The Boy kotikatsomo

Kauhukakara on niin kulunut kauhuelokuvan elementti, että The Boyn tekijät ovat saaneet kerrassaan mahtavan oivalluksen: tehdään siitä lapsesta nukke. Lopputulos on kuin vaihtaisi uudet alushousut jalkaan. Tuntuu vähän raikkaammalta, mutta sama typerä meno jatkuu siitä riippumatta, sillä mikään ei oikeasti ole muuttunut.

Greta (Lauren Cohan) on nuori ja tietysti hyvännäköinen amerikkalainen lastenhoitaja, joka saapuu Iso-Britanniaan Heelshiren perheen lastenvahdiksi. Kolkossa kartanossa asustavan vanhan pariskunnan ”lapsi” onkin Brahmsiksi kutsuttu nukke, sillä poika itse kuoli 20 vuotta sitten tulipalossa.

Alku on perinteistä kauhuelokuvaa. Kuvaaja hekumoi goottilaisella kartanolla ja pitkillä käytävillä, ja ulkonäkönsä vuoksi valittu naispääosa keskittyy ylinäyttelemään ilmeillään. Vanhoja muotokuvia ja perhealbumeita tuijotellaan, suihkussa käydään ja tavaroita katoaa. Aina silloin tällöin uhkaava musiikki pamahtaa täyteen voimaansa, jotta saadaan halpamaisesti tuotettuja sydämentykytyksiä. Tarvitseeko tästä menosta enempää sanoakaan?

Surullisenkuuluisasta elokuvastaan The Devil Inside tunnettu ohjaaja William Brent Bell ja käsikirjoittaja Stacey Menear lienevät lukeneet kirjaa ”Kuinka tehdä varman kökkö kauhuelokuva, johon on tungettu kaikki mahdolliset kliseet” ja ottaneet opikseen. Yhtään aidosti pelottavaa hetkeä elokuvassa ei ole, eikä PG-13-ikärajaan tehdyssä elokuvassa voida näyttää edes kunnollista väkivaltaa. Tämähän ei olisi tarpeellista, jos kauhu syntyisi ahdistavuudesta ja tuntemattoman pelosta, mutta The Boy on niin nössö, että sitä katsoessa toivoisi edes sitä puuduttavaa sisäelinmättöä. Kun tällaisia ajatuksia alkaa tulvia mieleen, tietää jonkin olevan pahasti pielessä.

Elokuvan suurin ongelma on kuitenkin sen järkyttävä tylsyys. Siinä ei ole mitään, mikä herättäisi katsojan mielenkiinnon. Sisäinen sadistini toivoi vain ja ainoastaan juonta toteuttavien hahmojen kuolevan mahdollisimman nopeasti, mutta sen sijaan sain katsottavakseni surkeasti kirjoitettua ja näyteltyä draamaa.

Elokuvan tekijöiden ”kunniaksi” on sanottava, että ainakin he uskalsivat kokeilla jotain hieman erilaista – mikä siis käytännössä on pahiksen olemuksen hienoinen muokkaaminen. Mitään vaikutusta sillä ei ole, mutta ainakin se luonee ei-niin-kriittisessä katsojassa omalaatuisuuden valheellisen vaikutelman.