Paremman puutteessa

Englantilaiset rikoskomediat tunnetaan mustasta huumoristaan ja nopean pikkutarkasta sanailusta. Niiden pikkurikolliset eivät ole välkkyjä, vaan onnettomia ja huono-onnisia, mutta silti sympaattisia luusereita. Hyvinä esimerkkeinä toimivat Guy Ritchien Puuta, heinää ja muutama vesiperä (1998) sekä Snatch – Hävyttömät (2000). Genren elokuvissa näyttelijöillä on suurtakin suurempi painoarvo, sillä heidän onnistumisestaan riippuu koko leffan toimivuus.

Samaan sarjaan pyrkii Charley Stadlerin ohjaama Päivä palkkatappajana. Elokuvassa juuri kaksikymmentäyksi vuotta täyttänyt Abe (Andrew Lee Potts) joutuu selviytymään elämänsä hirveimmän päivän läpi. Pienen sattuman kautta Aben on setvittävä välit niin tyttöystäväänsä (Elena Anaya) kuin perässään hengittäviin palkkatappaja Lynchiin (Gary Oldman) ja velkoja Danny Devineen (Robert Carlyle). Päivän sekasotku on valmis.

Päivä palkkatappajana on kunnianhimoisesti liikkeellä, sillä mukaan on saatu nimekkäitä näyttelijöitä. Hyvästä yrityksestään huolimatta elokuva ei saa otetta oikeastaan mistään. Hyvät vitsit tuntuvat väkisin väännetyiltä ja loppua kohden juoni hajoaa käsiin. Näyttelijät kannattelevat elokuvaa joten kuten, vaikka hienoista pahisrooleistaan tunnetulla Oldmanillakin ovat pasmat välillä pahasti sekaisin. Juonestakaan ei saada mitään uutta näytille, joten tarina on tuttua sattumien kummallista kertymistä ja kierrätystä.

Lopputulosta kohtuullisempaa onkin yritys, joka vielä elokuvan alkupuolella on lupauksia herättävää. Erikoismaininnan onnistumisestaan saa musiikki. Andy Caton tuottamat kappaleet sointuvat hienosti taustalla. Cato tunnetaan tuottajaparinsa Tom Findlayn kanssa Groove Armadan niin sanottuna chill out -duona, joka alkuajoistaan, 1990-luvun puolivälistä, lähtien on sekoittanut psykedeliaa dubiin. Nykyään he soittavat lisäksi rauhallisia ambient-aineksista koostuvia kappaleita. Räiskyvät tanssibiitit tuovatkin hyvän lisäsäväyksen elokuvan muuten sekavaan ja harmahkoon massaan.

Palkkatappajan lomassa viihtyy kertaalleen hyvän musiikin ja hetkittäin onnistuvien näyttelijöiden ansiosta. Loppua kohden pirstoutuvan elokuvan kohdalla miettii pakostakin jälleen kerran, että mitä tapahtui käsikirjoitukselle.

* *
Arvostelukäytännöt