Muutos ja toivo määrittävät dokumenttikevättä

Tammikuun lopun harmaassa Helsingissä on jälleen mahdollisuus värittää maailmaansa ja avata uusia ikkunoita elämän moninaisuuteen. DocPointissa (23.–29.1.2017) elokuvakävijät voivat tutustua Japanin armeijan seksiorjien häpeän kokemuksiin (The Apology, 2016), kielletyn musiikin maailmaan Malissa (Mali Blues, 2016) ja katutanssijoiden fyysiseen kehonkieleen Yhdysvaltojen väkivaltaisilla jengialueilla (Raised by Krump, 2016). Ugandalaisten transsukupuolisten kanssa katsojat etsivät identiteettejä henkensä uhalla (The Pearl of Africa, 2016), pakenevat sodan todellisuutta aalloille yhdessä gazalaisen surffiklubin jäsenten kanssa (Gaza Surf Club, 2016) ja etsivät jälkiä Meksikon huumesodassa kadonneiden ihmisten kohtaloista (Tempestad, 2016).

Tänä vuonna dokumenttielokuvafestivaalin tarjontaa määrittelevät poliittisuuden ja muutoksen tuulet. Ohjelmistossa olevat elokuvat ottavat avoimesti kantaa esittämiinsä asioihin ja pyrkivät osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun aina maahanmuutosta ilmastonmuutokseen. Osallistavaa näkökulmaa painotetaan siinäkin mielessä, että mukana on entistä enemmän keskustelutilaisuuksia, joissa yleisö voi jakaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan.

Pääteemat korostuvat avajaiselokuvassa, Elina Hirvosen Kiehumispisteessä (2017). Viime vuoden aikana tiiviisti toteutettu elokuva keskittyy suomalaisen yhteiskunnan jännitteiseen ilmapiiriin, jossa maahanmuuttokeskustelu ja taloudelliset leikkaukset lomittuvat monimutkaisella tavalla. Hirvonen tuo erilailla ajattelevat ja kokevat ihmiset vuoropuheluun. Hän antaa tilaa fasismin tutkijalle, maahanmuuttoa vastustaville ja turvapaikanhakijoille tavoitteenaan ymmärtää kunkin lähtökohtia ja perusteita toiminnalleen ja mielipiteilleen. Tätä kautta hän kysyy, voisimmeko kipupisteistä huolimatta löytää tapoja rakentaa yhteistä tulevaisuutta.

Ohjelmisto ei rämmikään yhteiskunnallisten tilanteiden voivottelussa, vaan keskeisenä näkökulmana ohjelmistoon valituissa dokumenteissa painottuu toivon merkitys. Toivo tulevaisuudesta, toivo muutoksesta, toivo ihmisyydestä. Muun muassa John Websterin elokuvassa Tulevilla rannoilla (2017) pohditaan henkilökohtaisista lähtökohdista, mitä yksilö voi tehdä ilmastonmuutosta estääkseen. Tavoitteena ei ole saarnaaminen, vaan toiveikkuuden herättäminen.

Muutenkin kotimainen ohjelmisto on jälleen hyvin esillä. Oppilastöiden ja kotimaisten ensi-iltojen lisäksi tänä vuonna ohjelmistosta löytyy Apollo-palkitun Eila Rannan tuottamia elokuvia (esimerkiksi Futuro, 1998) ja sarja kotimaisia erikoisnäytöksiä. Erikoissarja onkin saanut hyvän ennakkovastaanoton. Muun muassa Aleksi Pohjavirran kulttuurihistoriallinen elokuva helsinkiläisistä graffiteista, Uudet Diktaattorit – Stadilaisen graffitin arkeologia 1986–2010 (2016), myytiin loppuun hetkessä.

Huomionarvoinen elokuva sarjassa on myös Maryam Razavin ja Jenni Salosen The Perfect Selfie (2017), joka avaa teini-ikäisten suhdetta sosiaaliseen mediaan. Tämän sukupolven aikuiseksi kasvamista värittää teknologian, verkon ja itsensä esittämisen monimutkaiset suhteet, joissa identiteetti helposti jakautuu elettyyn ja virtuaalisesti luotuun. Dokumentti lähestyy aihetta Instagram-tähti Olivian kautta ja pakottaa katsojansa sekä kokemaan että kyseenalaistamaan ympäristönpaineiden ja elettyjen kokemusten välistä suhdetta.

Ohjelmiston mielenkiintoisimpia kokonaisuuksia ovatkin tänä vuonna seksin ja teknologian ihmeelliset maailmat. Useassa mukaan valikoituneessa dokumentissa pohditaan seksin ja rakkauden merkityksiä eri puolilla maailmaa. Kotimaisessa tuotannossa Elina Talvensaari avaa suomalaisten prostituoitujen maailmaa (Puhtaus ja Vaara, 2016). Brasilialaiset vanhukset avaavat suhdettaan seksiin ja rakkauteen (O Amor Natural, 1996). Tanskalaisnaiset pohtivat seksin ja seksuaalisuuden merkityksiä elokuvassa Venus (2016) ja saman aiheen äärellä ovat myös ruandalaiset naiset dokumentissa Sacred Water (2016).

Teknologia määrittää elämäämme yhä enemmän, mutta millä hinnalla kysyvät useat dokumentoijat. Arvostetun ohjaajan Werner Herzogin Lo and Behold, Reveries of Connected World (2016) avaa ihmiskunnan riippuvuutta digitaalisesta teknologiasta koodarien ja robottien kautta. Down the Deep Dark Web (2016) raottaa anonyymin internetin verhoa tuomalla esille aktivistien toimintaa pimeän verkon suojissa. Death by Design (2016) puolestaan avaa oven kiinalaisen tehdastyötekijän älylaitteiden valmistusprosessiin, josta laitteiden loppukäyttäjät ovat usein tietämättömiä.

Mukana on jälleen kerran myös mielenkiintoisilla tekniikoilla ja lähestymistavoilla toteutettuja elokuvia, jotka pakottavat katsojansa pohtimaan dokumentin rajoja ja ilmaisukeinoja. Tower (2016) on animoitu dokumenttielokuva Yhdysvaltojen ensimmäisen kouluampumisen kokemuksista Austinissa. Houston, We Have a Problem! (2016) palaa kylmän sodan ja kuulennon aikakauteen kuvaamalla Jugoslavian avaruusohjelman tavoitteita ja toimia. Aiheen kiinnostavuuden lisäksi kyseessä on dokufiktio, jolloin katsojan tehtäväksi jää päätellä, mikä dokumentissa esitystä on dokumenttia ja mikä fiktiota.

Vuosien varrella DocPoint on vakiinnuttanut paikkansa Suomen merkittävien elokuvatapahtumien joukossa. Tavoitteessaan luoda dokumentille taidemuotona näkyvyyttä ja arvostusta festivaali on onnistunut. Vuodesta toiseen kävijämäärät ovat kasvaneet ja kohderyhmä on laajentunut akateemisesti koulutetuista nuorempiin ja moninaisempiin ryhmiin.

Samanaikaisesti dokumentin arvostus on kasvanut ja muun muassa kotimaista tuotantoa tunnetaan yhä paremmin yleisön parissa. Festivaalin taiteellinen johtaja Iris Olsson toteaakin, että sitä mukaa kun dokumenttien arvostus on noussut, myös festivaali on voinut laajentaa tarjoamiaan näkökulmia. Sen ei tarvitse enää perustella olemassa oloaan, vaan voi keskittyä tuomaan laajalla rintamalla esille sekä kotimaista että ulkomaista tuotantoa.