Lajityyppinsä puhdasverinen edustaja

1970- ja 1980-luvun taite oli Hollywoodissa suurta takaa-ajoelokuvien aikaa. Parin vuoden sisällä, vuosien 1977 ja 1980 välillä, valmistuivat muun muassa The Blues Brothers, Keikkakuski, Raivopäät, Konna ja koukku sekä nyt uusintajulkaisunsa dvd:nä saava Kanuunankuularalli (The Cannonball Run, 1981).

Lajityypin suosiosta kertoo, että ainoastaan synkkä Keikkakuski ja moniongelmaisen ohjaajasuuruuden Sam Peckinpah’n Raivopäät eivät saaneet jatko-osia. Yleensä nämä kevyen otteen roadmoviet lastattiin tupaten täyteen kuuluisia ihmisiä (joista jotkut olivat jopa näyttelijöitä), jotka istutettiin autoihin lähinnä tyhmiä poliiseja pakoilemaan. Niin Kanuunankuularallissakin, mutta ei se mitään, hauska elokuva on silti, varsinkin ne lopputekstien klassiset epäonnistuneet kohtaukset.

The Cannonball Run20 vuotta sitten uransa ehdottomalla huipulla ollut Burt Reynolds on tämän vauhtipläjäyksen kantava voima J.J. McClure, joka haluaa jatkuvasti kokeilla rajojaan ympäröivää yhteiskuntaa vastaan apunaan persoonallisuushäiriöistä kärsivä uskollinen apuri Victor (Dom DeLuise). J.J.-rintakarvaihmeen perimmäinen tavoite on voittaa 5 000 kilometrin laiton autokilpailu Pohjois-Amerikan mantereen läpi. Samaa palkintoa tavoittelevat muutkin kevyen viihteen saralla yhtä ansioituneet henkilöt, kuten Roger Moore, Sammy Davis Jr. ja Dean Martin. Näin Kanuunankuularalli ei ehkä sijoittune aivan Hollywoodin historian laadukkaimmille kärkipaikoille.

Elokuva koostuu käytännössä erillisistä kohtauksista, joita pienet julkimoryhmät ovat keskenään filmanneet, sekä muutamasta joukkokohtauksesta, joissa kaikki ovat mukana. Ohjaaja Hal Needhamin (myös kaksi ensimmäistä Konna ja koukku -elokuvaa) rutiinitehtäväksi onkin jäänyt lähinnä liimata erilliset kohtaukset kasaan käsikirjoituksen osoittamaan järjestykseen.

The Cannonball RunKanuunankuularallin supertähti Reynolds tekee keskivertosuorituksen, jonka hän kuitenkin eittämättä tiesi riittävän palkkashekkiinsä. Mies on onnistunut paremminkin komedioissa (vrt. esim. Don Siegelin ohjaama Rough Cut vuodelta 1980). Elokuvan hauskimmat veikkoset ovatkin vanhat Vegasin Rottalauman jäsenet Davis ja Martin, jotka viinaanmenevinä katolisina pappeina peuhatessaan nauttivat selvästi olostaan. Näitä jo edesmenneitä legendoja tulee ikävä, sillä nykyajan komediat tuppaavat olla pääosin kylmiä ja kliinisiä. Kanuunankuularalli ansaitsee ilman muuta uuden tulemisensa laserkiekolla.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 3 henkilöä