Hildur kotikatsomo

Suomalainen muuttaa Islantiin. Asettauduttuaan ja tavat omaksuttuaan hän alkaa kirjoittaa kirjoja pikkuruisesta kotipaikastaan Ísafjörðurista ja sen poliiseista. Ruotsalaisvetoinen Nordic Noir -genre oli jo niin kaluttu, että haluttiin testata jotain muuta. Vähennetään väkivaltaa, kantaaottavuutta ja rikosfokusta. Lisätään ihmissuhdehörhöilyä sekä traumapyykkiä, niin eiköhän sillä lähde. Ja kyllä lähtikin hienoon menestykseen. Itsestään selvää, että kirjasarja haluttiin siirtää visuaaliseenkin muotoon, ja nyt on tulos nähtävillä kuusiosaisena tv-sarjana Hildur, joka Suomessa nähdään Nelosella ja Ruutu-plussalla.

Tyylikkään ja varmasti monia koukuttavan premissin on Satu Rämö onnistunut kehittämään kirjoihinsa. Islannissa on alle kymmenosa Suomen väkiluvusta, mutta sielläkin riehuu ympäri saarivaltakuntaa sarjamurhaajia. Poliisit lähinnä pelailevat sukupuolesta riippuen munasarjabingoa tai taskubiljardia, kunnes epäillyt loppuvat ja muut vaihtoehdot eliminoituvat.

Yksi murhaajan uhri sattuu olemaan sankaritar Hildurin (Ebba Katrín Finnsdóttir) miesystävä. Uudelle työparilleen Jakobille (Lauri Tilkanen) Hildur tunnustaa nauttivansa seksistä ja hyvä niin. Vaan kyllä on karmea tilanne, kun viikate niittää miehen, pomo kieltää työpaikkasuhteet eikä merelle tuijottelukaan tuota toivotunlaista tulosta.

Eikä tässä vielä kaikki. Hilpeä metataso saavutetaan tyhjiötilanteessa, jossa sarjassa Hildurin petikaveri Freysiä näyttelevä Oddur Júlíusson on tosielämässäkin Hildurin esittäjän Ebba Katrín Finnsdóttirin puoliso. Siinä riittääkin jännitettävää jatkokausiksi, mistä näin ahtaissa ympyröissä voi kehittää pysyvämpää seuraa.

Rakenteeltaan sarja noudattavaa skandinaavisen ekonomista, osin epäilemättä budjetinkin sanelemaa, tarinankerrontaa. Hyvin pelkistettyä, ei rikosmässäilyä tai mitään muutakaan kohtausrevittelyä. Länsivuonojen ulkokuvat ovat kauniita, mutta kovin staattisia, lyhyet Atlanttisurffaukset pois lukien. Sarjan Islanti on niin kanelintuoksuista, että jonkinasteinen nyky-yhteiskunnallinen näkymä olisi ollut toivottavaa. Kyseenalaisista valaanmetsästyksestä ja pohjatroolauksesta saisi kaivattua todenmakuista riitasointua, mutta pumpulikrimiin ei ahneuden masinoima eläinlahtaus kovin hyvin istu.

Sarjaa on henkilöiden osalta ymmärrettävistä syistä jouduttu “suomalaistamaan”, jotta suomen kieltäkin hieman kuultaisiin. Kirjoissa vain Jakob omaa suomalaiset sukujuuret.

Näyttelijät ovat riittävän uskottavia, jotta hahmoista saa otetta. Poikkeuksena Minka Kuustosen epäuskottava Sarita-hahmo, jota ei kirjoissa esiinnykään.