Zootropolis – eläinten kaupunki 2 valkokangas

Zootropolis – eläinten kaupunki (2016) oli jotain uutta Disney-animaatioiden saralla. Buddy cop -elokuva, jossa eriparinen eläinkaksikko päätyi yhteen ratkaisemaan rikoksia ja isoa taustasalaliittoa. Zootropolis oli raikas ja vauhdikas, mutta toiminnan ohessa oli myös vahvaa sanomaa. Yli miljardin lippuluukuilla tuottanut elokuva oli paitsi yleisön myös kriitikoiden suosiossa ja voitti parhaan animaatioelokuvan Oscarin. Disney ei kuitenkaan lähtenyt lypsämään aihetta pikaisesti kuiviin vaan jatko-osan tulemisessa kesti vajaa vuosikymmen.

Ihka ensimmäisen pupupoliisin Judy Hoppsin (Iina Kuustonen) ja kaduilla kasvaneen ammattihuijarin, kettu Nick Wilden (Ilkka Villi) ohella tarinan päähenkilönä oli itse Zootropoliksen kaupunki. Elävä ja kekseliäs kaupunkimiljöö oli jaettu eri vyöhykkeisiin, joissa eri elinolosuhteissa viihtyvät ja erikokoiset eläimet asuivat.

Antropomorfiset eläimet toimivat samalla oivallisina vertauskuvina ihmiskulttuureille ja etnisille ryhmille sekä mahdollistavat suoraviivaisemman ennakkoluulojen ja stereotypioiden käsittelyn. Kuten Zootropoliksen arviossa Juha Rosenqvist totesi, ihmishahmoilla vastaava ei olisi onnistunut edes animaatiossa ilman, että jokin ryhmä pillastuisi ja pahoittaisi mielensä.

Jatko-osassa Zootropolis – eläinten kaupunki 2 Hopps ja Wilde joutuvat paitsi käsittelemään keskinäistä suhdettaan työparina myös selvittämään, mistä Zootropolikseen on päässyt käärme. Käärmeiden läsnäolo kun on kielletty ja kaikki muut matelijat on suljettu pois kaupungista omaan rämeslummiinsa, toisen luokan kansalaisina. Apua kaipaavan kyykäärme Garyn sanoma vaarantaa myös Hoppsin ja Wilden uran ja hengen, sillä valtaapitävät kontrolloivat sekä kaupungin johtoa että poliisivoimia.

Zootropoliksen kaupunki vaikuttaa päällisin puolin eläinten paratiisilta, mutta sen rakenteisiin sisältyy syrjintää, rasismia, vallan väärinkäyttöä, poliisiväkivaltaa sekä korruptiota. Käärmeet ovat rinnastettavissa alkuperäiskansaan tai sorrettuun etniseen väestönosaan, jonka alkuperäiset ja oikeutetut vaateet maahan on riistetty ja väestö ajettu reservaatteihin tai kokonaan pois. Myös Zootropoliksen poliisivoimat kuvataan pääosin aggressiivisina ja päällekäyvinä äijähahmoina, jotka avoimesti työpaikkakiusaavat naispuolista Judy Hoppsia sekä erilaisesta taustasta tulevaa Nick Wildea.

Aiheet ovat huomattavan raskaita Disneyn animaatioperinteet huomioiden. Tosielämässähän K7-ikärajan lapsille ei sovi näyttää televisiosta edes uutisia saati avata yksityiskohtaisesti niitä monimuotoisia vääryyksiä, mihin ihmiset niin sanotusti sivistyneissä yhteiskunnissa kykenevät, vähemmän sivistyneistä puhumattakaan. Päävastuussa oleva ohjaaja ja käsikirjoittaja Jared Bush onkin tehnyt ensiluokkaista työtä kytkiessään teemat eläinhahmojen seikkailu- ja kyttäkaverigenreen. Teos on lähtökohtaisesti tuore, tunteikas, hauska ja vauhdikas eikä sillä ole itsetietoisuuden tai saarnaavuuden painolastia.

Elokuva toimii sekä aikuis- että lapsikatsojalle ilman, että katsonnan tasoja on eriytetty toisistaan liikaa. Tämähän on usein animaatioiden helmasynti, eli aikuiskatsojille ryöpytetään metatason viittauksia samalla kun lapsille tarjoillaan kohellusta. Zootropolis kakkosessa aikuiskatsoja voi toki välillä hymähtää klassikkoviittauksille kuten suoraan Hohdosta (1980) napatusta kohtauksesta, jossa häiriintynyt hahmo vaeltaa lumisessa pensaslabyrintissä, mutta vastaavat viittaukset ovat rengin eivät isännän asemassa.

Kohellus ja toiminta eivät myöskään ole itsearvoisia. Pääosin actionilla on tarkoitus joko juonta eteenpäin kuljettavana jaksotuksena tai päähenkilöiden keskinäistä suhdetta rakentavana. Elokuvan vahvat pääteemat ovat lapsikatsojallekin täysin ymmärrettäviä, tässä tapauksessa viiden ja puolen vuoden ikäiselle. Astetta ahdistavampi ensimmäinen Zootropolis ei kokonaisuutena miellyttänyt nuorempaa kriitikkoa, mutta sympaattinen kakkososa valloitti ja vei mukanaan kokonaisvaltaisesti. Sen osoitti paitsi suullinen palaute myös keskittynyt ja eläytyvä kehonkieli liki parin tunnin elokuvan aikana.

Jared Bush luottaa rohkeasti ja pystypäin ajatukseen, että totuudella on oikeasti merkitystä ja kun väestö saa tietää vääryyksistä, se reagoi niihin. Ajatus voi tuntua nykypäivänä vanhanaikaiselta, mutta ennemmin naiivi usko totuuteen kuin kyyninen totuuden jälkeisen ajan narratiivi. Zootropolis 2 on faabeli, jolle on hyvä suoda onnellinen sulkeuma.