Kyyhkyn siivet perustuu amerikkalaisen, vuonna 1916 kuolleen Henry Jamesin arvostettuun romaaniin ja on onnistunut elokuvasovitus alkuperäisteoksesta. Kyyhkyn siivet on lajissaan melko kolkko ihmissuhdedraama, jossa älykkäät ihmiset käyttävät toisiaan tieten tahtoen hyväkseen. Elokuvan päähenkilöt eivät kuitenkaan ole tunteettomasti manipuloivia ja moraalittomia pelureita, vaan kiehtovalla tavalla tunteidensa pauloissa eläviä sieluja, jotka harhailevat rakkauden, valheen, teeskentelyn, petoksen ja maallisen mammonan herättämän kiusauksen syväkyllästämällä, huojuvalla alustalla.
© 1997 Miramax Films
Lontoo 1900-luvun alussa. Kate Croy (Helena Bonham Carter) on köyhä, mutta yläluokkaan kuuluva nuori nainen, jonka äiti on kuollut ja isä taantunut juopoksi. Katen holhoojana on hänen varakas tätinsä (Charlotte Rambling), joka suunnittelee naisen alulle perinteistä tulevaisuuden turvaavaa raha-avioliittoa.
Kate on kuitenkin pihkassa tyhjätaskuiseen lehtimieheen, Merton Densheriin (Linus Roache), jota kovapintainen täti ei suurin surminkaan kelpuuta siippaehdokkaaksi. Kate ystävystyy Yhdysvalloista saapuneen, sievän ja rikkaan, mutta kuolemansairaan Millie Thealen (Alison Elliott) kanssa. Kate huomaa, että myös Millie on ihastunut Mertoniin, jolloin hän alkaa sorvata suunnitelmaansa. Mertonin pitää vietellä Millie ja mennä tämän kanssa naimisiin, kun taas Millien kuoltua Merton ja Kate aloittaisivat uuden elämän miljoonaperinnön turvin. Ratkaisevana askeleena Katen suunnitelmassa on matka Venetsiaan.
Pääosakolmikko elokuvan suola ja sokeri
Iain Softley on onnistunut pitämään elokuvansa pituuden miellyttävissä puitteissa, mutta hän olisi todennäköisesti ollut hukassa ilman hyviä näyttelijöitään. Ohjaajan jotenkin välinpitämätön taiteilu roolihahmojen moniulotteisella tunne-elämällä on välillä vaarassa kääntää koko elokuvan kummallisen intohimottomaksi kolmiodraamaksi. Onneksi erinomaisten näyttelijöiden verevät ja tyylikkäästi hienostuneet tulkinnat kuitenkin peittävät tätä ongelmaa. Trio - Carter, Roache, Elliot - tekee onnistunutta työtä herättäessään henkiin Jamesin kirjan vaikeat, ristiriitaiset ja kompleksiset luonnekuvaukset, vaikkakin elokuvaversiossa kirjan hahmoja on muunneltu 1990-luvun ihmiselle sopivammiksi. Joka tapauksessa kolmikko tarjoaa tulkinnoillaan katsojalle samastumistasolla kiinnostavan haasteen: elokuvan henkilöt käyttävät laskelmallisesti lähimmäisiään hyväkseen, mutta kuitenkin lopulta myös aidosti välittävät toisistaan.
Sieväkasvoisesta ja aistillisen arvoituksellisesta Brittein saarten kasvatista, Helena Bonham Carterista on todellakin kehittynyt vuosien varrella merkittävä näytelmäelokuvan taitaja, jonka uralle mahtuu lähes kolmekymmentä valkokangas- ja tv-elokuvaa. Samoin Priestissa (1994) homoseksuaalisen papin vaikeassa roolissa loistaneelle Linus Roachelle toivoisi noususuhteista uraa myös elokuvamaailmassa - moni-ilmeisessä näyttelijässä riittäisi potentiaalia. Pisimmän korren mielestäni kuitenkin napsaisee San Franciscossa syntynyt Alison Elliott, jonka tulkinta kuolemansairaana Millie Thealena jää kaihertamaan mieltä. Millie vaikuttaa elokuvan haavoittuvaisimmalta henkilöltä, mutta kun tarina on saatu päätökseen, niin ei liene enää epäilystäkään kolmidraaman todellisesta voittajasta.
Kyyhkyn siivet ei ole helppo elokuva. Se ei ole edes erityisen romanttinen teos, joka tarjoaisi eskapistisen tuokion menneen maailman ihmisistä ja tapakulttuurista. Itse asiassa Kyyhkyn siivet on melko raadollinen, ihmismielen alastomaksi riisuva, pintatason alla jopa perverssi ja ironinenkin tilitys teoista, jotka eivät jätä tekijöitään rauhaan. Elokuvan lopetus on kaikessa tukahdutetun ja hukatun rakkauden henkistä tyhjyyttä kumisevassa kurimuksessaan poikkeuksellisen ankara ja ajaton ripitys lemmenpolkujen, viettien ja himojen ikuisesta noidankehästä. Elokuvana arvostankin Kyyhkyn siipiä paljon korkeammalle kuin vuotta aiemmin valmistunutta Henry James -sovitusta, Jane Campionin Naisen muotokuvaa (1996), joka ei säväyttänyt juuri millään tavalla.
Seuraava:
Air Force One
Arvostelu elokuvasta Air Force One.
Edellinen: Tehtävä mahdoton
Arvostelu elokuvasta Assignment, The / Tehtävä mahdoton.