Totuutta peräänkuuluttamassa

Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint järjestetään tammikuussa kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna tapahtuma kasvaa kuusipäiväiseksi ja 22.–25.1.2009 elokuvia on tarjolla kaupungin eri elokuvateattereissa. Pohjoismaiden suurimmassa ja Suomen ainoassa dokumentteihin keskittyvässä festivaalissa on tarjolla kansainvälisiä ja kotimaisia dokumentteja jopa 17 eri sarjassa.

Vaikka elokuvasarjoista löytyy dokumentteja hyvinkin erilaisiin, ristiriitaisiin ja jopa fiktio-elokuvia suosiviin makuihin, on vuoden pääteemaksi nostettu totuuden käsite. DocPointin taiteellinen johtaja Erkko Lyytinen perustelee, että parhaimmillaan dokumenttielokuva voi tarjota oivalluksia, ymmärtämystä ja muuttaa maailmaa - toivon mukaan parempaan suuntaan.

Elokuvalle, joka on aina sekä muodoltaan että aiheiltaan jotenkin käsitelty, rajattu ja tyylitelty, totuuden vaaliminen on ongelmallinen tavoite. Se, että DocPointissa kissa nostetaan nyt julkisesti pöydälle, on rohkea päätös.

Pääteemoina totuus ja muutos

Ohjelmistossa korostetaan monin tavoin elokuvia, jotka käsittelevät totuutta ja muutosta. Suoraan näitä teemoja käsittelevät Muutoksen kuvat -sarja, jossa muutosta ihannoidaan vallankumouksen tai ilmaston vuoksi, ja sarja Puhu minulle totuudesta, jossa totuutta tavoitellaan yksilöiden näkökulmista.

Huomio kiinnittyy erityisesti festivaalin päätöselokuvaan, ja samalla festivaalijohtajan suosikkiin, Burma VJ – Reporting From a Closed Country, joka on erittäin ajankohtainen kuvaus Burman tilanteesta. Se luo viiltävän kuvan kansalaisten ja erityisesti opposition asemasta sotilasjuntan hirmuvallan alla.

Samat pääteemat ovat löydettävissä myös muiden sarjojen elokuvista. Esimerkiksi italialaista nykydokumenttielokuvaa esittelevä Italiaa aloittelijoille -sarja nostaa esille yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kantaaottavia elokuvia, joiden teemoina ovat mafian ja jäteongelmien väliset yhteydet tai vaikkapa seksuaalisen vallankumouksen jälkimainingit.

Intialaisten dokumenttien yhteydessä puolestaan kurkataan niille elämänalueille, joita harvemmin julkisuudessa nähdään. Muun muassa köyhän karnevaalitaiteilijaperheen elämää kuvaava King of India on kaukana suomalaisille katsojille tutummasta Bollywood-meiningistä.

Kotimainenkin dokumenttielokuva, joka on aina ilahduttavan laajalla rintamalla mukana ohjelmistossa, sisältää moninaisia huomioita ja kannanottoja täkäläisestä elämänmenosta. Varteenotettava vaihtoehto on muun muassa festivaalin avajaiselokuva Kansakunnan olohuone, jossa suomalaisten olohuoneiden kautta tarkistellaan arkista muutosta ja aikaa.

Cinéma véritén edustus festivaaleilla

Kun puhutaan totuuden tavoittelusta ja dokumenttielokuvasta, ei voida ohittaa Cinéma véritéä, jossa kamera kököttää kärpäsenä seinällä ja pyrkii tallentamaan tapahtumia sellaisinaan ja siten kertomaan aiheestaan totuuden. Tyylinä suuntaus on tunnettu käsivarakuvauksestaan ja lähes naturalistisista kuvausotteista, vaikka sen totuuden mukaisuuden tavoitteet ovat nykyään jo pitkälti kyseenalaistettuja.

Tämän suuntauksen edustajista festivaalille saapuu Richard Leacock ja hänen vaimonsa Valerie Lalonden, jotka ovat olleet mukana luomassa omaperäistä tyyliä ja lähestymistapoja. Koska suuntauksella on ollut suuri vaikutus paitsi dokumenttielokuvaan, myös useiden fiktioelokuvien tyyliin ja lähestymistapoihin, on upeaa, että DocPoint on valinnut näytettäväksi retrospektiivin Leacockin töistä.

Nyt jo lähes 90-vuotiaan miehen uraa on leimannut idealistinen ajatus, että kamera kertoisi totuuden maailmasta. Festivaaleilla näitä totuuksia on tarjolla hänen koko uransa ajalta, aina 13-vuotiaana kuvatusta lyhytelokuvasta Canary Bananas aina muutaman vuoden takaiseen A Musical Adventure in Siberia.

Nick Broomfield totuuden torvena

Cinéma véritéstä vaikutteita saanut, mutta myöhemmin tyyliään laajentanut brittidokumentaristi Nick Broomfield on myös kutsuttu festivaalille. Mies on tunnettu arkaluontoisista aiheistaan ja provokatiivisista otteistaan. Hän rakastaa esiintymistä kameran molemmin puolin ja tällä tavoin hän pyrkii antamaan katsojalle enemmän tulkinnan vapauksia. Suurimman osan tuotannostaan Broomfield on toteuttanut Yhdysvalloissa brittiläisen sensuurin takia ja onpa yksi hänen tunnetuimmista henkisistä opetuslapsistaan amerikkalainen Michael Moore.

Erityisen tunnettu Broomfield on henkilöpotreteistaan, ja näistä elokuvafestivaalilla nähdään sarjamurhaaja Aileen Wournosta käsittelevä elokuva, rap-artisti Tupac Shakuraa ja Christopher Wallacea käsittelevä Biggie and Tupac ja Etelä-Afrikan uusnatsijohtajaa Eugène Terre'Blanchea käsittelevät The Leader, His Driver and The Driver's Wifeja His Big White Self. Nick Broomfield myös esitelmöi omista työtavoistaan ja dokumenttielokuvistaan alan ammattilaisille DocPointin Masterclass-tapahtumassa.

Lisätietoa festivaalista osoitteessa www.docpoint.info.