Exit Through the Gift Shop kotikatsomo

Lienee kai jälkiviisastelua sanoa tässä vaiheessa, mutta Banksysta on tullut mannekiini. Hän on tehnyt vastarintataiteesta tavaramerkin. Hänen työnsä jälki on tunnistettavaa, mutta toisaalta häneltä on vaikea odottaa mitään uutta tai yllättävää.

Exit Through the Gift Shop on eräänlainen turhautunut tilinteko taiteilijasta tilanteessa, jossa vastarintataidetta yritetään mitätöidä kaupallistamalla sitä. Elokuvaa voi tulkita Banksyn muiden teosten tapaan yritykseksi häiriköidä ja tuhota oma kaupallinen arvonsa.

Elokuva on hyvin todennäköisesti feikkidokumentaari, koska se tuntuu melkein liian hyvältä ollakseen totta. Se kertoo Banksyn ja yhden hänen suurimman faninsa, vaateliikettä pyörittäneen ranskalaismies Thierry Guettan välisestä ystävyydestä. Vitsi piilee siinä, että kaikki luulevat vuosikausia Banksya ja muita katutaiteilijoita kuvannutta videokamerahullua Guettaa katutaideilmiöstä kiinnostuneeksi dokumentaristiksi. Myös Banksy kertoo menneensä lankaan ja antaa Guettan kuvata hänen puuhastelujaan.

Kun Guettan huijaus käy lopulta ilmi, Banksy yrittää pelastaa sen, minkä Guettan kuvaaman aineiston pohjalta on mahdollista. Näin ainakin Banksy selittää. Uskokoon siihen ken haluaa.

“Mr. Brainwashina” esiintyvä Thierry Guetta kääntää kuvaamansa katutataiteilijoiden anarkismin nurin niskoin ja ryhtyy kaupallistamaan Banksyn ideoita ja ajatuksia markkinavetoisiksi tuotteiksi. Guettan rihkamataide löytää tiensä Los Angelesin suurille taideareenoille ja saa harrastajat kuskaamaan kärryittäin riihikuivaa käteistä tekijälleen.

Banksya tämä etoo ja hän yrittää näyttää pop-taiteen tyhjyyden sisältä käsin. Elokuva näyttää myös Banksyn töitä keränneitä taidehulluja, jotka ovat valmiita upottamaan valtavia summia kerätäkseen hänen töitään yksityisiin kokoelmiinsa. Hänen töidensä radikaalius menettää kuitenkin tällöin merkityksensä. Ne on tarkoitettu julkisille paikoille, ei kenenkään ja samalla kaikkien omaisuudeksi.

Kun Banksyn ja katutaiteilijoiden tarkoituksena on herättää reaktioita juuri siellä missä äänen pitää tulla kuuluviin, tekee Guetta täysin päinvastaista. Hänen pop-taiteensa sijoittuu turvalliseen ja neutraaliin kulutusympäristöön, sisäsiistiin museoon.

Taiteessa lopulta tärkeää on se, mihin sitä käytetään ja missä viesti tuodaan esille. Muuten ollaan Guettan tiellä. Hänen suhteensa taiteeseen on omistuksenhaluista ja mies kerää vaikutteita sieltä täältä pohtimatta lainkaan sitä, mitä halutaan sanoa. Banksy inhoaa Guettaa, vaikka kaupallisessa mielessä hän on sensaatio. Hän on sukkela vaikutteiden hyödyntäjä, mutta henkisesti vailla sielua.

Jos dokumentissa paistaa tekijänsä turhautuminen ja piikittely, niin se osuu myös kohteeseensa ja naurattaa. Siksi on oikeastaan lopulta ihan sama, onko elokuvassa kaikki lavastettua vai totta.

Vaikea silti uskoa, että elokuva onnistuisi aiheuttamaan minkäänlaista vastarintaa voimille, jotka varastavat vastarintataiteen muotokielen omiin tarkoituksiinsa. Tästä kertoo se, että Mr. Brainwashin ura on jatkunut vielä vuosia dokumentin julkaisun jälkeenkin.