentti Ääniä maan alta, jossa muistellaan nyt jo edesmennyttä legendaarista osakuntaa ja rockluolaa TVO:ta.

Festivaalin tarkempi ohjelma löytyy osoitteesta: www.suomalaisenelokuvanfestivaali.fi