RANSKALAISTA TARJONTAA SODANKYLÄSSÄ Midnight Sun Film Festival 11.-15.6.2003
Napapiirin pohjoispuolelle Sodankylän Midnight Sun Film Festivaaleille on kokoontumassa jälleen suuri joukko vannoutuneita elokuvanharrastajia. Heidän lisäkseen järjestäjät ovat saaneet houkuteltua paikalle nipun kiinnostavia ulkomaisia vieraita esittelemään elokuviaan ja nauttimaan keskiyön auringosta. Tarjolla on myös uuden elokuvan helmiä, vanhoja klassikoita ja tietenkin kotimaisia elokuvia ja niiden tekijöitä.
Päävieraista kolme tulee ranskasta. Jean Rouch teki tunnetuimmat elokuvansa jo 1950-luvulla. Häntä pidetään yhtenä ranskalaisen uuden aallon oppi-isistä. Hullut mestarit, Ihmispyramidi ja Ranskalainen päiväkirja ovat edelleenkin erittäin arvostettua tavaraa. Sosiologian ja antropologian alueilla kunnostautuneen Rouchin elokuvat liikkuvat dokumentin ja fiktion välimaastoissa. Suuren osan elokuvistaan hän on toteuttanut Afrikassa.
Pascal Thomas puolestaan on ranskalaisen uuden aallon perillinen. Hänen elokuvansa kerrotaan olevan paljon velkaa sellaisille mestareille kuin Jean Renoir ja Francois Truffaut. Andre Techine on niin ikään pitkän linjan ranskalaisohjaaja. Hänet on aikoinaan palkittu Cannesissa elokuvasta Rendez-vous, mutta on hän iskussa edelleen. Hänen uusin elokuvansa Les Egares hyväksyttiin tänä vuonna Cannesin kilpailusarjaan. Techine on urallaan työskennellyt lukuisten eturivin näyttelijöiden, kuten Jeanne Moreaun, Juliette Binochen ja Catherine Deneuven, parissa.
Ranskalaisten ohjaajien lisäksi festivaaleille saapuu saksalaisen elokuvan suurimmaksi lupaukseksi noussut Tom Tykwer. Suomalaisille tutuin hänen töistään lienee vauhdikas Juokse Lola! Monet pitävät Tykwerin debyyttiä Die Tödliche Maria edelleen hänen parhaanaan, vaikka myös Suomessa nähty, Krzysztof Kieslowskin käsikirjoitukseen perustuva Heaven sai taannoin hyvät arvostelut.
"Unkarin David Lynch" eli György Palfi on oman maansa lupaavimpia nuoria ohjaajia. Hänet nimettiin vuoden ohjaajalöydöksi Euroopan elokuvapalkintojen jaossa viime vuonna. Palkittu norjalainen komediaohjaaja Bent Hamer, ranskalaiset Emilie Deleze ja Anne Le Ny sekä Venäjällä Käki-elokuvasta kiitosta saanut näyttelijätär Anni-Kristiina Juuso saapuvat myös haistelemaan festivaalitunnelmaa. Juuson lisäksi muita kotimaisia festarivieraita ovat ohjaajat Matti Ijäs, Klaus Härö, Arto Koskinen, Johanna Vuoksenmaa, Tapio Piirainen ja Kaisa Penttilä sekä näyttelijät Sulevi Peltola ja Sari Mällinen.
Perinteiseen tapaan festivaaleilla näytetään vanhoja klassikkoelokuvia. Ennakkoon mielenkiintoisimpia tapauksia ovat säestetyt mykkäelokuvat. Ruotsalainen Matti Bye on säveltänyt musiikit yhteen pohjoismaisen elokuvan hienoimpaan saavutukeen, Victor Sjöströmin ohjaamaan Ajomieheen, ja hän saapuu orkesterinsa kanssa sen esittämään. Cleaning Women puolestaan saapuu esittämään musiikit Dziga Vertovin mestariteokseen Entusiasmi. Muista festivaaleilla esitettävistä klassikoista mainittakoot Jaques Tatin riemastuttava Riemuloma Rivieralla, Max Ophulsin restauroitu Lola Montes ja Hal Ashbyn villi Let’s Spend the Sight Together.
Seuraava:
Sodankylän Elokuvajuhlat 2003 -raportti
Sodankylän keskusta on ruma ja ankea. Pitkiä suoria teitä ja tylsän näköisiä rakennuksia. Mutta kun käyntiin tärähtää Midnight Sun Film Festival, alkaa raitilla tapahtua. Keskustan kadut täyttyvät elokuvahulluista ja festivaalivieraista.
Edellinen: Tough Eye 2003 -raportti
Turussa järjestettiin toisen kerran kansainvälinen animaatiofestivaali Tough Eye toukokuisen koleana, elokuvien katselulle mitä parhaiten sopivana viikonloppuna. Festivaalin keskeisenä teemana oli japanilainen animaatio.