Eksyksissä uskonnon erämaassa
Australian aboriginaalien ja kristityn eurooppalaistaustaisen väestön välisiin suhteisiin on syvennytty menestyksekkäästi useissa elokuvissa kuten Nicolas Roegin Walkabout – Erämaan vangeissa (1971) ja Peter Weirin Viimeisessä aallossa (The Last Wave, 1977). Näissä juuriltaan eurooppalaisten tekijöiden näkemyksissä alkuperäisväestön kokemusmaailmaa ei olla juuri huomioitu. Aboriginaalien tarinoiden kertomiseen keskittynyt Kaytetye-alkuperäiskansaan kuuluva kuvaaja-ohjaaja Warwick Thornton jatkaa saman aiheen parissa elokuvallaan The New Boy (2023).
Syrjäisiltä takamailla poliisin kiinniottama ja tunnistamattomaksi jäävä nuori aboriginaalipoika (Aswan Reid) viedään katolisten nunnien sisar Eileenin (Cate Blanchett) ja sisar Äidin (Deborah Mailman) hallinnoiman luostarin alkuperäiskansan lapsille tarkoitettuun orpokotiin toisen maailman sodan lopulla. Uudeksi pojaksi kutsuttu puhumaton tulokas omaa vahvan yhteyden aboriginaalien mystiseen perintöön, jonka katoliset uskonkappaleet pyrkivät tukahduttamaan. Samalla luostarin rikkinäiset asukit pyrkivät löytämään elämälleen uutta suuntaa yhteiskunnan odotusten paineessa.
Thorntonin visio kahden toisilleen vastakkaisen kulttuurin ja uskomusperinteen törmäyksestä on ajatuksen tasolla kiehtova. Samaan aiheeseen mutta eri tavoin on paneuduttu esimerkiksi Martin Scorsesen elokuvassa Silence (2016). Elokuvallisesti The New Boy jää hidastempoiseksi premissinsä pohdiskeluksi vailla suurempaa narratiivista jännitettä tai dramaturgista huipennusta. Kauniit kuvat Australian takamaiden auringon kultaamilta erämailta ja maaseutuluostarin askeettisista tiloista jäävät elokuvan sisällön tavoin hengettömäksi kulissiksi.
Elokuvassa aboriginaalien kulttuurin viattomuuden ja mystisyyden menetys nousevat keskiöön, mikä kuvataan luontoyhteyden ja yliluonnollisten voimien säilyttämisen hauraudella. Identiteettipoliittisesti ollaan tärkeä aiheen äärellä, kun valtakulttuurin harjoittamalla alkuperäiskansan lasten uudelleen kouluttamisella tukahdutetaan heidän elämäntapansa ja uskomuksensa. Aihe löytää kaikupintaa useimmista maailman maista, myös Pohjoismaista saamelaisten kohtelun muodossa, jota on kuvattu muun muassa elokuvassa Saamelaisveri (Sameblod, 2016).
The New Boy eroaa verrokeistaan luomallaan ilmapiirillä, joka on ennemmin pohdiskeleva ja vihjaileva kuin kantaaottava alkuperäiskansojen epäinhimilliseen kohteluun. Luostari muodostaa elokuvassa oman kolonialistisen mikrokosmoksensa, jossa kaikki hahmot ovat rikkinäisiä ja hyväksikäytettyjä patriarkaalisen siirtomaajärjestelmän ja kristinuskon ehdoilla. Osa henkilöistä on sopeutunut järjestelmään ja pyrkii auttamaan muita, kun taas osa kamppailee sen vaikutusta vastaan sisar Eileenin ja uuden pojan tavoin. Sota-ajan taistelulinjojen sijaan henkistä kamppailua käydään uuden pojan sielusta.
Erityisen haavoittuvaisessa asemassa ovat orpokodin lapset, joita uudelleen koulutetaan eurooppalaisten uskon ja työmoraalin ehdoilla. Heitä kohtaan osoitetaan kuitenkin myös huolehtivaista armoa sisar Äidin taholta. Epäuskottavasti luostarin tarkasti säädellyn arjen keskellä uudelle pojalle annetaan paljon vapauksia eikä häneen kohdisteta juurikaan vaatimuksia. Pojan annetaan harhailla oman mielensä mukaan, mikä vie osaltaan pohjaa ajatukselta alkuperäiskulttuurin tukahduttamisesta väkisin.
Rohkea ratkaisu rakentaa elokuva Aswan Reidin epätasaisesti tulkitseman uuden pojan varaan jättää oman katumuksensa ja menneisyyden traumojensa kanssa painivan Blanchettin esittämän nunna Eileenin enemmän taustalle. Rajoitteista huolimatta Blanchett välittää hyvin hyväksikäytetyn hahmonsa ristiriitaisuuden ja sen vaikutukset persoonaan. Kuvallisesti katolinen symbolismi on läsnä Pietà-asetelmineen ja vapahtajan lihaksi tulemiseen viittaamisessa. Aboriginaalien luonnonuskon sekoittuminen katolilaisuuteen uuden pojan hahmossa taas heijastelee monien uskontojen kehityskuluja eurooppalaisten siirtomaavaltojen paineessa.
Thorntonin The New Boy on muodoltaan pätevä elokuva ja identiteettipoliittisesti alkuperäiskansoja edustavalta näkökulmaltaan tärkeä. Kulttuurien vastakkainasettelun kiehtovasta premissistään huolimatta elokuva jää ilman kantavan teemansa painokasta esittämistä harhailemaan Australian takamaiden ja uskon erämaahan.
Seuraava:
Blue Jean
Epäuskottava kerronta nakertaa pohjan 1980-luvun lopun Britanniaan sijoittuvalta lesbokuvaukselta.
Edellinen: Io Capitano
Afrikan siirtolaisuuden karua todellisuutta kuvaava fantasiasävytteinen draama ei saavuta eeppisiä mittasuhteitaan.