Rikos ja rangaistus kotikatsomo

“To really convey that in cinematic terms, substituting the language of the camera for the written word, one would have to make a six-to-ten hour film. Otherwise it won’t be any good.”

Näin Alfred Hitchcock totesi keskustelussa François Truffautin kanssa vuonna 1962. Fjodor Dostojevskin legendaarinen teos Rikos ja rangaistus on tarinankerronnan, filosofian kuin psykologian saralla niin terävä kokonaisuus, että sen toteuttamista elokuvan muodossa pidetään kuuluisasti mahdottomana tehtävänä. Useat taitavat elokuvantekijät ovat pitkin vuosia ottaneet haasteen silti rohkeasti vastaan. Meille suomalaisille tunnetuin esimerkki on tietysti Aki Kaurismäen esikoiselokuva, joka siirsi tapahtumat 1860-luvun Pietarista 1980-luvun Helsinkiin. Kirja on juonikuvioiltaan ja teemoiltaan niin syvä ja tunnepohjainen kokonaisuus, että onnistuneet adaptaatiot tarinasta ovat hyvin harvassa.

Elokuvantekijä Rickard Stolpe tuo tarinasta jälleen uuden adaptaation viemällä tapahtumat Kaurismäen tapaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Ruotsinkieliseen Helsinkiin sijoittuva Rikos ja rangaistus (Brott och straff ) sai ensi-iltansa tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla ja on katsottavissa 9.11. lähtien Yle Areenasta. Miten Helsingin ankeat ja likaiset alueet vertautuvat Dostojevskin tekstiin?

Nuori Rodion Romanovich Raskolnikov (Rickard Stolpe) elää isänsä kuoleman jälkeen ahdistuneisuuden ja kurjuuden vallassa. Mieltä painavat aistiharhat, yhteiskuntaan tympääntyminen ja köyhät olot suistavat hänet murhaan, josta poliisi alkaa pian epäilemään pienen sattumuksen kautta hänen veljeään. Raskolnikov joutuu kamppailemaan ihmissuhteiden ja moraalinsa kanssa joutuen veitsenterälle yksinkertaisen kysymyksen äärellä. Paljastaako murha vai eikö?

Siinä missä lukemattomat adaptaatiot ovat joutuneet saksimaan hyvin mielivaltaisesti tarinan osa-alueita, Stolpen versio erottuu osittain kekseliäästi edukseen. Useita kirjan osalta merkittäviä juonikuvioita on yksinkertaistettu ja lukuisia hahmoja viety tarinasta ulos. Mukana on myös kokonaan omia aineksia, jotka tekevät elokuvasta tuoreen. Tarina voi tuntua erityisesti alussa hyvin hätiköidyltä ja luonnottomasti etenevältä, mutta rytmitys paranee roimasti keston mukana. Erityisesti loppupuolella elokuva tarjoaa yllättävän omalaatuisia hetkiä, jotka eivät yritä kopioida Dostojevskin taituruutta, vaan saavat elokuvan seisomaan omilla jaloillaan.

Kirjaan pohjautuvia elokuvia ei pitäisi ikinä verrata liikaa alkuperäisversioon ja se pätee vielä voimakkaammin Rikoksen ja rangaistuksen kohdalla. Kirjallisuuden merkkipaaluna Dostojevski onnistuu tarjoamaan sivu sivulta uskomattoman lähelle hahmoa painuvaa kerrontaa, joka polttaa Raskolnikovin äärimmäisen aidosti lukijan mieleen. Kirja ei ole vain hyvin punottu rikostarina, vaan sisältää hämmästyttävän kekseliäästi rakennettua filosofiaa ja psykologiaa jo ennen kuin psykologiaa alettiin kunnolla tutkia itsenäisenä tieteenalana. Se on yksi historian suurimmista taideteoksista, joka on vaikuttanut paljon muuhunkin kuin kirjallisuuteen.

