Lovecraft Country kotikatsomo

Kauhukirjailija Howard Phillips Lovecraft muistetaan parhaiten kahdesta asiasta: rasismista ja Cthulhu-lonkeromonsterista. Tunnetuin esimerkki ensimmäisestä on Lovecraftin runo On the Creation of Niggers (1912), jossa tummaihoisia verrataan vähäpätöisiin petoihin. Lonkeromonstereiden puolella kirjailija taas heilautti itsensä kauhun kaanoniin, koska selittämättömiä ajatuksia ja tunteita psyykkisillä voimillaan luonut Cthulhu toi kauhuun uutena mausteena mitättömyyden ahdistuksen ja eksistentiaaliset kriisit.

Koska Lovecraftin oivalluksia tahrii kirjailijan rasismi, hän on suosittu esimerkki kysyttäessä, voiko tekijän ja taiteen erottaa toisistaan. Keskustelu on pysynyt ajankohtaisena pitkään, sillä Lovecraftin teokset ovat yhä lähtökohtina lukuisille uudelleensovituksille. Televisiosarja Lovecraft Country on näistä tuorein. Muista sovituksista poiketen nerokkaana metakäänteenä se on tämän vuosituhannen yhteiskunnallisesti latautunein kauhusarja, joka käsittelee rasismia Lovecraftin tuotannon kautta lähes yksinomaan tummaihoisella roolituksella.

Rotuerottelun aikaan 1950-luvulla Atticus (Jonathan Majors) palaa Korean sodasta kotikaupunkiinsa vain kuullakseen isänsä kadonneen. Katoaminen on jo itsessään huolestuttavaa, mutta Atticusin hälytyskellot alkavat soida tosissaan, kun paljastuu isän kadonneen äärimmäisen väkivaltaisesta rasismista tunnetun Ardhamin ytimeen. Lisäksi isän matkasta vihjeitä antavista kartoista löytyy johonkin yliluonnolliseen viittaavia merkkejä, mutta Atticus ei osaa vielä kiinnittää niihin huomiota. On siis aika pakata luotettavimmat läheiset autoon ja suunnata Ardhamin synkkään ytimeen.

Juonirakenteeltaan sarja on antologia. Jokainen jakso käsittelee omaa yliluonnollista tapaustaan, mutta hahmot ja suurempi tarinakaari pysyvät samoina. Ratkaisun ansiosta Lovecraftin repertuaarista käydään läpi niin fantasia kuin scifi unohtamatta moderneja klassikoita, kuten kirottua taloa käsittelevää jaksoa tai Indiana Jones -tyyppistä kevytjännää aarteenmetsästystä. Asetelman ansiosta Lovecraft Country on mitä maukkain buffetpöytä, eikä yhteen makumaailmaan ehdi kyllästyä toisen jo puskiessa tilalle.

Kaukoviisaana oivalluksena säikyttelykeinot vaihtelevat jakson teeman mukaan. Kun yksi jakso on rakennettu pienen tilan ja piinaavan dialogin varaan, toinen nojaakin kehokauhuun ja groteskiin eritemässäilyyn. Antologiatyyppisen lähestymisen takia rakenne vertautuu American Horror Story -sarjaan, mutta läpiviennin rytmissä on järisyttävä ero. Lovecraft Country on kuin American Horror Storyn kaikkien kausien pikakelaus. Selkeänä etuna vauhdin takia mukaan ei ole mahtunut yhtään täytejaksoa.

Siinä missä Lovecraftin kirjallisuutta on tituleerattu eksistentiaaliseksi kauhuksi, Lovecraft Country on intersektionaalista kauhua. Toki puskissa väijyy verenhimoisia monstereita ja huru-ukot kiusaavat ohikulkijoita kirouksilla, mutta ne ovat vain kerronnan välineitä kauhulle. Oikeasti taustalla pelottaa rasismi, vallan väärinkäyttö ja sorto oman sosiaalisen kuplan sisällä. Kun kauhu iskee mustaan yhteisöön, miehen kokema kauhu onkin naiselle kaksinkertainen kauhu.

Trauman kokenut mies jatkaa janoamiaan seikkailuja, kun yhteiskunta pakottaa naisen kodin vangiksi trauman ja lasten kanssa. Homoseksuaali taas kelpaa taistelutoveriksi torahampaiden piirityksessä, mutta taistelun rauhoituttua homoseksuaalin pelko jatkuu yhteiskunnan halveksunnan alla. Kauhuilta puolustautuminenkaan ei ole suinkaan tasa-arvoista. Magiaa hallitsevalta yhteisöltä kysyttäessä taikuus kuuluu nimittäin valkoisille heteromiehille ja sitten vasta poikkeusehdoin seuraavassa järjestyksessä valkoisille naisille, mustille miehille ja vihoviimeisenä mustille naisille.

Rasismikehyksen takia sarja tuo mieleen kauhuelokuvan Get Out, joka hyödynsi mestarillisesti rasismia osana kauhukuvastoaan, mutta vahvan intersektionaalisen ymmärryksen ansiosta Lovecraft Countryn rinnalla elokuva näyttäytyy melkeinpä amatöörimäisen yksipuoliselta. Sarja on vakaasti harkittu ja erinomaisesti artikuloitu puheenvuoro niin kauhugenren rakenteista kuin rasismin ja syrjinnän monitasoisuudesta. Samalla se on sekä osuva että tuore tulkinta Lovecraftin tuotannosta.