Prinssi vikisee eikä naurata
Kultaisella kasarikaudella Eddie Murphy oli kovassa vedossa. Beverly Hills kyttä, 48 tuntia, Vaihtokaupat sekä tietyllä tavalla jopa Prinssille morsian (1988). Tuskin kovin moni viimeksi mainitulle välttämättä jatko-osaa kaipasi, mutta sellainen nyt kuitenkin on käsillä.
Prinssille morsian 2:sessa Murphyn hahmo ylenee kuvitteellisen Zamunda-valtion kuninkaaksi, joten uudeksi prinssiksi äkätään edellisellä jenkkireissulla vahinkolaukaistu äpärä. Oma vaimo kun on synnyttänyt kolme tytärtä ja maan lait vaativat miespuolista seuraajaa. Pitää taas lähteä New Yorkiin ja värvätä kolmisenkymmentä vuotta kadoksissa ollut uuspoika mukaan Afrikan kotikonnuille.
Vanhoja rutiineja kierrätellään uudelleen, kuten Murphyn ja Arsenio Hallin esittämät iäkkäät parturit. Paljoa se ei auta, koska tarina on tylsä, ennalta arvattava ja kaikkea muuta kuin hauska. Tiukan Dolomite Is My Name -leffan jälkeen tämä vaikuttaa lässähdykseltä.
Siinä missä Dolossa oli ripaus 1980-luvun sähinää sekä ilmaisullisen voiman viehätystä, Prinssille morsian 2:sessa tunnelma on tunkkainen kuin leijonan pieraisu. Ja tokihan sellainenkin on väännetty mukaan. Selvästi parempaa antia edustavat näyttävät tanssi- ja lauluosiot. Useat tunnetut esiintyjät pyörähtävät lavalla ja Murphykin väläyttää osaamistaan hauskanlaisessa Rick James -tyylisessä soulrevityksessä. Tällä ensamblella olisi saatu kasaan helposti mukava musikaali. Siinä genressä tarinakankaan onttous ei liikaa haittaa.
Kun yrität miellyttää kaikkia, harvoin tarjoat kenellekään mitään muistamisen arvoista. Molemmat uudemmat Murphyt on ohjannut Craig Brewer ja hänellä todistetusti on kykyjä. Nyt monen suodattimen (kuusi kässäröijää) kiertänyt tarina on hiottu liian särmättömäksi. Kaikki yritetään huomioida ketään ärsyttämättä ja kuitenkin pyllistetään alkuperäisestä leffasta pitäneille.
Vanhanaikaiset heimolait pitää kumota ja naisille tarjota yhtäläiset oikeudet pääpalleillekin. Toisaalta koskapa lapset tai lapsenmieleiset lienevät kohderyhmää ei voida suorittaa leijonanmetsästystä vaan tyydytään viiksien leikkaukseen. Tässäkin ovelasti auttaa hyvin esillä oleva kissanruoka. Leffa sisältää koko joukon korostettua tuotesijoittelua, jolloin kulloisenkin tuotteen nosto vaikuttaa enemmän irralliselta mainokselta kuin tarinaan luontevasti nivoutuvalta elementiltä.
Prinssille morsian 2 päätyi Amazonin Prime Videoon, kun teatteriensi-iltaa ei haluttu enää pitkittää. Toivoa sopii, että tuotantoputkessa oleva neljäs Beverly Hills kyttä tarjoaisi vähän enemmän villoja nyt nähdyn tavanomaisuuden sijaan.
Seuraava:
Memories of Murder
Parasiten ohjaajan rikoselokuva kertoo enemmän poliiseista kuin rikollisista.
Edellinen: Lupin
Inhimillistetty herrasmiesvaras on huomionarvoinen tulkinta klassikkohahmosta.