Kuuhun ja takaisin kotikatsomo

Suoratoistopalvelu Netflixin animaatiotarjonta on kokenut kovan sysäyksen kuluneina vuosina. Oscar-ehdokkaaksi päätynyt joulupukkielokuva Klaus (2019) syntyi Netflixin osarahoituksen myötä ja herätti samalla henkiin piirrosanimaatioiden pitkäaikaisen perinteen. Yhtälailla palkinnosta pääsi kilpailemaan ranskalainen aikuisten animaatio Hukkasin kehoni (2019), johon Netflix hankki kansainväliset levitysoikeudet.

Tänä vuonna huomiota on herättänyt Netflixin ja kiinalaisen animaatiostudio Pearl Studion yhteistyössä tekemä kokopitkä tietokoneanimaatio Kuuhun ja takaisin. Kyseessä on ensimmäinen kokopitkä elokuvaohjaus Disneyn pitkäaikaiselta ja laajasti arvostetulta hahmoanimaattorilta Glen Keanelta, joka kolmisen vuotta takaperin nousi uudestaan pinnalle menestyneellä lyhytelokuvallaan Dear Basketball (2017).

Kiinalaiseen Kuun jumalattaren legendaan pohjautuva Kuuhun ja takaisin kertoo nuoresta Fei Feistä, jonka äiti menehtyy rappeuttavan taudin seurauksena. Äidin kertoma tarina maanpäällistä rakastettuaan kaipaavasta Kuun jumalattaresta jää silti elämään tytön mielessä vahvana. Vuosia myöhemmin Fei Fein usko ikuisen rakkauden voimaan kuitenkin horjuu, kun perheen keskuuteen astuu uusi äitiehdokas. Fei Fei päättää osoittaa, että tarina jumalattaresta on muutakin kuin vain satua. Mutta tämä onnistuu ainoastaan matkaamalla Kuuhun.

Kuuhun ja takaisin on ehtinyt kylpeä korkeissa odotuksissa. Keanen maine animaatiopiireissä on laajasti tunnettu ja ennakkomateriaalin myötä kiinnostus itse elokuvaa kohtaan vain kasvanut. Lopputulos kuitenkin jää ikävän epätasaiseksi yhdistelmäksi Disney-elokuvien maneereita ja Pearl Studion visuaalista ilmaisukykyä. Kaikki vielä käsikirjoituksen ja ohjauksen puutteilla kyllästettynä.

Elokuva alkaa vahvasti. Yksinkertainen peruspremissi kuumatkaa suunnittelevasta tytöstä kehystää erinomaisesti Fei Fein keksijäluonnetta ja päämäärätietoisuutta kehittäen energisestä päähenkilöstä ilahduttavan toimijan arkisen ympäristönsä keskellä. Edetessään kokonaisuus kuitenkin hukkaa sisäisen selkärankansa ja muotoutuu fokustaan vaihtelevaksi vauhtisirkukseksi sekä koomisten sivuhahmojen sekamelskaksi.

Ongelmat on käsikirjoituksessa, mutta myös Keanen ohjausotteessa. Disneyltä opittuja konventioita toisinnetaan uhmakkaasti, mutta ilman studiolle ominaista muodon hallintaa. Tämä näkyy niin elokuvan musikaaliluonteessa kuin markkinahenkisen söpöissä eläinhahmoissa, joiden väkinäinen istuttaminen pitkän elokuvan pirtaan ontuu pahasti.

Sääli sinänsä, sillä pinnan alla kuplii paljon hyvää ja kaunista. Tarinan ytimessä toimiva nuoren tytön ja äidin välinen suhde on jotain, joka varsinkin isojen studioiden animaatioelokuvissa tuntuu edelleen olevan vältelty aihe. Samoin uuden äidin astuminen mukaan perhekehykseen esitetään kohderyhmää ymmärtävällä sympatialla riehakkaan pikkuveljen kautta, ilman paha äitipuoli -myytin toisintamista.

Paljon lisäpontta antaa myös kokonaisuuden visuaalinen vetovoima. Pearl Studion edeltävään elokuvaan, Dreamworksin osatuottamaan Jetiin (2019), suhteutettuna budjetin rajoitteet korostuvat, mutta silti teoksen ympärille rakennettu värikylläinen fantasiauniversumi sykkii vahvana. Lastenanimaation kohdalla kyse ei ole mitenkään merkityksettömästä asiasta. Seikkailu Kuun kamaran tuolla puolen herättää ulkoisella raikkaudellaan innostusta ja kutsuu mukaan lopputekstien jälkeenkin.

Kuuhun ja takaisin on elokuva, jonka yksittäisiin hetkiin on helppo rakastua. Se heijastelee ajoittain sydämellisyyttä ja koskettavuutta ollen välillä hauska ja viihdyttäväkin. Kokonaisuus kärvistelee silti mittavissa kerronnan ja muodon ongelmissa, joista sitä on kovin vaikea vapauttaa. Jäljelle jää ristiriitaisen vaimea väliinputoaja Netflix-animaatioiden kasvavassa joukossa.