Mr. Scorsese kotikatsomo

Amerikkalaisen nykyelokuvan merkittävimpiin tekijöihin kuuluva elokuvaohjaaja Martin Scorsese (1942–) on oman henkilödokumenttinsa kiistatta ansainnut. Rebecca Millerin AppleTV:lle ohjaama viisiosainen sarja Mr. Scorsese (2025) luotaa amerikanitalialaisen fysiikaltaan pienen, mutta visioiltaan suuren elokuvantekijän uraa aina suvun saapumisesta Sisiliasta New Yorkiin ja ulottuen Killers of the Flower Moon (2023) elokuvan tuotantoon asti.

Elokuvahistorian kertojana, muun muassa dokumenteillaan amerikkalaisesta ja italialaisesta elokuvasta, tunnettu innostuneesti puhuva Scorsese on dokumenttisarjan keskiössä muistellen elämäänsä Pikku-Italian varhaisvuosista alkaen. Tuolloin tasapainoilu amerikanitalilaisten yhteisössä gangstereiden ja katolisen kirkon ristivedossa määritteli perheen elämää. Sarjan pohjavire on Scorsesea kunnioittava, mutta Miller ei myöskään kaihda haastatteluissaan tämän elämän kyseenalaisempia puolia räjähtävästä persoonasta, useista avioliitoista ja lastensa unohtavasta kohtelusta.

Miller on saanut haastateltaviksi laaja-alaisesti sekä ohjaajan kollegoita, ystäviä että perheenjäseniä. Kiinnostavimpia näkökulmia ja anekdootteja tarjoavat käsikirjoittaja Jay Cocks, Spike Lee, tytär Domenica Cameron-Scorsese sekä Isabella Rossellini, joka kutsuu entistä aviomiestään hauskasti kooltaan minimaaliseksi, mutta mieleltään suureksi. Silti osa haastateltavista tuntuu väkisin mukaan lisätyiltä sivujuonteilta kuten Sudenpesän (Mean Streets, 1973) ärsyttävän Johnny Boy -hahmon esikuvana toiminut lapsuuden tuttu Salvatore Uricola.

Viisiosainen sarja etenee kronologisesti lähes vuosikymmenittäin tarttuen ohjaajan uran keskeisiin fiktioelokuvaprojekteihin, useille dokumenteille ei ole tilaa riittänyt, sekä temaattisiin kokonaisuuksiin. Scorseselle oli Roger Cormanille tehdyn elokuvan Vapauden verinen laulu (Boxcar Bertha, 1972) jälkeen tärkeää töidensä henkilökohtaisuus ja niiden vertautuminen omiin elämänkokemuksiin. Pitkäaikaiset unelmaprojektit Jeesuksen elämästä sekä New Yorkin katujengeistä 1800-luvulla pyörivät ohjaajan mielessä kaupallisempien ja taiteellisempien elokuvien tullessa ja mennessä.

Siirtyminen itärannikolta Hollywoodiin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa ja sitä seurannut kokaiinin eksessiivinen käyttö, jonka aikakaudesta kertoo hyvin Peter Biskindin kirja Easy Riders, Raging Bulls (1998), olivat päättää Scorsesen lupaavan uran. Hän pelastui kuin ihmeen kaupalla ja työt jatkuivat menestyksekkäästi De Niron vaikutuksesta syntyneellä Kuin raivo härällä (Raging Bull, 1980).

Scorsesea ajoi tinkimättömyys visionsa – Amerikan kontekstissa usein synkän ja pessimistisen – toteuttamiseksi. Kuten Lee haastattelussaan toteaa ”Marty” ei monien muiden yhdysvaltalaisohjaajien tavoin ole kaihtanut väkivallan ja sen seurauksien graafista esittämistä valkokankaalla, mikä on johtanut usein moraaliseen paniikkiin.

Scorsesen työt sidotaan Yhdysvaltojen yhteiskunnalliseen kontekstiin Taksikuskin (Taxi Driver, 1976) väitetyn väkivaltaisuuksien inspiroinnin ja Kristuksen viimeisen kiusauksen (The Last Temptation of Christ, 1988) kulttuurisotien ajan uskonnollisen paheksunnan myötä. Kovin uusia näkökulmia Scorseseen sarja ei tarjoa, mutta sen arvo on tämän elämästä mukaan otettujen yksityiskohtien runsaudessa. Jotkut puolet tuntuvat kuitenkin yleisön kosiskelulta, kuten monia vuosia jatkunut parhaan ohjaajan Oscar -palkinnon tavoittelu, jota korostetaan sarjassa tarpeettomasti.

Filmiestetiikkaa sekä rock 'n' roll -aikaa henkivän sarjan yleisilmeeseen on saatu uusien haastatteluiden lisäksi runsaasti arkistomateriaalia kuvien, kotivideoiden ja filmien muodossa. Jaetun ruudun käyttö henkii Scorsesen ja leikkaaja Thelma Schoonmakerin teosten estetiikasta viitaten samalla paljon ylistystä dokumentissakin saavaan Mafiaveljiin (GoodFellas, 1990), joka oli ohjaajan paluu kaupalliseen ja kriittiseen maineeseen.

Laaja-alainen henkilödokumentti on painotuksiltaan osin epätasainen. Scorsesen elämän tietyt osa-alueet sivutaan nopeasti, kun taas toisiin keskitytään kattavammin. Erityisesti 2000-luvulle tultaessa kerronnan vauhti harmillisesti kiihtyy. Kyseessä on ollut varmasti kompromissi yleistä katsojakuntaa miellyttävän dokumenttielokuvan ja pidempiosaisen sarjan välillä, koska materiaalia olisi varmasti riittänyt laajempaan teokseen.

Mr. Scorsese on jo eläkeikäisen, mutta työ- ja puhetahtiaan yhä kiihdyttävän mestariohjaajan uraa valottava kokonaiskatsaus, joka ei kuitenkaan tavoita kaikkia tämän elämän ja töiden nyansseja. Tähän pystyy ainoastaan pieni suuri mies elokuvineen itse.