Stolpen elokuvan ei ole luonnollisesti tarkoituskaan olla yhtä voimakas ja laaja-alainen kokonaisuus vaan se haluaa erottua, mutta kaatuu silti paikoitellen lainaamaan väkinäisesti alkuperäisteosta. Raskolnikovin ajatukset Napoleonista on tiivistetty hyvin nopeisiin mainintoihin ja koko juonikuvio Raskolnikovin kirjoittamasta artikkelista jää melko etäiseksi elokuvan muuhun antiin verrattuna. Myös Sonjan ja Svidrigailovin hahmot tuntuvat elokuvan palapelin keskellä hieman kiirehdityiltä. Kirjassa hahmot ovat huomattavasti pohjustetumpia ja tuntuvat elokuvaan ahdettuina ylimääräisiltä. Sonjan ja Raskolnikovin suhde oli kirjan sydän ja heidän kemiansa erottuu myös elokuvasta, mutta suhteesta seuraaville tapahtumille pitäisi antaa lisää aikaa, jotta ne tuntuisivat luonnollisilta itse elokuvan tarinassa. Vaikka tarinan on tarkoitus olla rohkea ja erottuva, siihen on silti ängetty liikaa kirjasta tuttuja elementtejä, jotka tuntuvat näin lyhyessä kokonaisuudessa irrallisilta. Elokuvassa olisi potentiaalia vielä jyrkempään kokeiluun.

Elokuva hyötyisi myös perustelemalla konkreettisemmin sen sijoittumisen tämän päivän Helsinkiin, mistä saisi varmasti paljon irti. Toki elokuvasta aistii taustalla pyörivän poliittisen ilmapiirin, mutta ottamalla politiikan tarkemmin syyniin elokuva voisi nousta pinnan tasolta korkeammalle ja pohjustaa väkevämmin sen ideoita. Toki Dostojevskin teoksen tapaan elokuva on tavallaan ajaton, sillä tarinan taustalla olevia asioita ei välttämättä suoraan mainita, mutta niiden vaikutukset ovat läsnä, kuten hävityn Krimin sodan seuraukset kirjassa.

Elokuvan näyttelijät ovat sen kantava voima. Stolpe suoriutuu sykähdyttävästi Raskolnikovin roolista. Hän onnistuu ilmentämään taidokkaasti hahmon hienovaraisia eleitä ja pitää yllä Raskolnikovin tuskaisen mielialan raottaen ovea myös hahmon sympaattisille piirteille. Sannah Nedergård on lämminhenkinen vastapaino Raskolnikoville Sonjana, jonka heiveröiset ja hyväntahtoiset eleet tekevät hahmosta toivon kipinän tarinan synkeyden keskellä. Viktor Granbacka vie elokuvan kaihoisan yleistunnelman lähemmäs maan pintaa järkeilevänä ja rehtinä Raskolnikovin veljenä ja murhan tapausta selvittävänä rikostutkijana. Kaksoisrooli onnistuu luomaan vahvan kontrastin hahmojen välille, eikä aluksi edes välttämättä huomaa seuraavansa samaa näyttelijää. Sampo Sarkola on kylmäverisen viekas Svidrigailovina, vaikka hahmo lakaistaan sinänsä harmillisen nopeasti elokuvasta ulos. Jokainen hahmoista on kuin revitty kirjan sivuilta ja Raskolnikovin veljen läsnäolosta muodostuu elintärkeä tekijä tarinan lyhentämisessä sekoittaen kaksi kirjan keskeistä hahmoa yhteen ja luoden jännitteitä Raskolnikovin moraalisiin ristiriitoihin.

Kuvaus on tehokasta, palvellen hahmon mielialaa intensiivisen käsivarakuvauksen avulla, kun taas laajakuvat ilmaisevat elokuvan temaattisia puolia harmaan kaupungin ja Raskolnikovin vaatimattoman asunnon muodossa. Paikoitellen ahdistuneisuuden ilmaisu äänimaailmassa on hitusen geneeristä, mutta leikkauksen kekseliäisyys esimerkiksi alun autokohtauksessa tekee elokuvan tyylistä vapaamman ja virkistävämmän.

Rickard Stolpen Rikos ja rangaistus antaa pienehkön epätasaisuuden ja pinnallisuuden alla kuitenkin tunnelmansa puolesta onnistuneen kurkistuksen romaanin maailmaan ja Raskolnikovin mieleen. Elokuva väläyttää toivoa kirjallisuuden klassikkojen uudelleen filmatisointien valoisammasta puolesta onnistuessaan kokoamaan kirjan monimutkaisen juonen napakkaan pakettiin. Se ei ole lähelläkään kirjan tehokkuutta ajatuksissaan ja tunnelatauksessaan, mutta se tuntuu olevan loppukädessä myös tekijöiden tarkoitus. Elokuvan on turha kopioida kirjaa kokonaisvaltaisesti, vaan ottaa siitä reilusti inspiraatiota ja tarjoaa mielenkiintoisen lähestymistavan juuri omista elementeistään.