Kunnianosoitus moninaiselle eurooppalaiselle elokuvalle

Eurooppalaiseen elokuvaan keskittyvä Espoo Ciné on yksi Suomen suurimmista ja pitkäikäisimmistä elokuvafestivaaleista. Yli 30-vuotias tapahtuma merkitsee yhtäältä kesän loppua, etenkin tänä vuonna, kun se järjestetään alkuperäisellä paikallaan elokuun lopussa 29.8.–4.9.2022. Toisaalta tapahtuma käynnistää vilkkaan elokuvasyksyn, jossa erilaiset elokuvatapahtumat seuraavat toinen toistaan.

Viime vuosina Espoo Ciné on halunnut tarttua ajankohtaisiin aiheisiin, kuten sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin. Tänäkin vuonna festivaali tuo esille moninaisuutta, mukaan ottavuutta ja erilaisia vähemmistöjä.

Naistekijyys ja naisten kokemukset ovat jälleen vahvasti esillä, onhan festivaalin yksi teemoista tyttöyteen liittyvien kulttuuristen odotusten ja mielikuvien muuttuminen. Neljäntoista elokuvan tyttösarjassa ovat mukana muun muassa Alli Haapasalon palkittu nuorisokuvaus Tytöt, tytöt, tytöt (2022) ja Aleksi Salmenperän tuore perhekomedia Kupla (2022), jossa päähenkilö Eveliina yrittää pelastaa vanhempiensa avioliittoa kekseliäin, joskin kyseenalaisin keinoin.

Yksi mielenkiintoisimmista tämän sarjan elokuvista on kansainvälinen yhteistuotanto Yuni (ohjaus Kamila Andin, 2021), joka yhdistää taiteellista ilmaisua vahvaan yhteiskunnalliseen kommentointiin. Elokuva on visuaalisesti vaikuttava erityisesti värien käytöltään. Sisällöllisesti se puolestaan kuvaa nuoren musliminaisen kasvutarinaa Indonesian konservatiivisessa ilmapiirissä, jossa koulutuksen sijasta tytölle kaavaillaan vaimon ja perheenäidin roolia.

Toinen ohjelmistosta esille nouseva tematiikka on vammaisuus ja vammaistekijät. Crip Ciné -nimellä kulkevassa kokonaisuudessa on mukana seitsemän elokuvaa, jotka on valittu vammaisista koostuvien raatien toimesta. Kokonaisuuden avaa ranskalaissveitsiläinen komedia Kauniit sielut (2021), joka perustuu CP-vammaisen Alexandra Jollienin omiin kokemuksiin. Jollien toimii myös elokuvan toisena ohjaajana yhdessä Bernard Campanin kanssa. Elokuvassa työlleen omistautunut hautajaisurakoitsija ja ruokalähettinä toimiva CP-vammainen mies kohtaavat sattumalta ja päätyvät yhdessä tien päälle.

Tien tematiikka on näkyvissä myös palkitussa kotimaisessa elokuvassa Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia (ohjaus Teemu Nikki, 2021), joka kertoo sokean ja halvaantuneen miehen kokemusmaailmasta. Elokuva on jälleen ajankohtainen, sillä se valittiin juuri ehdolle pohjoismaisen elokuvapalkinnon saajaksi.

Näiden kahden pääteeman lisäksi haluaisin mainita kolme elokuvaa, joita itse odotan festivaalilta. Yllättävän ja oudon elokuvakokemuksen saralla kilpailee Peter Stricklandin ohjaama Flux Gourmet (2022). Kyseessä on synkkä kauhukomedia taitelijaresidenssistä, joka on keskittynyt kulinaariseen äänimaailmaan. Erilaisilla äänillä ja ruoka-aineilla mielikuvituksellinen leikittely yhdistettynä taitelijoiden elämään ja kanssakäymiseen lupaa erikoista aistillista kokemusta. Elokuvaa onkin kuvattu performanssina, jossa opitaan elämään epänormaaliuden kanssa.

Naistekijyyttä ja -kokemusta edustaa englantilainen elokuva Kaikkea hyvää, Leo Grande (ohjaus Sophie Hyde, 2022). Se kertoo 55-vuotiaasta leskestä, jonka kokemukset avioseksistä eivät olleet mairittelevia. Nancy palkkaakin itselleen seksityöntekijän toiveenaan oppia rakastamaan omaa seksuaalisuuttaan. Elokuvaa tähdittää valovoimainen Emma Thompson, joka on yksi omista suosikkinäyttelijöistäni.

Ja viimeisenä nostona huomioisin palkitun Cyril Schäublinin elokuvan Unrest (2022), joka sijoittuu 1870-luvun sveitsiläiseen kellotehtaaseen. Tehtaan toimintaa sävyttää anarkistinen aktivismi, jossa erityisesti naisten toiminta korostuu. Aktivismi aiheuttaa poliittisia jänniteitä työyhteisöön ja erityisesti työntekijöiden ja omistajaportaan välille. Elokuvaa on kehuttu leikittelevästä ja kekseliäästä symbolien ja mielikuvien käytöstä, joilla kutsutaan katsoja mukaan epäjärjestyksen aikaan.

Festivaalin pääesityspaikat löytyvät Tapiolasta (Espoon Kulttuurikeskus ja Kino Tapiola), Leppävaarasta (Sello) ja Matinkylästä (Iso Omena). Tänä vuonna tarjontaa on mahdollista seurata myös Helsingin puolella Cinema Orionin tiloissa. Viikon mittaiseen ohjelmistoon on mahdutettu merkittävä määrä elokuvia, joista monista tosin järjestetään vain yksittäisiä näytöksiä. Ohjelmakarttaan kannattaa siten tutustua huolella, etteivät omat ennakkosuosikit pääse vilahtamaan ohitse.

Ohjelmisto ja lisätietoja festivaalin kotisivulta: espoocine.fi