Kagemusha - Varjokenraali kotikatsomo

Kagemushaa on joskus oudosti tituleerattu Ranin (1985) kenraaliharjoitukseksi, mikä on vähintäänkin vähättelevä ilmaisu. Mustavalkoisen epiikan mestarin kolmas värielokuva pärjää ehdottomasti omillaan ja on ohjaajansa avainteoksia. Sitä paitsi Kagemushassa ei ole Seittien linnan (1957) ja Ranin shakespearelaista rasitetta. Omaehtoisen hypnoottinen kaksoisolentoteema kietoo upeasti juoniteltuna juonena mukaansa vasalliherrojen valtataisteluun voimakkain machiavelliläisin ja suntzulaisin maustein pippuroituna. Oman kiehtovuutensa tuovat myös Kagemushan tapahtumien juuret nousevan auringon maan sotaisessa historiassa 1500-luvun lopulla, jolloin eurooppalaiset vaikutteet ja kiväärit rantautuivat samuraiden keskuuteen mullistaen feodaaliyhteiskunnan perustuksia.

Tatsuya Nakadai näyttelee kerrassaan unohtumattomasti, jopa dominoivasti, kuolemaantuomitusta pikkurikollisesta mahtavaksi sotaherraksi nousevaa varjokenraalia. Kopio on loppujen lopuksi soturipäällikkönä yhtä järkähtämätön kuin kuollut alkuperäisversionsa mutta ihmisenä parempi, mikä tekee valheesta suuren tragedian lyöden puhuttelevan inhimillisyyden piikin jäyhään japanilaiseen hierarkiaan, jossa koodit ja säännöt kohtelevat ihmistä. Mikäpä siinä muukaan edessä kuin identiteettikriisi, kun kaksoisolento rakastuu uuteen elämäänsä ja sen ihmisiin.

Lopulta kovan luokan naamiaiset päättyvät ironiseen ja järkyttävän ajankohtaiseen viestiin: ihmisiä voi huijata muttei luontoa. Samalla vanha samuraijärjestelmä ottaa ensimmäiset askeleensa kohti vääjäämätöntä loppuaan, kohti suuren ja mahtavan klaanin tuhoa, kohti yhden aikakauden päätöstä, kun vuori on lopultakin järkähtänyt.

Kagemusha on draamana niin väkevä, että sitä jopa hetkeksi unohtaa Kurosawan taiteelle ominaisen visuaalisen voiman, joka on ainutlaatuista ja joka hehkuu vangitsevana niin pienistä kuin suuristakin asetelmista ja joukkokohtauksista. Kun Seitsemässä samuraissa (1954) upea mustavalkokuvaus pysäytti kuvan ja mielen, Kagemushassa uskomattomat värit ja silmiä hivelevät asetelmat näyttävät sen, mitä elokuvataide on ilmaisuvoimallisimmillaan. Kuninkaallisesta kestostaan huolimatta Kagemusha ei hellitä, vaan takoo vielä lopulliseksi niitiksi Picasson "Guernican" kaltaisia kuvia ihmisen hulluudesta katsojan tajuntaan.

Kagemushan dvd-julkaisun suurimmat puutteet ovat hieman kulunut originaalikuva sekä lisämateriaalien totaalinen puuttuminen. Huolimatta itse elokuvan erinomaisuudesta sen taustojen kertominen olisi ollut enemmän kuin perusteltua ja todella mielenkiintoista, sillä ennen Kagemushaa Kurosawa oli taiteellisessa ja inhimillisessä umpikujassa. Hän oli länsimaissa ylimmäksi ylistetty mutta kotimaassaan alimmaksi alasammuttu taiteilija, joka päätyi lopulta jopa itsemurhayritykseen.

Kurosawa oli 1970-luvulla ohjannut vain yhden suurtuotannon. Senkin neuvostorahalla, eli luonnon ja ihmisen oppitunnin, Dersu Uzalan vuonna 1975. Kagemushankin pelasti budjettien paukkuessa amerikkalaisten väliintulo, kun Hollywoodissa uusiksi kuninkaiksi kohonneet herrat Coppola ja Lucas päättivät pelastaa esikuvansa projektin ja järjestivät lisärahoitusta 20th Century Foxin kautta. Criterionin dvd-julkaisussa on kuulemma myös Kagemushan ympäristöön tehtyjä viskimainoksia, sillä eräs panimo oli mukana rahoittamassa elokuvaa.