Eurooppalaisen elokuvan juhlaa
Espoo Ciné järjestetään tänä vuonna 30. kerran. Festivaali alkaa maanantaina 6. toukokuuta ja päättyy sunnuntaina 12. toukokuuta. Eurooppalaiseen elokuvaan keskittyneestä festivaalista on vuosien saatossa kasvanut yksi Suomen suurimmista elokuvafestivaaleista. Tämänkertaisessa ohjelmistossa on yli 100 elokuvaa 40 eri maasta. Eurooppalaisen elokuvan mahtimaiden, kuten Ranskan, Saksan, Espanjan, Italian ja Ison-Britannian lisäksi ohjelmistossa on teoksia pienemmistä elokuvamaista Valko-Venäjältä, Bulgariasta, Kazakstanista sekä tietysti Suomesta ja muista Pohjoismaista. Tarjolla on monipuolinen kattaus uutta eurooppalaista elokuvaa maustettuna vanhoilla suosikeilla ja muutamalla Euroopan rajojen ulkopuolelta tulevalla helmellä.
Elokuvien teemat ja aiheet vaihtelevat nuorten naisten kasvutarinoista rajoja rikkoviin rakkaustarinoihin ja työläisten asemaa ruotiviin draamoihin. Nuorten naisten elämään pureudutaan esimerkiksi valkovenäläiselokuvassa Crystal Swan ja baletin maailmaan sijoittuvassa draamassa Imperfect Age. Saksalaiselokuvassa Thirty vellotaan kolmenkympin kriisissä ja Take Me Somewhere Nice on raikas tie-elokuva teini-ikäisestä tytöstä, joka matkustaa Hollannista Bosnia-Hertzegovinaan tapaamaan sairasta isäänsä.
Ohjelmistossa nähdään myös palkittuja festivaalihittejä, kuten yhden yön aikana hätäkeskuksessa tapahtuva intensiivinen tanskalaistrilleri The Guilty, joka on Jakob Cedergrenin näyttelijätyön juhlaa. Alice Rohrwacherin Happy as Lazzaro sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla viime vuonna, tänä keväänä ohjaaja on valittu festivaalin arvostetun kilpasarjan tuomaristoon. Poliittisia ja yhteiskunnallisia teemoja esittelevät gaalaelokuvien lisäksi lähitulevaisuuden Tanskaan sijoittuva, hätkähdyttävä Sons of Denmark sekä työläisten kamppailua Tunisiassa ja Ranskassa ristivalottava Northern Wind. Komediallisempia elokuvia ohjelmistossa ovat muun muassa keski-ikäisten miesten kuviokelluntajoukkueesta kertova Swimming with Men ja Steve Cooganin ja Paul Ruddin tähdittämä Ideal Home.
Espoo Cinén avajaiselokuvana maanantaina 6.5. nähdään Paolo Sorrentinon odotettu uutuus Loro, kotimainen juhlanäytös on ensimmäistä kertaa dokumenttielokuva, Tonislav Hristovin ylistetty Veeran maaginen elämä. Festivaalin huipentaa poikkeuksellinen elokuvatapaus, Oscar-voittaja Peter Jacksonin dokumenttielokuva They Shall Not Grow Old.
Kolmatta kertaa järjestettävä lasten- ja nuortenfestivaali Junior Ciné (6.–10.5.) tuo yhteen opettajat, kasvattajat, elokuvantekijät ja tietysti lapset ja nuoret. Junior Ciné juhlii omia avajaisiaan aiemmin päivällä maanantaina 6.5. Ruotsin kesäiseen Lappiin sijoittuvan Cloudboy-draaman merkeissä. Elokuvanäytösten lisäksi luvassa on mediakasvatusseminaari sekä EFA Young Audience Award -tapahtuma, joka järjestetään Kino Tapiolassa sunnuntaina 5.5.
Tiistaina 7.5. Espoon kulttuurikeskuksessa Women in Film & Television Finlandin NÄKYVÄKSI-hankehautomo järjestää yhteistyössä Espoo Cinén kanssa seminaarin käsikirjoitusten kehittelytyöstä sekä tekijyyden vahvistamisesta.
Lisätietoja sekä näytöskohtaiset liput ovat myynnissä festivaalin verkkosivuilla www.espoocine.fi sekä näytösteattereissa Espoon kulttuurikeskuksessa, Kino Tapiolassa, Finnkino Omenassa ja Finnkino Sellossa.
Seuraava:
Sodankylän elokuvajuhlat 2019
Kiinnostavat tekijävieraat ja elokuvat yhdistettynä pohjoisen ainutlaatuiseen miljööseen ovat jälleen Sodankylän elokuvajuhlien ydintä.
Edellinen: Suomalaisen elokuvan festivaali 2019
Festivaalin pääteemana on tänä vuonna kokeellinen suomalainen elokuva, lisäksi esillä ovat kotimaiset naistekijät.