The Wonderland Murders kotikatsomo

John Holmes on legendaariseksi luonnehdittu pornotähti. Hänen legendaarisuutensa perustuu peniksen kokoon. Se on iso.

Muutama vuosi sitten Paul Thomas Andersson ohjasi Holmesin elämäntarinaa mukailevan komean Boogie Nightsin. Siinä raadollista pornomaailmaa kuvailtiin sydämellisen syväluotaavasti. Wonderland Murders on astetta rankempi kuvaus Holmesin rappiovaiheesta. Siinä selvitellään pornosankarin osuutta Hollywoodissa tapahtuneisiin verisiin huumemurhiin. Holmesin kuuluisuus tuntuukin olevan ainoa syy elokuvan tekemiseen, sen verran tusinatarinasta on kyse.

Elokuvan suurin puute on käsikirjoituksen sekavuus. Kokemattomalta ohjaajalta James Coxilta on selvästi puuttunut näkemystä keskittyä olennaiseen. Niinpä hän tyytyykin noudattelemaan trendikkäiksi koettuja ilmaisun muotoja. Guy Ritchien gangsterikuvauksista tuttu visuaalinen ote on opiskeltu tarkasti. Sinänsä pätevät näyttelijäsuoritukset eivät elokuvaa pelasta, kun tarina kerrotaan ylimalkaisesti ja epäselvästi.

Epäselvä on tapauskin. Holmes joko on murhien takapiru, tai sen verran pihalla ettei tajua mitään mistään. Häntä ei koskaan tuomittu murhista. Elokuvan katsottuaan kokonaiskuva ei ainakaan ole yhtään selkeämpi. Yhä edelleen Holmes, joko oli osallinen murhiin, tai sitten hän ei ollut osallinen murhiin. Elokuva antaa siis eri näkökulmille tilaa ja jättää katsojan päätettäväksi mikä on totuus. Yhden murhateorian seuraaminen olisi saattanut olla avain tiukemman ja toimivamman elokuvan aikaan saamiseksi. Nyt elokuva sotkeutuu omaan moniäänisyyteensä.

Ohjaajan kunniaksi on sanottava se, ettei hän sorru halpahintaiseen populismiin. Pornoilua elokuvasta on turha hakea. Harvinaisen verisiä murhiakaan ei elokuvassa eksplisiittisesti esitellä.