Pelkällä paukuttelulla ei pitkälle pötkitä

Kun kannessa lukee räjähtävän korkeaoktaaninen toimintatrilleri", sitä tietää suurin piirtein heti, mitä latuja suksitaan. The Butcher on aikamatka kasariin, jolloin siitä olisi käytetty termiä väkivaltavideo. Juoni on yhtä höttöä, naiset hömelöitä mutta miehet miehiä. Aseet paukkuvat herkästi ja punamaali lentelee pitkin tapetteja ja tunnelmia.

Ohjaaja Jesse V. Johnson on kokenut stunt-veteraani, joka hallitsee jossain määrin toiminnan kuvauksen, vaikka siinäkin nysvätään hyvin perinteisiä polkuja. Toiminnan ystävä pettyy ja jännityksen vielä enemmän, sillä trilleriä tässä tekeleessä on yhtä paljon kuin Steven Seagalilla ilmeitä.

The ButcherJohnsonilla on näköjään suhteita, sillä hän on saanut houkuteltua messiin rivin kovassa käytössä vain komistuvia kakkoskastin äijänaamoja. Alku näyttää jopa lupaavalta, kun Eric Robertsin jermuileva mafian nyrkkirenki suunnittelee ulostavansa itsensä likaisista kuvioista. Hänet kuitenkin petetään ja lavastetaan syylliseksi ryöstöön. Mutta kun alamaailman karu analyysi alkaa herättää innostusta, iskee totaalinen idioottivaihe ja elokuvan kaikki henkilöt alkavat juonen mukana vajakkeina tanssia ympyrää, minkä ainoa tarkoitus on pyörähtely väkivaltakohtauksesta toiseen. Ja katsojaan iskee haukotus.

Lisämateriaalissa haastateltu Irina Björklund kertoo kivikkoisesta kinttupolusta päästä framille suuressa maailmassa. The Butcher on osoitus siitä. Leimasimella kirjoitettu rooli kahvilan tarjoilijana, joka ihastuu pääpukariin, antaa sitä mitä se antaa. Eli ei yhtään mitään. Hyvä näyttelijätär on kömpelö ja teennäinen, mutta tuskin kukaan olisi suoriutunut sen paremmin. Ilman pelimerkkejä on vaikea pelata. Tietenkin Björklundin rooli antaa tusinatekeleelle meikäläisittäin oman arvonsa.

The ButcherMietitymmällä käsikirjoituksella The Butcherilla olisi voinut olla mahdollisuutensa muistuttaa 1970-luvun kovaotteista jenkkitoimintajännitystä, joka eli ja syttyi tulenarasta tunnelmastaan. Pelkällä paukuttelulla ja älyvapaalla verikekkeröinnillä ei kuitenkaan pitkälle ponnisteta. Pitkän jonon jatkoksi.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,3 / 3 henkilöä