Valinnanpaljouden edessä

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin 28 vuosikerta lähestyy ja tuo mukanaan jokavuotisen ongelman: mitä festivaalin laajasta valikoimasta kannattaa valita? Odotettujen ensi-iltojen hohteessa voivat pienemmät elokuvat jäädä vähemmälle huomiolle. Runsaan amerikkalaisen indie-elokuvakattauksen sekä Cannesissa palkittujen elokuvien lomaan mahtuu pohjoismaisen elokuvan kärkikasti ja joukko kiinnostavia dokumentteja.

Valinnanpaljouden edessä ei kannata lannistua. Jos valkokankaille saapuvien ensi-iltojen kutsua malttaa vastustaa, on ohjelmistossa tarjolla paljon uskaliaita ja erikoisia elokuvia, oli sitten kyse Guatemalan ensimmäisestä Oscar-kisaan asetetusta elokuvasta Ixcanulista (2015) tai 1001 Gramsin (2014) mittayksikköjen ympärillä liikkuvasta romanttisesta komediasta.

Gaalaelokuvien joukko on tänä vuonna hyvin voimakkaasti Cannesin festivaalitarjonnan sävyttämää, kuten myös suuri osa festivaalin kautta Suomen levitykseen saapuvista ensi-illoista. Avajaiselokuvana nähtävä Joachim Trierin Louder Than Bombs (2015) sekä festivaalin lopettava Paolo Sorrentinon Youth (2015) olivat kumpikin osa Cannesin sarjaa, jonka voitti gaalaelokuvana myös nähtävä Jacques Audiardin pakolaisdraama Dheepan (2015). Suomigaalan helmenä kimaltaa Joonas Berghällin Äidin toive (2015), joka Miesten vuoron (2010) menestyksen jälkeen antaa puheen vuoron eripuolilla maailmaa asuville äideille.

Vaikka tämän vuoden gaala-elokuvien joukkoon ei mahtunut ainuttakaan naisohjaajan tekemää elokuvaan, näkyvät he ohjelmistossa vakuuttavasti. Mielenkiinnon saa heräämään ainakin sukupolvien yhteiseloa tarkasteleva Naomi Kawasen An (2015) sekä Carol Morleyn koulutyttöjen mysteerisistä pyörtyilykohtauksista kertova The Falling (2014). Mia Hansen-Løven Eden (2014) on aavemaisen melankolinen kuvaus ranskalaisen elektronisen musiikin huippuvuosista ja jää kaihertamaan katsojansa alitajuntaan vielä pitkään sen näkemisen jälkeen. Dokumenttielokuvien puolelta esille voisi nostaa Tonje Hessen Schein riipaistavan kuvauksen elämästä lennokkisodankäynnin varjossa elokuvassa Drone (2014) sekä Amber Faresin esikoisdokumentin Speed Sisters (2015) arabimaiden ensimmäisestä naisten rallitiimistä.

Naistekijöiden joukosta erityisesti esiin nousee kaksikko Maïwenn sekä Emmanuelle Bercot. Maïwennin Huuma (2015) oli keväällä toinen Cannesin kilpailusarjaan yltäneistä naisohjaajan tekemistä elokuvista ja toi sitä tähdittäneelle Emmanuelle Bercotille parhaan näyttelijättären palkinnon. Bercotin oma ohjaus Standing Tall (2015) avasi samaisen Cannesin festivaalin. Vaikka ohjaajien elokuvat edustavat hyvin erilaisia tyylejä, ovat he tehneet hyvin läheistä yhteistyötä, jota edustaa Kesäkinossa esitettävä Maïwennin ohjaama Polisse (2010), jonka kaksikko on kirjoittanut yhdessä. Bescotin aiemmasta tuotannosta Kesäkinossa nähdään Backstage (2005), jonka pääosassa nuorena, miltei hysteriaan taipuvaisena fanina nähdään Maïwennin sisar Isild Le Besco.

Kansainvälisiä vieraita on tänä vuonna saapunut festivaalille ennätysmäärä. Suurimpina niminä voitaisiin nähdä amerikkalainen indie-elokuvan nouseva nimi Alex Ross Perry, viime vuonna Sodankylän elokuvajuhlillakin pyörähtänyt brittiläinen taide-elokuvantekijä Peter Strickland sekä ranskalainen dokumentaristi Luc Jacquet. Alex Ross Perryn elokuvat luovat sillan Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ja Ylen tänä vuonna vahvasti näkyvälle yhteistyölle. Yle Teemalla näytettävät kaksi esikoisteosta täydentävät festivaalitarjonnassa nähtävää Queen of Earthia(2015) ja taustoittavat ohjaajan pitämän masterclass-tilaisuuden Andorrassa.

Tämän vuoden tarjonnassa on nähtävissä joukko vahvoja naistarinoita. Laaja ikähaarukka näkyy niin Diary of a Teenage Girlin (2015) kasvutarinassa kuin lapsenlastaan aborttiklinikalle kuljettavan isoäidin tarinassa elokuvassa Grandma (2015). Myös festivaalivieraiden Peter Stricklandin The Duke of Burgundyn (2014) sekä Alex Ross Perryn Queen of Earthin keskiössä ovat naiset. Animaation puolella japanilainen Miss Hokusai (2015) valottaa taidehistorian pimentoon jääneitä taiteilijoita ja dokumenttien joukossa omakuvansa saa Nobel-palkittu Malala (2015).

Näkymättömien maailmoiden paljastaminen nousee teemaksi, jota käsitellään monella tapaa. Song of the Sean (2014) komeasti päivitetty ja huikaisevan kauniisti animoitu irlantilaistaru voi saada seuralaisen huonoa taloustilannetta ja sen mukanaan tuomia moraalisia ongelmia koskettavasti käsittelevästä Measure of a Manista (2015). Apichatpong Weerasethakulin Cemetery of Splendourissa (2015) tarunhohtoinen maailma luo linkin esi-isien ja nykypäivän välille, kun taas Dear White People (2014) etsii Yhdysvaltalaisen koulutussysteemin rakenteisiin piilottautunutta rasismia.

Ohjelmistosta nousevat teemat alkavat nostaa lopullisesti päätään vasta omien valintojen kautta. Tämänkin vuoden houkuttelevien elokuvien valitsemisessa kannattaa kuitenkin jättää tilaa yllätyksille ja hyväksyä se tosiasia, että kaikkea ei omaan ohjelmaan saa mahtumaan.

Lisätietoja festivaalista ja sen ohjelmistosta: www.hiff.fi