Luonnon lait kotikatsomo

Tuttu, nolostuttava ja kiusallisen todellinen tilanne: olen muodostanut elokuvasta mielipiteen ennen kuin olen tutustunut lainkaan itse teokseen. Yhtäkkiä vain huomaan olevani perinpohjaisen kyllästetty ympäristössäni singahtelevilla elokuvaa parjaavilla mielipiteillä, niin että heti seuraavassa silmänräpäyksellisessä, asiaa sen kummemmin ajattelematta, olen olevinani vakavamielisen ja syvällisen vakuuttunut siitä, että Bronwen Hughesin elokuva Luonnonlait on perin huono elokuva. Itse asiassa olen niin varma asiastani, että ilmaus ’huono elokuva’ tuntuu minusta liian laimealta tässä Sandra Bullockin ja Ben Affleckin tähdittämän elokuvan tapauksessa, ikään kuin riepotteleva säälimättömyyteni vaatisi kaksinkertaisen vahvikesanan - parhaassa tapauksessa kolminkertaisen, nelinkertaisenkin - korostamaan elokuvan surkuhupaisaa luonnetta.

Moinen ennakointi on anteeksiantamatonta. Se juottaa juurensa koko elokuvakokemukseen rohkaisemalla minua pysähtymään jokaisen pitkäpiimäiseltä tai virheelliseltä tai epämääräiseltä tuntuvan kohtauksen ääreen samalla myrkyttäen koko elokuvan ytimen. Sietokykyni on taiottu minimaalisen pieneksi. Tuskallisen tiedostavana seuraan elokuvaa, tartun vainoharhaisena jokaiseen töksähtävältä tuntuvaan repliikkiin, ilmeeseen ja tiedonpalaseen. Elokuvan juoni, pääparin katastrofaalinen matka New Yorkista Savannahiin, vaikuttaa aluksi joutavalta jaarittelulta. Luonnollisesti tällainen ajatusmaailmani toivoton vääristymä estää kaikenasteisen mielihyvän elokuvan seuraamisessa. Yhtä kaikki, hauskaa on enää vain se, että itse tunnistan Luonnonlait-kokemukseni erheellisyyden ja voin piehtaroida iloisesti ajatusmaailmani älyttömyydessä ja typeryydessä.

Kun sitten katselukokemukseni jälkeen ajattelen itse elokuvaa, uutterasta aivotyöskentelystä huolimatta en osaa tehdä suurta, suurensuurta oivallusta elokuvaan liittyen. Olen pilalla. Suurelta osin kykenen vain haparoiviin tulkintoihin, joiden oikeellisuutta epäilen heti, kun jonkinlainen ajatus on muovautunut ymmärrettäväksi päässäni. Aavistelen, että elokuvan vitsit ovat osaltaan varsin nokkelia. Luulen, että itse elokuva on sangen näppärästi rakennettu avioliittoon liittyvien pelkojen ympärille. Epäröiden pohdin, että elokuva on hienosti rytmitetty: lentokoneonnettomuus, putkavierailu, onnettomat väärinkäsitykset, ei-toivotut kohtaamiset valikoitujen tuttavuuksien kanssa ja lopuksi hurrikaani, puhumattakaan säännöllisistä umpimähkäisten vastaantulijoiden ja lähisukulaisten avioliittoa mustamaalaavista kommenteista, kuljettavat elokuvan juonta sulavan järjestelmällisesti eteenpäin. Luulisin, että se on ihailtavaa.

Joistakin asioista voin olla varma. Missään tapauksessa ei ainakaan sovi kieltää, etteikö Luonnonlait olisi kuorrutettu suloisella hölynpölyllä, etteikö loppuratkaisun imelyys tarttuisi tahmeana ja vaikeasti nieltävänä pallona kurkkuun ja etteikö elokuva olisi loppujen lopuksi kaikessa moraalisuudessaan tuskallisen yltäilevä. Luonnonlait on tätä kaikkea - taatusti ja varmasti ja takuulla. Mutta kuitenkin ja ennen kaikkea, Luonnonlait on kiitollisuutta herättävä esimerkki oman arvostelukykyni ja ajatusmaailmani hullunkurisesta hauraudesta. Sitä ei sovi väheksyä: kolme pistettä.