Intermission kotikatsomo

Intermission tarkoittaa suomeksi väliaikaa. Erään määrittelyn mukaan väliaika on seesteinen hetki kahden toiminnan välillä. Teatterissa sarkaansa niittäneen John Crowleyn esikoiselokuvasta Intermission seesteisyys on kuitenkin kaukana. Mustalla huumorilla kuorrutettu irlantilaiselokuva on täyttä tykitystä alun ryöstöstä lopun takaa-ajoon. Painopiste ei kuitenkaan ole toiminnassa vaan elämän absurdeista hetkistä ammennettavassa huumorissa.

Venäläinen formalisti Vladimir Propp huomasi aikoinaan, että kansantarinat noudattelevat yleensä kaavaa, jossa tasapainotilasta siirrytään häiriön kautta uuteen tasapainotilaan. Intermissionissa tasapainotilat jätetään vähemmälle ja keskitytään erilaisiin häiriöihin. Elokuva kuvaa murrosten verkoissa pyristeleviä ihmisiä, jotka yrittävät saada otetta elämiinsä.

Intermission toimii ennen kaikkea erinomaisten näyttelijöiden ja näille kirjoitettujen roolien takia. Se nitoo yhteen monta erilaista tarinaa ja kohtaloa sävyttäen näitä kyynisellä huumorilla. On pikkunilkki (Colin Farrell), joka suunnittelee vielä yhtä keikkaa. Tätä jahtaa narsistinen kyttä (Colm Meaney), joka haluaa viedä tosi-tv:n ainakin väkivaltaisuudessa uudelle tasolle. Työläiset taistelevat toisaalla omien ongelmiensa kanssa: viikset symboloivat nuoren naisen kadonnutta elämänhalua, seksi orjuuttaa niin nuoret kuin vanhatkin. Keskeisimmässä kertomuksessa päättynyttä parisuhdetta yritetään paikata epätoivoisella pankkiryöstöllä.

Tarinoissa ei juuri junnata paikallaan vaan kuvat liikkuvat tiukalla tahdilla. Kamera heiluu ja ote on leikkausta myöten muodikas. Tietyistä ylilyönneistä ja hieman karikatyyrimäisiksi jäävistä henkilöistä huolimatta onnistuu Intermission tavoittamaan jotain hyvin elämänmakuista. Arkinen elämä on omalla kieroutuneella tavallaan hauskaa, vaikka se kuinka potkisi päähän.